tiistai 23. kesäkuuta 2009

Kotipesä

Orvokki Aution Kotipesä jatkaa Armin ja Olavin tarinaa muutamaa vuotta myöhemmin siitä, mihin edellinen kirja eli Viistotaival jäi. Kirjan tapahtumat sijoittuvat johonkin pieneen Eteläpohjalaiseen kylään 1960-luvun puoliväliin. Aikaa kirjassa ei suoranaisesti mainita, mutta päättelin itse kirjan sijoittuvan jotakuinkin 60-luvulle.

Tässä kirjassa Armi ja Olavi ovat muuttaneet Olavin kotitilalta Larvasta omaan kotiin Kainastolle, sillä Armi ei tule toimeen voimakastahtoisen anoppinsa kanssa. Lisäksi Armia rassaa tieto Olavin aviottomasta lapsesta, josta kaikki muut ovat tienneet. Omaan kotiin muuttaessa Armi kuvittelee asioiden olevan hyvin, onhan pariskunnalla kaksi pientä lastakin ja kolmas tulossa, mutta asiat mutkistuvat entisestään: anoppi tuppautuu joka asiaan, Armia vaivaa yksinäisyys ja Olavia puolestaan mustasukkaisuus, joka käy sairaalloiseksi. Armi ei saisi mennä mihinkään eikä puhua kenenkään, varsinkaan miehen, kanssa, sillä Olavin mielestä Armi kuuluu vain ja ainoastaan hänelle. Tilanne kärjistyy niin pahaksi, että Armi alkaa suunnitella muuttoa omaan asuntoon.
Kirja loppuu hassusti kesken, joten en vielä ole saanut selville, miten Armille ja Olaville lopulta käy. Jatkoa odotan kuitenkin innolla, vaikkei tämä osa ollutkaan niin hyvä kuin tuo edellinen. Tässä kirjassa ärsytti Olavi, josta ei ollut mihinkään muuhun kuin kyttäämään vaimoaan ja juoksemaan äitinsä helmoihin heti, kun tulee jotain ristiriitaa. Edes lapsistaan Olavi ei voinut huolehtia, ellei taka-ajatuksena ollut Armin saaminen sänkyyn. Jos minä olisin Armi, olisin lähtenyt jo ajat sitten;)

Ei kommentteja: