Jääleinikki jatkaa Enni Mustosen Pohjatuulen tarinoita -sarjaa. Kirjan tapahtumat sijoittuvat 1960-luvun puoliväliin ja kertojana on Eliisa Hetta, vastavalmistunut sairaanhoitaja.
Eliisa löytää kuolleen isoäitinsä papereiden joukosta saksalaisen sotilaan kuvia ja kirjeitä. Vähitellen Ellisalle selviää, ettei hänen isänsä ole sen enempää enontekiöläinen poromies tai sodassa kaatunut taistelulentäjäkään vaan saksalainen upseeri. Eliisan äiti ei halua häpeän vuoksi kertoa Eliisalle mitään hänen isästään, mutta Eliisa tahtoo selvittää salaisuuden.
Eliisa lähtee ystävänsä yllytyksestä töihin Etelä-Saksaan ja siellä hän päättää selvittää salatun isänsä tarinan. Eliisa myös rakastuu palavasti, mutta kahden eri kulttuurista tulevan ja eri kieltä puhuvan rakkaus ei ole helppoa. Suomalaisella sisulla Eliisa ei anna periksi, vaan on valmis taistelemaan rakkauden eteen.
Olin ladannut tälle kirjalle paljon odotuksia eivätkä ne kaikki ihan täyttyneet. Kirja ei ollut aivan yhtä tapahtumarikas kuin edellinen osa Lapinvuokko, mikä tavallaan on ymmärrettävää, sillä sota-ajassa on enemmän kerrottavaa kuin 60-luvussa. Enni Mustosella on taito ujuttaa kirjoihinsa paljon historiallista faktaa, mutta tässä osassa faktat jäivät vähiin - välillä piti oikein muistuttaa itseään, että kirja tapahtuu 60-luvulla, koska useinkaan sitä ei tekstistä huomannut. Välillä Jääleinikkiä lukiessa tuli tunne, että olen lukenut tämän jo, koska tapahtumat olivat osittain tuttaja Mustosen muista kirjoista (lähinnä Metsäkukkia asvaltilla ja Unikkoja ikkunassa). Mustonen on kuitenkin siitä taattu kirjailija, että hänen kirjojensa parissa viihtyy aina, kuten nytkin. Niin selkeää, nopeaa ja sujuvaa teksti oli. Yhdessä asiassa Mustonen on myös kehittynyt: en huomannut kertaakaan, että henkilöiden nimi olisi vaihtunut kesken tekstin.
4+/5
Otava 2011
255 sivua
Otava 2011
3 kommenttia:
Minä en ole lukenut vielä yhtään Mustosta mutta sinun kirjoitusteesi perusteella hän kyllä kiinnostaa. Olisikohan tästä hyvä aloittaa?:)
Minä en ole alkanut lukemaan tätä sarjaa ollenkaan, kun tuntuu, että Mustonen kirjoittaa samat tarinat aina uudestaan. Pidin tosi paljon Koskivuori-sarjasta ja Järjen ja tunteen tarinoitakin oli ihan ok, mutta jäi kesken kun tuntui liian tutulta... toisaalta olen kyllä ihan samaa mieltä siitä, että Mustosen kirjojen parissa aina viihtyy.
Luin muuten vastikään Mustosen haastattelun ja hän kertoi, että hänellä on lukihäiriö, mikä aiheuttaa mm. sitä, että henkilöiden nimet tahtovat vaihtua kesken tarinan. Tämä asia on aina häirinnyt minua Mustosen kirjoissa... ymmärrän nyt syyn, mutta miksi oikolukuvaiheessa ei asiaan kiinnitetä tarkempaa huomiota kun ongelma kerran on tiedossa?
Sanna, tästä on hyvä aloittaa, koska pääset hyvin kärryille vaikket olisikaan ekaa osaa lukenutkaan. Suosittelen kyllä Mustosta.
Amma, tässä on kyllä hyvin paljon samaa kuin Koskivuori-sarjassa. Minä en tiennytkään, että Mustosella on lukihäiriö, sehkän selittää paljon. Luulin, että hänelle on tullut kiire kirjoittaessaan, kun Jääleinikkikin kuului syntyneen kuukaudessa...
Lähetä kommentti