Kenttäharmaita naisia

Sain kaveriltani joululahjaksi Irja Virtasen kirjan Kenttäharmaita naisia, joka on kertomus nuoresta radistilotasta jatkosodan aikana. Vaikka olenkin kiinnostunut lotista ja lukenut heistä aika paljon sekä kauno- että tietokirjoja, on Kenttäharmaita naisia mennyt jotenkin ohi. Kirja on ilmestynyt jo vuonna 1956 ja siitä tuli aikamoinen menestys, koska kirja myytiin loppuun heti ensimmäisenä syksynä. Kirjasta ei kuitenkaan otettu silloin toista painosta, koska se aiheutti ilmestyessään kohua, sillä sitä pidettiin lotta-aatteen vastaisena.

Kirjaa on tituleerattu naisten Tuntemattomaksi sotilaaksi ja sitä se onkin: Tuntematonta on nimitetty purnaajien sodaksi ja samaa tunnelmaa on Kenttäharmaissa naisissakin. Naiset tekevät työnsä, mutta sankaruutta ei ole, vaan kaikki on hyvin arkipäiväistä. Se juuri tekee kirjasta niin hyvän: poissa on monista myöhemmin tehdyissä kirjoissa kuvattu hurmahenki ja kiihkoisänmaallisuus, kaikesta tulee ankaraa työtä, jota kyllä tehdään, mutta kiihkottomasti. Tämän saavat huomata myös komennukselle tulevat uudet lotat, jotka kuvittelevat työn olevan täynnä arvokasta lottatoveruutta ja jaloa isänmaallisuuta. Heille annetaan kipakka vastaus siitä, mitä lottatyö todellisuudessa on.

- Vapaus, veljeys, tasa-arvoisuus. Libertee, fraternitee, egalitee. Johan sinä puhut kuin vallankumouksellinen. Kuule, älä tule puhumaan meille isänmaasta. Me olemme unohtaneet sellaiset juhlapuheet vallan. Olemme tehneet vain työtämme ja kehnänneet itsellemme jonkinmoiset elinehdot. Ja vapaa-ajat me nukumme täällä kuin ruumiit. (s. 78.)

Kirjan lopussa on FT Tiina Kinnusen kirjoittama jälkipuhe, jossa hän kertoo paitsi itse lotta-aatteesta, myös kirjan saamasta kritiikistä ilmestymisen aikoihin. Suomen häviö Neuvostoliitolle jatkosodassa aiheutti maassa ulko- ja sisäpoliittisia muutoksia. Näiden muutosten vuoksi Lotta Svärd -järjestö lakkautettiin välirauhansopimuksen nojalla 23.11.1944, koska Neuvostoliitto ja äärivasemmisto Suomessa pitivät lottia fasisteina. Sodan jälkeen lotista ei kauheasti puhuttu, heitä pidettiin joissakin piireissä fasisteina tai jopa upseerien kenttäpatjoina. Linnan Tuntematon sotilas antoi ilmestyttyään lotista yksipuolisen ja kyseenalaisen kuvan. Virtasen Kenttäharmaita naisia toi Tuntemattomalle oman vastaiskunsa, mutta jäi valitettavasti sen jalkoihin. Kinnunen on jälkipuheessa etsinyt syitä sille, miksi Kenttäharmaita naisia jäi Tuntemattoman jalkoihin. Syynä on varmasti se, että kirjan kirjalliset ansiot eivät yllä Tuntemattoman tasolle, mutta Kinnunen pohtii myös tekijän sukupuolen ja naisiin keskittyvän kuvauksen vaikutusta kritiikkeihin. Miehillä oli tarve käydä läpi sotakokemustaan ja heille annettiinkin siihen mahdollisuus, mutta naisten piti odottaa vuoroaan vielä vuosia.

Kenttäharmaita naisia kertoo nuoresta helsinkiläisylioppilas-Ullasta, joka kaipaa elämäänsä muutosta ja lähtee radistilotaksi Itä-Karjalaan. Ullan tarinassa on paljon yhtäläisyyksiä kirjailijan omaan tarinaan, sillä Irja Virtasen mukaan "Ullan radistin tie oli hänen oma tiensä melkein piirrolleen". Irja myös avioitui lottakomenuksensa aikana aivan kuten Ullakin tekee romaanissa. Ulla tekee poikkeuksen lottien joukossa, sillä hänen isänsä on taistellut sisällissodassa punaisten puolella. Yleisimmin kuva lotasta taitaa olla keskiluokkaan tai ylempään keskiluokkaan kuuluva nainen.

Kenttäharmaita naisia lienee herättänyt kohua myös naisten käytöksellä. Välillä ilonpito on niin hurjaa, että yksi lotta oksentaa juovuspäissään huoneessaan ja joukossa on myös niitä naisia, jotka metsästävät sopivaa miestä eivätkä jätä rauhaan edes ukkomiehiä. Jostain syystä kohdat tässä kirjassa eivät tunnu halventavilta, kuten vaikkapa Tuntemattomassa tai Paavo Rintalan Sissiluutnantissa (josta mulla tosin ei ole omakohtaista lukukokemusta), vaan pelkästään realistiselta. Naisten välillä ei myöskään kaikissa tilanteissa valinnut suurta sisarellisuutta, jota monissa myöhemmissä lotta-kirjoissa tai -elämäkerroissa on toisteltu.

Kenttäharmaita naisia tulin lukuvaiheeksi verranneeksi useaan otteeseen Lupaus-elokuvaan, joka on jäänyt mieleeni ärsyttävänä leffakokemuksena yltiöisänmaallisen lottakuvauksen vuoksi. Siihen verrattuna tämä kirja oli ihanan realistinen ja aito kertomus nuorista naisista sodassa. Taas kerran tuli nähtyä, että eletty elämä voittaa sepitetyn tarinan.

Riadin tytöt

Nyt hävettää. Rajaa Alsanean Riadin tytöt oli meillä chick lit -lukupiirin joulukuun kirjana. Tuolloin mulla jäi kirjasta lukematta vaivaiset 70 sivua, mutta olin olevinaan niin kiireinen etten ehtinyt lukea kirjaa loppuun ennen tätä viikonloppua. Milloinkohan sitä oppisi lukemaan vanhat kirjat loppuun ennen uuden aloittamista?

Mun ja Riadin tyttöjen suhde on vähän mutkikas. Aloin lukea kirjaa heti sen ilmestyttyä suomeksi joskus kolmisen vuotta sitten. Silloin kirja ei vetänyt vaan jätin sen kesken jossain puolivälin paikkeilla. Kirjassahan piti periaatteessan olla kaikki hyvän kirjan ainekset: se kertoi kiinnostavasti Saudi-Arabiasta ja sen naisista, mutta toisaalta se on tyylilajillisesti kevyttä viihdettä. Joku siinä silti mätti. Sitten aloin lueskella muiden ylistäviä kommentteja tästä kirjasta ja harmistuin, kun en itse tästä välittänyt. Olisiko ehkä sittenkin kannattanut lukea kirja loppuun? Kesällä bongasin tämän jostain kirjakaupan alennuskorista ja ajattelin syventyä siihen ihan kunnolla. Kun Riadin tytöt valittiin yhdeksi lukupiirikirjaksi, olin innoissani: kirja oli pakko lukea loppuun. Ja loppuunhan se tulikin luettua, tosin mielipide kirjasta pysyi edelleen samana.

Tarinan idea on se, että nimeltä mainitsematon saudinainen kertoo torstaisin sähköpostilla neljän ystävättärensä, jotka ovat niin ikään saudinaisia, elämästä. Gamran, Lamisin, Michellen ja Sadimin elämästä kertovat viestit saavat koko Saudi-Arabian sekaisin, kun ihmiset pohtivat kuumeisesti noiden neljän naisen elämää ja etenkin salaperäisen kirjoittajan henkilöllisyyttä. Kirjoittaja kuvaa suorasukaiseen tyyliin naisten mieshuolia. Mies pitäisi saada ihan kulttuurissa vallitsevan tavan vuoksi, mutta minkäs teet kun potentiaalinen mies leikittelee tunteillasi, pelästyy aloitteellisuutta ja jatkaa salasuhdetta, vaikka vaimo on kotona ja odottaa hänelle lasta.

Sähköpostityyli oli se syy, miksi en tykännyt tästä kirjasta. Se tuntui tarinan kannalta vähän turhalta Gossip girl -tyyliseltä kikkailulta, että joku ulkopuolinen kertoo näiden naisten tarinan. Sähköpostityyli aiheutti myös sen, että henkilöt jäivät aika etäisiksi, kun heitä kuvattiin ulkopuolelta; kirjan loppumisen jälkeen muistin vain kaksi neljästä henkilöstä nimeltä. Lukupiirissä väittelimme aika paljon tästä sähköpostityylistä ja totta on se, että joissakin maissa, kuten Saudi-Arabiassa, netti on monien hiljaisten ihmisryhmien, vaikkapa naisten, ainoa väline, jolla he saavat äänensä kuuluviin. Siksi sähköpostityylin käyttö on perusteltua, mutta rasittavaksi se lukemisen tekee.

Lukupiirissä meillä on tapana antaa kirjoille kouluarvosana. Itse annoin tälle seiskan ihan vain hyvästä yrityksestä. On hauskaa, että joku rohkaistuu kirjoittamaan vakavasta aiheesta viihteellisemmin ja saa ehkä näin sellaisia ihmisiä tarttumaan kirjaan, joita ei muuten Saudi-Arabian naisten elämä kiinnosta. Välillä on kiva itsekunkin lukea arabimaailmasta muitakin kirjoja kuin surullisia vaimonhakkaamistarinoita.

Paljastuksia Susan elämästä

Amma, Sara ja Ipu antoivat minulle blogi-palkinnot, joista olen tosi iloinen. Kuhunkin palkintoon kuuluu, että saajan on tunnustettava itsestään 7 asiaa, joten tässä tulee hurjia paljastuksia mun elämästä:)

1. Kärsin kroonisesta matkakuumeesta. Varsinkin talvi ja kevät on aikaa, jolloin pelkkä matkatoimistojen esitteiden vilkuilu tekee pahaa. Ajan- ja rahanpuutetta enemmän matkustamista vähentää matkaseuran puute. Ehkä pitäisi vain rohkaistua reissaamaan yksin.

2. Olen luonteeltani murehtijatyyppi, mikä on tosi rasittavaa. Tällä hetkellä murehdin saanko töitä valmistumisen jälkeen (mikä ei ole vielä ajankohtaista). Kadehdin niitä ihmisiä, jotka osaavat ottaa asiat relasti eivätkä turhia murehdi. Jos jotain hyvää pitää tästä hakea, vatvon asioita itsekseni enkä kuormita kavereitani turhilla huolillani.

3. Minut on helppo provosoida. Ei tarvita kuin yksi "homous on sairaus" -kommentti niin kilahdan välittömästi. Siksi välttelen parhaani mukaan mm. kaikkia keskustelupalstoja. Perheellä oli naurussa pidättelemistä, kun harjoittelun päätteeksi ohjaajani kehui, että minua ei ole helppo provosoida. Joopa joo...

4. Tunnen jatkuvaa syyllisyyttä siitä, että luen liian vähän klassikoita ja "vakavampaa" nykykirjallisuutta, Nobel-voittajia tai Finlandia-ehdokkaita...

5. ...Toisaalta olen ottanut periaatteeksi, etten tyrkytä oppilailleni lukemista tai pakkoluetuta yläkoululaisilla  klassikoita. Lukekoot mitä lukevat, pääasia että lukevat. Omista kokemuksista tiedän, mitä pakottaminen voi aiheuttaa, koskee se kirjoja tai vaikka urheilua. Muistasinpa tämän periaatteen omalla kohdallanikin.

6. Olin parikymppiseksi asti varma, etten voi sietää eläimiä, pelkäsin jopa useimpia eläimiä, kuten isoja koiria. Sitten tuttuni hankki kissan ja olin ihan myyty. Hoidin heidän kissojaan muutaman päivän viime viikolla ja olin ihan myyty. En pitäisi lainkaan mahdottomana, että minulla olisi tulevaisuudessa kissa.

7. En omista telkkaria, joten telkkaria tulee katsottua tosi vähän. Yhtä ohjelmaa en jätä väliin, nimittäin Kotikatua. Onneksi se näkyy netistä. Sarjaa pitää katsoa, vaikka olen pöyristynyt ohjelmassa tapahtuneista muutoksista. Olen katsonut sarjaa melkein alusta asti eikä kovin montaa jaksoa ole jäänyt väliin.

Kiitos Amma, Sara ja Ipu!

Annan palkinnon eteenpäin seuraaville ihanille bloggaajille:
Lauren
Sanna
Kuutar
Booksy

Yhdeksäs aalto

Paljastan teille nyt hupsun romanttisen haaveeni: haluaisin muuttaa joksikin aikaa asumaan johonkin saarelle. Näen sieluni silmini itseni pienessä punaisessa mökissä tuulen pieksemälle saarella, tuijotelemassa kissa sylissäni syyspimeälle mustalle merelle, missä vaahtopäiset aallot lyövät rantakiviin ja kaukana sumuisella ulapalla kulkee valaistu laiva hitaasti kuin aavelaiva... En tajua, mistä olen tämän haaveen päähäni saanut, koska en ole lainkaan poikkeusihminen. En siis tule toimeen ilman sähköä, juoksevaa vettä tai kunnollista nettiyhteyttä. En myöskään ikimaailmassa soveltuisi asumaan missään, missä ei ole kauppaa alle kilometrin päässä, ja voisi tuo omakotiasuminen talkkarin hommineen tuoda vaikeuksia. Lisäksi en tajua, miten edes pääsisin saarelle, kun tulen pahoinvoivaksi kaikissa Ruotsin laivaa pienemmissä paateissa (kyllä, myös Tallinnan laivat lasketaan), lukuunottamatta ehkä soutuvenettä.

Saariasumista voisin harkita toteutettavaksi ihan tosissaan, jos voisin asua samanlaisessa saaressa kuin Saariston Marja Enni Mustosen kirjassa Yhdeksäs aalto. Saaresta olisi kätevä lossiyhteys mantereella, kauppa olisi kivenheiton päässä ja lähistöllä olisi useampikin raavas mies valmiina talkkarin hommiin. Eikä haittaisi, vaikka asunto tulisi mulle samalla tavalla kuin Marjalle eli yllätyksenä perinnön kautta.

Päähenkilö Marja on jäänyt työttämäksi pankkikriisin seurauksena ja jakaa pienen kaksion tyttärensä ja tämän poikaystävän kanssa. Nuorten yhteiselämä ja toimettomuus rassaa Marjaa sen verran, että hän päättää muuttaa perinnöksi saamaansa mökkiin Häärviikin saareen nauttimaan luonnosta ja rauhasta ja selvittämään kuka hän on ja mistä hän tullut. Vähän huvittavaa on, että takakansiteksteissä mainitaan Mustosen kertovan itsenäisistä naisista. Tiedä sitten, miten tuo itsenäisyys toteutuu, kun Marjallekin kaikki tuotiin tarjottimella ilman omaa ansiota: asunto, työ ja sitten vielä sukulaistäti päättää Marjan muutosta saarelle. Mutta oli tämä viihdyttävää luettavaa ja ainakin kirja voimisti mun saareen muuttamishaaveita:)

Luminainen

Pitkästä aikaa tartuin Leena Lehtolaisen Maria Kallio -kirjaan. Uusimassa kirjassa Minne tytöt kadonneet Maria on jo selvästi vanha ja väsynyt, mutta Luminaisessa on vielä aistittavissa nuoruuden energiaa, jonka avuin hän yrittää taistella maailmasta paremman paikan. Näissä vanhemmissa Maria Kallio -kirjoissa on muutakin kuin lapsiperheen väsyneen arjen kuvausta (ei sillä että se hirveästi kumminkaan haittaisi), kinoja siitä kuka hakee lapset tarhasta ja keskusteluja aiheesta "sinä pidät omaa työtäsi tärkeämpänä kuin minun työtäni".

Luminainen pyörii psykologi Elina Rosbergin murhan ympärillä. Elina on tullut tunnetuksi siitä, että hän on perustanut Nuuksioon naisten terapiakeskuksen, jonne miehiltä on pääsy ankarasti kielletty. Tämä käsky koskee kaikkia miehiä remonttimiehistä lähtien, joten kun Elina haluaa kurssilleen poliisin puhumaan itsepuolustuksesta, hän tahtoo naisen, Marian. Maria ja Elina ehtivät tavata kerran, kun Elina yllättäen katoaa yöpaitaisillaan yöhön ja pian löytyy paleltuneena metsästä. Maria on varma, ettei Elina ehdoin tahdoin tahtonut muuttua luminaiseksi vaan jollakulla täytyy olla tässä näppinsä pelissä. Epäiltyjen joukko alkaakin olla pian melko laaja: on stripparia, runoilijaa, lestadiolaisnaista sekä äitiongelmainen nuori nainen. Motiiviakin Maria joutuu hakemaan melko pitkältä Elinan menneisyydestä.

Olen aina pitänyt Luminaista yhtenä parhaimmista (ellen jopa parhaana) Maria Kallioista. Eniten minuun vetoa juoni, joka on hyvin rakennettu, vaikka motiivi onkin taas kovin mielikuvituksellinen. Murhatapauksen lisäksi kirjassa riittää jännitystä, kun Mariaa ja hänen työtoveriaan jahtaa Hullu-Halttunen, joka vannoo kostoa siitä, että Maria ja Palo toimittivat hänet vankilaan. Lisäksi Marian yksityiselämässä puhaltavat aivan uudet tuulet, joten on selvä että toimintaa riittää. Eniten mua viehättää juonen sujuvuuden lisäksi se, että henkilöt ovat niin mielenkiintoisia, mukana on monenlaisia naisia. Parhaiten mieleeni jäi Johanna, lestadiolaisnainen joka oli pakotettu lähtemään kotoaan, koska hän oman terveytensä vuoksi abortoi perheen kymmenennen lapsen. Kirjassa hieman sivuttiin Johannan tarinaa, kun Maria luki hänen omaelämäkertansa (aika älytön homma muuten, en minä ainakaan antaisi uppo-oudolle ihmiselle elämäntarinaani luettavaksi), mutta olisin ollut halukas tietämään lisää Johannan elämästä. Eri kulttuureista tulevien naisten asemaa kuvannut Lehtolainen voisikin jossain kirjassa vaikka palata Johannaan (mikä on aika epätodennäköistä, koska Luminaisen ilmestymisestä on jo 15 vuotta) tai luoda jonkun uuden vastaavan hahmon.

Ainoa asia, joka minua tässä kirjassa ärsytti, oli se että Maria koki tässä molemmat elämän suuret askeleet, raskauden ja naimisiin menon. Häät vielä ymmärrän, mutta raskausjuttu oli mielestäni todella älytön, kun se tapahtui ihan yllätyksenä. Sen verran Maria on aiemmissa kirjoissa epäröinyt äidiksi ryhtymistä, että tuntui aika epäuskottavalta että hän nyt aivan yhtäkkiä ilman sen suurempia kriisejä päätti olevansa valmis äidiksi. Tiedä sitten, tuliko kirjailijalle kiire luoda Mariasta kunnolla Aikuinen ja Vastuullinen Nainen, mutta jotenkin tuo on vain ärsyttävä ja epäuskottava pieni asia.

10 klassikkoa -haaste

Kuva on Lumikin blogista

Nappasin klassikkohaasteen Lumikin blogista. Haasteessa on tarkoituksena lukea 10 klassikkoa vuoden 2011 loppuun mennessä. Klassikkotuntemukseni (etenkin ulkomaisten osalta) on hävyttömän huono, joten jospa tästä saisi kipinän tarttua klassikoihin useammin. Hesarin klassikkoautomaatti valikoi minulle mielenkiinnonkohteiden perusteella mm. seuraavat kirjat. Valikoin haasteen kirjat sillä periaatteella, että ne ovat kiinnostavia (ettei haaste tyssää kirjojen tylsyyteen) ja sellaisia, joita en ole lukenut aiemmin.

1. Aleksandre Dumas nuorempi: Kamelianainen
2. Louisa M. Alcott: Pikkunaisia
3. Margaret Mitchell: Tuulen viemää
4. Gustave Flaubert: Rouva Bovary
5. Robert Louis Stevenson: Tohtori Jekyll ja Mr Hyde
6. Zacharias Topelius: Välskärin kertomuksia I-III
7. August Strindberg: Neiti Julie
8. Henrik Ibsen: Nukkekoti
9. Minna Canth: Työmiehen vaimo
10. Sylvia Plath: Lasikellon alla

Tervetuloa mukaan kaikki innostuneet!!

Yksinäisten sydänten kerho

Tunnustan: en ole viikon aikana lukenut yhtään mitään muuta kuin vanhaa tuttua Enni Mustosta. Olen ollut harjoittelun takia ihan rättipoikki, etten ole iltaisin jaksanut lukea kuin muutaman sivun Yksinäisten sydänten kerhoa. Se ahdistaa, kun niin paljon joululahjakirjoja lukematta. Irja Virtasen Kenttäharmaita naisiakin on lojunut kesken jo ihan luvattoman kauan. Jospa viikonloppuna ottaisin itseäni niskasta kiinni ja lukisin sen loppuun.


Mutta takaisin Mustoseen. Yksinäisten sydänten kerhon keskiössä on kolme eri-ikäistä naista, jotka jakavat saman talon. Anna-Maija on eläkkeellä oleva leski, Sari hänen keski-ikäinen maskeeraajatyttärensä ja Hanna Sarin 16-vuotias tytär. Näistä naisista Anna-Maija ja Sari toimivat kertojina. Juoni on sellainen kuin yksinäisistä naisista kertovan kirjan juoni voi olla: sekä Anna-Maija että Sari etsivät rakkautta. Sarin aiemmat miehet ovat olleet miehen kokoisia lapsia, mutta olisiko vanhasta työkaverista Oikeaksi Mieheksi? Anna-Maija taas leskenä kaipailee uutta kumppania arkea jakamaan, mutta rakastuminen tuntuu vaikealta, kun ei ole ketään sopivaa miestä. Tosin sellainen löytyy napakymppimatkalta, jonne Anna-Maija kauhukseen joutuu.

Kyllä huomaa, että kirja on kirjoitettu 90-luvun alussa, koska tämä tuntui monissa kohdin ihan auttamattoman vanhalta. Esimerkiksi Anna-Maijan työ kirjekerhossa tuntuu näin nettideittiaikoina aika hupaisalta, mutta entäs sitten Napakymppi, jota kirjan naiset vahtaavat viikonloppuisin silmä kovana! Näissä Enni Mustosen kirjoissa parasta on se, että henkilöt ovat niin tavallisia, ja tässä kirjassa vielä poikkeuksellisen eri-ikäisiä, että samaistuttavaa löytyy takuulla monille lukijoille. Minusta tosin kiinnostavin henkilö ei ollut yksikään kirjan päähenkilöistä vaan naapurin ikinuori vauhtimummo-Kerttu, joka on Anna-Maijan hyvä ystävä. Tästä herkullisesta, joskin aika tavallisesti kuvatusta vauhtimummusta olisi saanut vaikka minkälaisen tarinan.

Tämän viihdepläjäyksen jälkeen on taas hyvä syventyä tuntisuunnitelmien ja oppikirjojen maailmaan.

Nostovara

Aina välillä turhauttaa postailla tänne näitä Enni Mustosen kirjoja, koska mulla ei ole näistä juurikaan mitään sanottavaa takakansitekstin lisäksi. Kirjat on hyviä ja realistisia mutta kuitenkin todellisuuspakoisia, okei, mutta ei sitä aina jaksaisi toistella. Välillä on ollut myös kirjablogeissa juttua siitä, miten ei kaikkia lukemiaan kirjoja jaksa/viitsi postata, jos kerran sanottavaa ei löydy. Niinpä olin jo nostamassa kädet pystyyn Mustosen kanssa, kunnes vilkaisin Bloggerin tilasto-osuutta ja vau: viikottain tänne löytää useita ihmisiä hakusanalla "Enni Mustonen", "Enni Mustonen sen-ja-sen kirjan juoni" tai suoraan jollakin Mustosen kirjan nimellä. Tästä innostuneena sitten ajattelin, että en lakkaakaan postaamasta näistä kirjoista, vaikka mulla ei juoniselostuksen lisäksi juurikaan muuta sanottavaa ole. Juoni näyttää kuitenkin olevan se, mikä monia tänne eksyineitä kiinnostaa.

Nostovara on ilmestynyt 90-luvun alussa. Sen päähenkilö on pankkivirkailija ja kahden kouluikäisen lapsen yksinhuoltajaäiti Anja Korpela, joka toimii pienessä savolaiskylässä konttorinhoitajana. Anjan elämä menee hetkeksi epäjärjestykseen, kun pääkonttori ilmoittaa sivukonttoreiden sulkemisesta. Kaiken lisäksi lasten isä ja Anjan ex-mies aiheuttaa tälle harmia, mutta lopulta kaikki kääntyy parhain päin. Mustonen kuvailee pientä kyläyhteisöä positiivisesti ja lämpimästi. Kaiken taustalla on kukkea Suomen kesä, ja ihmisten arki on täynnä pieniä sattumuksia: juhannusjuhlia, marjaretkiä, mattopyykkiä. Tätä kirjaa lukiessani melkein unohdin sen, että olen pesunkestävä kaupunkilainen, vaan näin jo itseni fillaroimassa hiekkaista viljapeltojen reunustavaa kylätietä pitkin! Sopiva kirja tunnelmointiin siis.

50 naisen kirjoittamaa kirjaa

Sara julkaisi taannoin blogissaan listan sadasta naiskirjailijan kirjoittamasta kirjasta, jotka pitäisi lukea ennen kuolemaansa. Innostuin Saran ideasta kovasti, mutta oman 100 kirjailijan listan keksiminen tuntui haasteelliselta, joten lähdin liikkeelle viidestäkymppistä. Alla olevaan listaan olen kerännyt 50 naisten kirjoittamaa kirjaa, jotka ainakin minä haluan lukea. Olen valinnut tähän kirjoja, joilla on joko kirjallista tai historiallista arvoa sekä niitä, joita ei kovin korkealle arvosteta, mutta joita luetaan paljon. Tunnen paremmin kotimaista kirjallisuutta kuin ulkomaista, joten se näkyy myös listassani. Yritin välttää sitä, että samalta kirjailijalta tulisi monta kirjaa, mutta kuten listassa näkyy, en siinä aina kovin hyvin onnistunut. Joiltakin kirjailijoilta on ihan sama minkä kirjan lukee, tässä on vain yksi esimerkki. Haluan vielä korostaa, että kirjat on valittu minun mieltymysteni mukaan - toiset painottavat eri kirjoja.

Pikainen laskutoimitus osoittaa, että olen lukenut 32/50 kirjaa. Ihan hyvä tulos, mutta yhtenä tämän vuoden tavoitteista voisi olla, että luen enemmän tämän listan kirjoja. Montako te olette lukeneet?

1. Adichien, Chimamanda Ngozi: Puolikas keltaista aurinkoa

2. Austen, Jane: Ylpeys ja ennakkoluulo

3. Brontë, Charlotte: Kotiopettajattaren romaani

4. Brontë, Emily: Humiseva harju

5. Canth, Minna: Anna Liisa

6. Canth, Minna: Köyhää kansaa

7. Fielding, Helen: Bridget Jones - Elämäni sinkkuna

8. Frank, Anne: Nuoren tytön päiväkirja

9. Hietamies, Laila: Hylätyt talot, autiot pihat

10. Hirvonen, Elina: Kauimpana kuolemasta

11. Honkasalo, Laura: Tyttökerho

12. Härkönen, Anna-Leena: Avoimien ovien päivä

13. Härkönen, Anna-Leena: Ei kiitos!

14. Härkönen, Anna-Leena: Heikosti positiivinen

15. Jansson, Tove: Muumipeikko ja pyrstötähti

16. Jotuni, Maria: Huojuva talo

17. Kallas, Aino: Sudenmorsian

18. Kauranen, Anja: Sonja O. kävi täällä

19. Lander, Leena: Käsky

20. Lehtolainen, Leena: Ennen lähtöä

21. Lessing, Doris: Viides lapsi

22. Lindgren, Astrid: Peppi Pitkätossu

23. Marck, Mary: Eevan luokka

24. Marklund, Liza: Uhatut

25. Mitchell, Margaret: Tuulen viemää

26. Montgomery, L.M.: Annan nuoruusvuodet

27. Morrison, Toni: Minun kanssani, minun rakkaani

28. Mustonen, Enni: Järjen ja tunteen tarinoita

29. Oksanen, Sofi: Puhdistus

30. Oksanen, Sofi: Stalinin lehmät

31. Onerva, L: Mirdja

32. Polva, Anni: Joku Tiina-kirja

33. Polva, Anni: Mikä tahansa aikuisten romaani

34. Poutanen, Kira: Ihana meri

35. Pulkkinen, Riikka: Raja

36. Pulkkinen, Riikka: Totta

37. Rowling, J.K.: Harry Potter ja viisasten kivi

38. Runeberg, Fredrika: Rouva Katariina Boije ja hänen tyttärensä

39. Saisio, Pirkko: Elämänmeno

40. Sapfo: Iltatähti, häälaulu

41. Shamsie, Kamila: Poltetut varjot

42. Snellman, Anja: Parvekejumalat

43. Swan, Anni: Iris rukka

44. Södergran, Edith: Maa jota ei ole (Landet som icke är)

45. Utrio, Kaari: Eevan tyttäret

46. Vala, Katri: Kaukainen puutarha

47. Valtonen, Hilja: Nuoren opettajattaren varaventtiili

48. Villa, Kyllikki: Kenttälotan kirjeitä

49. Woolf, Virginia: Mrs. Dalloway

50. Woolf, Virginia: Oma huone