tiistai 6. syyskuuta 2011

Juhannusvieras

Aloitan lomakirjojen purkamisen Anna-Leena Härkösen muutaman vuoden takaisesta romaanista Juhannusvieras. Minulla kirja on ollut Härkösen romaaneista vähiten kiinnostavimman joukossa, vaikken oikeastaan tiedä syytä. Ehkä kirjassa toistuva lapsuusmuistojen kertailu ei vain ole uponnut minuun. Lentokoneessa luin kirjan uudestaan monen vuoden tauon jälkeen enkä sitten tiedä, oliko syy pitkässä työrupeamassa vai vähiin jääneissä yöunissa, mutta kirjahan oli todella hyvä. Hihittelin hervottomasti Härkösen nokkelalle sanankäytölle ja keskusteluille.

Juhannusvieraan kertoja on varhaiskeski-ikäinen Tuija, joka on menestyvä sisustussuunnittelija. Tuija on joissakin määrin yksinäinen, sillä hänellä ei ole perhettä, vain vaihtuvia rakastajia. Äiti on kuollut Tuijan ollessa pikkulapsi ja isä asuu uuden vaimonsa kanssa Espanjassa. Tuijan välit isään ovat etäiset. Lapsena Tuijalla on ollut yksi paikka maailmassa, jota hän on rakastanut yli kaiken: sukulaistalo Ristinojalle, mummolan naapurissa. Ristinojalla Tuija on saanut kokea, miltä tuntuu olla osa ehjää perhettä, sillä Enni ja Juho ovat kuin isä ja äiti, perheen tyttäret, etenkin samanikäinen Saila, kuin siskot ja pojat, etenkin Risto, kuin huolehtivia isoveljiä. Aikuistuttuaan Tuijaa ei ole Ristinojalle näkynyt ennenkuin saa kirjeen Sailalta: varaäiti Enni elää todennäköisesti viimeistä kesää. Tuija pakkaa tavaransa ja lähtee takaisin lapsuutensa kesäparatiisiin. Ristinojalla paljastuu, etteivät nuoruudenpäivät olleetkaan pelkkää auringonpaistetta, naurunräkätystä, karkkipäiviä ja heinännostoa finnhitsien soidessa. Takakantta mukaellen "on annettava muistojen tulla, vaikka ne tekevät kipeää".

Kirjassa viehättävät Härkösen tuntomerkit eli naseva kieli ja hauska dialogi, jota on mukavasti höystetty aina niin ihanalla pohjalaismurteella. Tapahtumat eivät etene nykypäivässä, sillä kirja täyttyy wanhojen asioiden muistelusta sekä salaisuuden vähittäisestä paljastumisesta. Pienenä miinuksena kirjassa on se, että yhteenkään henkilöön ei synny minkäänlaista tunnesidettä: kukaan heistä ei ole erityisen kiinnostava tai hauska, muttei toisaalta ärsyttäväkään. Silmiinpistävää kirjassa oli paikoin runsas dialogia ja aloin miettiä, onko tätä aikanaan kirjoitettu niin, että tästä saisi tv-sarjan. Oli tai ei, Juhannusvieras toimii kuitenkin kirjana hyvin ja aivan varmasti tästä saisi hyvän tv-sarjankin.

- Mitä sä täällä autossa keskellä yötä istut? minä kysyin.
- Piti tulla viilentelee tunteita. Meillä oli äitin kanssa kauhia tappelu.
- Mistä?
- Siitä että onko Jumala olemasa.
- No on siinäkin riidan aihe.
- Elämän perusasioita.
Käänsin stereoitten ääntä pienemmälle.
-  Äitis herää tohon meteliin.
- Ei se saa muutenkaan nukuttua tuommosen tappelun jälkeen.
- No sääli nyt vanhaa ihmistä.
- Enkä sääli. Koulutetaan vähä mummoo.
(s. 68) 

4/5
Otava 2006. 3. painos.
255 sivua. 

Suomalaisen keskiluokan arki -haaste

7 kommenttia:

Susa kirjoitti...

Luin tämän silloin aikanaan kun ilmestyi, aika tuoreeltaan. Pidin, kuten kaikesta Härkösen tuotannosta, mutta ei tämä ihan minun henkilökohtaista TOP 5- listaa hätyyttele Härkösen kirjoissa ;)

Arvaas, mitä alan tänään illalla lukemaan ;) ?

Maija kirjoitti...

Minä olen lukenut tämän kerran, pari vuotta sitten ja muistaakseni tykkäsin. Mutta tämän kirjan kanssa on käynyt vähän samoin kuin muidenkin Härkösten kirjojen kanssa, että en oikeastaan pidä juonesta tai tarinasta, mutta koska kieli on niin napakkaa, lukemisesta nauttii väkisinkin :)

Susa P. kirjoitti...

Kiva kuulla, että teillä Susa ja Maija on samanlaisia kokemuksia tästä:)

Susa, onnentyttö! Minä pääsen lukemaan omaani vasta parin viikon kuluttua, kun saan sen synttärilahjaksi.

Sara kirjoitti...

Hei Susa minäkin olen lukenut silloin tämän, kun ilmestyi, mutta en niin paljon siitä välittänyt. Muistelisin, että se jäi mielestäni jotenkin keskeneräiseksi.

Sara kirjoitti...

Ai niin piti sanomani, että uusin Onnen tunti kyllä kiinnostaa minuakin ja luin juuri Härkösen haastattelunkin kirjan tekemisestä.

Villis / Villasukka kirjahyllyssä kirjoitti...

Minä en oikein tykännyt Juhannusvieraasta, olihan se ihan hauska paikoitellen mutta joku siinä tökki. Ei kiitos odottaa hyllyssä kun vain jossain vaiheessa saisi aloitetuksi.

Susa P. kirjoitti...

Sara, minuakin Onnen tunti kiinnostaa kovasti ja aion lukea se piakkoin. Sijaisvanhemmuus on kiinnostava aihe ja vielä Härkösen kirjoittamana... Odotan innolla!

Villasukka kirjahyllyssä, minusta Ei kiitos on parempi kuin Juhannusvieras, vaikkei se tainnutkaan kauheasti kehuja saada. Suosittelen lukemaan:)