maanantai 30. toukokuuta 2011
Päivä 30 – Kaikkien aikojen suosikkikirjani
Kaikkien aikojen paras kirja on tietysti Väinö Linnan Täällä pohjantähden alla. Perustelut olen antanut aiemmin, mutta kertauksena vielä, että kirjassa parasta on se, miten siinä kuvataan historiaa. Kirjassa on myös hyviä henkilöitä, omia suosikkejani ovat Preeti, Laurilan Anttoo ja Kivivuoren Otto sekä Koskelan Jussi. Halme taas on minusta kamalan surullinen, mutta mielenkiintoinen henkilö.
Kaikkien pitäisi minusta lukea nämä kirjat, kertovathan nämä Suomen lähihistoriasta.
sunnuntai 29. toukokuuta 2011
Kauimpana kuolemasta
Kauimpana kuolemasta kertoo kahden ihmisen, Paulin ja Estherin tarinan. Kirjan tapahtumat sijoittuvat Afrikkaan, oletettavasti Sambiaan, jossa Hirvonen itsekin on asunut. Paul on murtunut mies, sillä hän on menettänyt vaimonsa ja poikansa. Nyt hän palaa takaisin lapsuutensa maisemiin, jotta voisi kuolla siellä. Esther taas on afrikkalainen nainen, jota elämä on myös koulinut kovalla kädellä: hänen rakas lapsuudenystävänsä Bessy on kadonnut ja poikaystävä makaa koomassa. Paul ja Esther alkavat sitten vuorotelleen kertoa tarinaansa minämuodossa.
Kirja oli todella vaikuttava. Vaihteleviin kertojiin totutteleminen vei jonkin verran aikaa, mutta kun pääsin sisälle tarinaan, en olisi malttanut lopettaa sitä millään. Tein ehkä virheen siinä, että luin kirjan nopeasti; tätä olisi pitänyt saada kypsytellä rauhassa. Onneksi kirjaan voi kuitenkin palata uudestaan.
Hirvosen ansioiksi on ehdottomasti luettava hänen tapansa viedä tarinaa eteenpäin niin, että siihen jää koukkuun. Tykkäsin kirjassa myös siitä, että se kertoi enemmän kahden ihmisen muistoista ja menneisyydestä kuin varsinaisesti Afrikasta. Afrikka oli läsnä Paulin ja Estherin, erityisesti Estherin, hirvittävissä muistoissa. Vaikka kirjassa käsitelläänkin vaikeita asioita, mm. naisen asemaa, ja se on paikkapaikoin surullinen, lukukokemus ei silti ollut ahdistava, vaan kirjan tunnelma on pikemminkin haikea. Hirvoselle on pakko antaa kehuja myös kauniista kielestä. Valitettavasti minulla ei kuitenkaan ole kirjaa käden ulottuvilla, joten en voi antaa näytettä kielestä. Voin kuitenkin suositella tähän kirjaan tarttumista oikein lämpimästi; kun avaat sen, et tahdo laskea sitä käsistäsi. Kauimpana kuolemasta on yksi parhaimpia tänä vuonna lukemiani kirjoja.
Tästä kirjasta on kirjoitettu monissa blogeissa, mutta nämä löysin ensin googlaamalla:
Kirjamielellä
Järjellä ja tunteella
Kirsin kirjanurkka
4½ /5
Tuulin viemää
Sari Luhtanen on uusi nimi kirjallisuuden kentällä - tai ei aivan uusi, sillä hän tehnyt yhdessä Tiina Pajun kanssa Maisa ja Kaarina -sarjakuvia. Tuulin viemää on kuitenkin Luhtasen uusi viihdepläjäys, kertomus kolmekymppisestä naisesta, joka etsii vimmalla itselleen miestä. Kirjassa yhdistyy sekä Laura Honkasalon Tyttökerho, aiheena kirjassa on miehen etsiminen, sekä Tuija Lehtisen kaltainen humoristinen kerrontatyyli.
Päähenkilö Tuuli on kolmekymppinen meteorologi, jonka pään työkaverin antama kihlausuutinen sekoittaa. Tuuli päättää, että hänenkin on päästävä naimisiin ja hääpäivän on oltava elokuussa Tuulin 30-vuotissyntymäpäivänä. Tuuli irtisanoutuu töistään "keskittyäkseen häävalmisteluihin" -näin hän sanoo ystävilleen, mutta todellisuudessa aika menee sopivan sulhasen etsimiseen. Sulhaskandidaatteja käveleekin Tuulin elämään tasaista tahtia, mutta onko yksikään heistä se, jonka kanssa hääkellot voisivat kalkattaa?
Odotin kirjalta ehkä enemmän kuin mihin se pystyi, ja siinä mielessä lukukokemus oli pienoinen pettymys. Tajusin koko ajan, että kirja on viihdettä, vähän samanlaista kuin brittiläiset romanttiset komediat, mutta minä en ollut nyt sillä tuulella, että olisin jaksanut innostua tästä kirjasta niin paljon. Omassa lajissaan ja esikoisromaanina tämä kirja oli kuitenkin oikein kelpo teos, ja sopii varmasti hyvin esimerkiksi kesäisille piknikeille, sillä kovin kummoista syventymistä kirja ei vaadi. Suosittelen kirjaa Tuija Lehtisen ystäville, sillä on mukavaa, että kotimaisen viihteen kentälle tulee uusia kirjailijoita.
3+/5
Päähenkilö Tuuli on kolmekymppinen meteorologi, jonka pään työkaverin antama kihlausuutinen sekoittaa. Tuuli päättää, että hänenkin on päästävä naimisiin ja hääpäivän on oltava elokuussa Tuulin 30-vuotissyntymäpäivänä. Tuuli irtisanoutuu töistään "keskittyäkseen häävalmisteluihin" -näin hän sanoo ystävilleen, mutta todellisuudessa aika menee sopivan sulhasen etsimiseen. Sulhaskandidaatteja käveleekin Tuulin elämään tasaista tahtia, mutta onko yksikään heistä se, jonka kanssa hääkellot voisivat kalkattaa?
Odotin kirjalta ehkä enemmän kuin mihin se pystyi, ja siinä mielessä lukukokemus oli pienoinen pettymys. Tajusin koko ajan, että kirja on viihdettä, vähän samanlaista kuin brittiläiset romanttiset komediat, mutta minä en ollut nyt sillä tuulella, että olisin jaksanut innostua tästä kirjasta niin paljon. Omassa lajissaan ja esikoisromaanina tämä kirja oli kuitenkin oikein kelpo teos, ja sopii varmasti hyvin esimerkiksi kesäisille piknikeille, sillä kovin kummoista syventymistä kirja ei vaadi. Suosittelen kirjaa Tuija Lehtisen ystäville, sillä on mukavaa, että kotimaisen viihteen kentälle tulee uusia kirjailijoita.
3+/5
Päivä 29 – Kirja, jota kaikki vihasivat mutta minä pidin
Tämä on tosi vaikea kysymys, koska tuskin on mitään sellaista kirjaa, josta minä yksin olisin pitänyt. Toinen juttu on se, että eihän kaikkien edes tarvitse pitää samoista kirjoista, yksi tykkää yhdestä ja toinen toisesta jne. Nämä pari kirjaa taitavat kuitenkin olla sellaisia, joiden kohdalla minä tykkääjänä olen jäänyt vähemmistöön:
Aaro Hellaakosken runokokoelma Jääpeili oli meillä joskus aikanaan tenttivaatimuksissa ja kaikki opiskelukaverit tuskittelivat tätä kirjaa; heidän mielestään tämä oli outo ja tylsä. Minä olin ihan ihmeissäni, koska minä tykkäsin tästä kokoelmasta kovasti: kerrankin sellaisia runoja, joiden päälle minä ymmärrän ja joita vielä lukee mielellään. Kokoelmaan kuuluu runo "Dolce far niente", joka on yksi lempirunoista: siinä sanotaan yhdessä kohdassa, että "autojen tassut katua kynsivät" ja minusta tämä on mielettömän hienosti sanottu.
Henna Helmi Heinosen tänä vuonna ilmestynyt esikoisteos Veljen vaimo on tainnut kerätä enemmän negatiivisia arvioita, mutta minä pidin kirjasta ihan oikeasti.
Aaro Hellaakosken runokokoelma Jääpeili oli meillä joskus aikanaan tenttivaatimuksissa ja kaikki opiskelukaverit tuskittelivat tätä kirjaa; heidän mielestään tämä oli outo ja tylsä. Minä olin ihan ihmeissäni, koska minä tykkäsin tästä kokoelmasta kovasti: kerrankin sellaisia runoja, joiden päälle minä ymmärrän ja joita vielä lukee mielellään. Kokoelmaan kuuluu runo "Dolce far niente", joka on yksi lempirunoista: siinä sanotaan yhdessä kohdassa, että "autojen tassut katua kynsivät" ja minusta tämä on mielettömän hienosti sanottu.
Henna Helmi Heinosen tänä vuonna ilmestynyt esikoisteos Veljen vaimo on tainnut kerätä enemmän negatiivisia arvioita, mutta minä pidin kirjasta ihan oikeasti.
lauantai 28. toukokuuta 2011
3096 päivää
Olen suhtautunut alusta alkaen vähän nyreästi Natascha Kampuschin kirjaan 3069 päivää; ajattelin, että kirja on tehty vain ja ainoastaan rahastustarkoituksessa. Kun sain kirjan käsiini, tunne senkun vahvistui: kirja oli uskomattoman ohut, vain 220 sivuinen läpyskä. Uteliaisuudesta kuitenkin ajattelin tämän lukea, sillä olin kiinnostunut ennen kaikkea siitä, mitä Nataschalle tätä nykyä kuuluu, ja myönnettäköön, että minua myös kiinnosti tietää, onko kirjassa meheviä paljastuksia vankeusajalta.
Nataschan tarina on varmasti kaikille tuttu, kyseessähän on itävaltalainen nainen, joka siepattiin koulumatkalla 1998. Sieppaushetkellä Natascha oli vain 10-vuotias. Wolfgang Priklopil -niminen mies piti häntä vankina asunnossaan elokuuhun 2006 asti, jolloin Natascha pääsi pakenemaan. Pakopäivänä Priklopil heittäytyi junan alle. Kirjassa Natascha kertoo lapsuudestaan ennen sieppausta, elämästä Priklopin vankina sekä paostaan. Pettymyksekseni Nataschan nykyelämästä ei kerrota, mutta kaiketi hänellä menee nykyisin hyvin.
Jos suunnittelet lukevasi kirjan mehevien paljastusten toivossa, vedät vesiperän, sillä kirjassa ei ole mitään uutta, vaan kaikki asiat on käsitelty julkisuudessa jo monet kerrat. Sieppaaja piti Nataschaa vankina pienessä kopperossa talonsa alakerrassa ja pahoinpiteli tätä. Pahoinpitely oli sekä fyysistä hakkaamista, nälässä ja pimeydessä pitämistä sekä henkistä, jolloin Priklopil uskotteli Nataschalle, että hänen perheensä on iloinen päästyään tytöstä eroon. Välillä Priklopil kuitenkin osoitti myös "inhimillisiä" tunteita, kuten hankkiessaan Nataschalle telkkarin ja kannettavan cd-soittimen sekä lukemalla pienelle tytölle iltasadun. Pahoinpitelykohtaukset olivat minusta kamalaa luettavaa, ne tavallaan pilasivat lukukokemusta. Eläydyin aika voimakkaasti Nataschan tilanteeseen, koska olemme samanikäisiä ja mietin koko ajan, miten olisin itse selvinnyt tuosta vankeusajasta, enkä varmaan olisi selvinnytkään. Nataschalla oli kuitenkin vahva luottamus siihen, että jonain päivänä hän on vapaa. Lukiessa tuli jopa välillä tunne, että sieppaajakin toivoi sitä, että kaikki olisi ohi.
Tällaista kirjaa on hyvin vaikea arvioida. Sisältönsä puolesta tämä ei ehkä ollut kovin kiinnostava, koska kuten jo alussa mainitsin, kaikki on luettu lehdistä jo aikoja sitten. Yhden ihmisen selviytymistarinana tämä oli kiinnostava ja toivoa antava - kaikesta voi selviytyä. Kirjallisesti teos oli myös onnistunut, sillä se oli selkeä ja helppolukuinen.
3/5
Nataschan tarina on varmasti kaikille tuttu, kyseessähän on itävaltalainen nainen, joka siepattiin koulumatkalla 1998. Sieppaushetkellä Natascha oli vain 10-vuotias. Wolfgang Priklopil -niminen mies piti häntä vankina asunnossaan elokuuhun 2006 asti, jolloin Natascha pääsi pakenemaan. Pakopäivänä Priklopil heittäytyi junan alle. Kirjassa Natascha kertoo lapsuudestaan ennen sieppausta, elämästä Priklopin vankina sekä paostaan. Pettymyksekseni Nataschan nykyelämästä ei kerrota, mutta kaiketi hänellä menee nykyisin hyvin.
Jos suunnittelet lukevasi kirjan mehevien paljastusten toivossa, vedät vesiperän, sillä kirjassa ei ole mitään uutta, vaan kaikki asiat on käsitelty julkisuudessa jo monet kerrat. Sieppaaja piti Nataschaa vankina pienessä kopperossa talonsa alakerrassa ja pahoinpiteli tätä. Pahoinpitely oli sekä fyysistä hakkaamista, nälässä ja pimeydessä pitämistä sekä henkistä, jolloin Priklopil uskotteli Nataschalle, että hänen perheensä on iloinen päästyään tytöstä eroon. Välillä Priklopil kuitenkin osoitti myös "inhimillisiä" tunteita, kuten hankkiessaan Nataschalle telkkarin ja kannettavan cd-soittimen sekä lukemalla pienelle tytölle iltasadun. Pahoinpitelykohtaukset olivat minusta kamalaa luettavaa, ne tavallaan pilasivat lukukokemusta. Eläydyin aika voimakkaasti Nataschan tilanteeseen, koska olemme samanikäisiä ja mietin koko ajan, miten olisin itse selvinnyt tuosta vankeusajasta, enkä varmaan olisi selvinnytkään. Nataschalla oli kuitenkin vahva luottamus siihen, että jonain päivänä hän on vapaa. Lukiessa tuli jopa välillä tunne, että sieppaajakin toivoi sitä, että kaikki olisi ohi.
Tällaista kirjaa on hyvin vaikea arvioida. Sisältönsä puolesta tämä ei ehkä ollut kovin kiinnostava, koska kuten jo alussa mainitsin, kaikki on luettu lehdistä jo aikoja sitten. Yhden ihmisen selviytymistarinana tämä oli kiinnostava ja toivoa antava - kaikesta voi selviytyä. Kirjallisesti teos oli myös onnistunut, sillä se oli selkeä ja helppolukuinen.
3/5
Päivä 28 – Kauniita kirjan nimiä
Tähänkin kysymykseen oli vaikea löytää vastausta; aloin jo miettiä, että eikö kirjan nimi paina mitään kun valitsen kirjan. Parasta nimikettä oli vaikea valita, joten päädyin valitsemaan kauniita nimiä. Pienen hakemisen jälkeen kauniita nimiä löytyi yllättävän monta:
Rexi on homo ja opettajat hullui (ei kylläkään mikään kiva tai kaunis nimi, mutta ehdottomasti kiinnostuksen herättävä ja siksi pääsi listalle)
Mesimarjani, pulmuni, pääskyni (takakannen perusteella luulen, että kirjan kauneus jää vain nimeen)
Että hän muistaisi saman
Sadan vuoden yksinäisyys
Jumalat juhlivat öisin
Laulaisin sinulle lempeitä lauluja
Hiljaiset sillat
perjantai 27. toukokuuta 2011
Päivä 27: Yllätyksellisin käännekohta tai loppu
Haaste alkaa lähestyä loppuaan ja kysymykset senkun vaikeutuvat. Leena Lehtolaisen Maria Kallio -kirjoissa törmää usein yllätyksellisiä loppuja, kun murhaaja paljastuu. Hän ei olekaan se, jota on eniten epäilty tai joka on ollut paljon esillä, vaan se, joka on jätetty vähän paitsioon ja joka tulee "puskista". Usein Maria myös keksii murhaajan ja motiivin ihan yllättäen esim. kesken synnytysvalmennuksen, kuten kävi Kuolemanspiraalissa.
torstai 26. toukokuuta 2011
Päivä 26 – Kirja, joka muutti mielipidettäni jostakin
En ole mikään runoihminen: minulla oli pitkään käsitys, että runot ovat vaikeita, tylsiä tai muuten vaan hölmöjä. Ennen kaikkea sellaisia, että normaalijärjellä varustettu ihminen ei niitä mitenkään voi ymmärtää. En tiedä mistä tämä vastenmielisyys runoja kohtaan kumpuaa, ehkä siitä, että tutustuin runoihin vasta lukiossa ja silloin oli aikamoinen sokki alkaa analysoida runoja, kun ei niihin aiemmin ollut tutustunut. Vasta opiskeluaikoina kiinnostuin runoista, kun luin tenttiä varten tämän kuvassa olevan Katri Valan esikoisrunokokoelman Kaukainen puutarha. Yllättäen runot olivatkin hyviä, niitä oli mukava lukea ja ennen kaikkea ne eivät olleetkaan enää mitään salatiedettä, vaan avautuivat yllättävän helposti. Luen vieläkin aivan liian vähän runoja, mutta Kaukainen puutarha muutti ajatukseni runoista paljon positiivisempaan suuntaan.
keskiviikko 25. toukokuuta 2011
Päivä 25 – Hahmo, kehen samaistun parhaiten
Parhaiten olen samaistunut Marjukkaan, joka on Leena Lehtolaisen romaanin Jonakin onnellisena päivänä päähenkilö. Meitä yhdistää erityisesti kirjarakkaus ja taipumus uppoutua mielikuvitusmaailmoihin. Myös monet Marjukan nuoruusvuosien ajatukset ovat kuin omasta päiväkirjasta. Lisäksi meillä on vähän, tosin hyvin vähän, samanlainen ulkonäkö. Marjukan kanssa tosin eroamme siinä, että minulla ei ollut yhtä kovaa elämää kuin hänellä:)
tiistai 24. toukokuuta 2011
Päivä 24 – Kirja, jonka toivoisin muidenkin lukevan
Täällä pohjantähden alla on ehdottomasti sellainen kirja, joka jokaisen suomalaisen tulisi lukea, sillä kirja antaa niin realistisen kuvan maamme lähihistoriasta. Suren sitä, ettei tätä kirjaa ole ajanpuutteen vuoksi mahdollista lukea koulussa, mutta ainakin elokuvan muodossa jokaiselle pitäisi muodostua kuva tästä kirjasta ja sen tapahtumista.
Jossain vaiheessa suunnittelin, että luetuttaisin oppilaille Terhi Rannelan Taivaan tuuliin, jotta jokaiselle muodostuisi käsitys siitä, mitä koulukiusaaminen voi aiheuttaa. En tiedä onko kirja Jokelan ja Kauhajoen jälkeen liian rajua luettavaa, mutta joku kirja koulukiusaamisen uhrin näkökulmasta olisi ehdottomasti jokaisen nuoren luettava.
Päivä 23 – Kirja, jonka olen pitkään halunnut lukea
Näitä on tosi paljon: kaikki ne kirjat, jotka löytyvät blogini kevään 2011 ja syksyn 2011 kirjat -osioista sekä blogin sivupalkissa olevasta Lukulistasta (joka tosin kaipaa päivittämistä) ovat sellaisia, jotka haluan lukea. Lisäksi päässäni on alati kasvava lista kiinnostavista kirjoista. Palavammin haluaisin tarttua näihin:
Ian McEwan: Rannalla. Tätä on kehuttu niin paljon, että kiinnostaisi lukea se itse. En voi kuitenkaan lukea sitä ennen ennen kuin olen lukenut saman kirjailijan Sovituksen, joka löytyy omasta kirjahyllystä. Tämän määräyksen olen tehnyt itselleni, että tulisin lukeneeksi enemmän oman kirjahyllyn lukemattomia kirjoja. Saa siis nähdä, koska pääsen Rannalle.
Klassikoista kiinnostaa erityisesti Mika Waltarin Sinuhe egyptiläinen. Olen kuullut monelta taholta, että tästä saa eniten irti, kun lukee kirjan rauhassa ja omasta vapaasti tahdosta. Odottelen siis vielä sopivaa hetkeä. Maailmankirjallisuuden puolelta haluaisin tutustua johonkin venäläiseen klassikkoon, en ehkä Tolstoin Sotaan ja rauhaan ihan ensimmäisenä, mutta Anna Karenina voisi olla potentiaalinen vaihtoehto.
Jostain syystä olen kiinnostunut Kalle Päätalon Iijoki-sarjasta ja olen suunnitellut, että nuo 26 teosta voisin lukea eläkkeellä.
Yksi kirja, jonka olen jo pitkään halunnut lukea, on Raamattu. Tämä ihan sen vuoksi, että monet kaunokirjalliset teokset sisältävät viittauksia Raamattuun ja olisi hauskaa jopa tunnistaa ne viittaukset. Häpeä tunnustaa, mutta Raamattutietämykseni on onnettoman huono; uskontotunneilla ja riparilla on näköjään ollut paljon kiinnostavampaa puuhaa kuin kuunnella juttuja Raamatusta. Olisihan se tietysti kiinnostavaa lukea kirja, joka aiheuttaa niin paljon mielipiteitä puolesta ja vastaan.
Ian McEwan: Rannalla. Tätä on kehuttu niin paljon, että kiinnostaisi lukea se itse. En voi kuitenkaan lukea sitä ennen ennen kuin olen lukenut saman kirjailijan Sovituksen, joka löytyy omasta kirjahyllystä. Tämän määräyksen olen tehnyt itselleni, että tulisin lukeneeksi enemmän oman kirjahyllyn lukemattomia kirjoja. Saa siis nähdä, koska pääsen Rannalle.
Klassikoista kiinnostaa erityisesti Mika Waltarin Sinuhe egyptiläinen. Olen kuullut monelta taholta, että tästä saa eniten irti, kun lukee kirjan rauhassa ja omasta vapaasti tahdosta. Odottelen siis vielä sopivaa hetkeä. Maailmankirjallisuuden puolelta haluaisin tutustua johonkin venäläiseen klassikkoon, en ehkä Tolstoin Sotaan ja rauhaan ihan ensimmäisenä, mutta Anna Karenina voisi olla potentiaalinen vaihtoehto.
Jostain syystä olen kiinnostunut Kalle Päätalon Iijoki-sarjasta ja olen suunnitellut, että nuo 26 teosta voisin lukea eläkkeellä.
Yksi kirja, jonka olen jo pitkään halunnut lukea, on Raamattu. Tämä ihan sen vuoksi, että monet kaunokirjalliset teokset sisältävät viittauksia Raamattuun ja olisi hauskaa jopa tunnistaa ne viittaukset. Häpeä tunnustaa, mutta Raamattutietämykseni on onnettoman huono; uskontotunneilla ja riparilla on näköjään ollut paljon kiinnostavampaa puuhaa kuin kuunnella juttuja Raamatusta. Olisihan se tietysti kiinnostavaa lukea kirja, joka aiheuttaa niin paljon mielipiteitä puolesta ja vastaan.
Päivä 22 – Omistamani suosikkikirja
Minulla on tapana hankkia kaikki suosikkikirjat omaan hyllyyni, jotta voin palata näihin suosikkeihin koska tahansa. Siksi olikin vaikea valita, mikä omista suosikkikirjoistani on se ykkössuosikkini. Tyydyin sitten lopulta valitsemaan Enni Mustosen kirjat, jotka löytyvät kaikki kirjahyllystäni.
Olen käyttänyt kokoelmani kartuttamiseen aikaa, vaivaa ja jonkin verran myös rahaa, sillä osa kirjoista oli vaikeasti saatavissa, joten siltä osin valinta oli helppo. Jos saisin pelastaa tulipalosta vain muutaman kirjan, nappaisin Mustoset mukaani.
Kirjahyllyni aarre: kaikki Enni Mustosen kirjat |
Olen käyttänyt kokoelmani kartuttamiseen aikaa, vaivaa ja jonkin verran myös rahaa, sillä osa kirjoista oli vaikeasti saatavissa, joten siltä osin valinta oli helppo. Jos saisin pelastaa tulipalosta vain muutaman kirjan, nappaisin Mustoset mukaani.
Suosikki-Mustoset |
Päivä 21 – Lapsuuteni suosikkikirja
Päällimmäisenä mieleen tulee Kaisa Ikolan Hullu luokka -sarja, josta tykkäsin ihan hulluna joskus alakouluiässä. Hullu luokka kertoo 8B-luokan (myöhemmin 9B:n) seikkailuista humoristisella tyylillä. Seikkailut saavat alkunsa usein erilaisista lunttaussysteemeistä, joita poikapäähenkilöt Loiva ja Herbert kehittelevät ja sitten koko luokka saa kärsiä. Myöhemmin kuvaan tulevat myös erilaiset rahankeruumenetelmät ysin keväällä järjestettävää luokkaretkeä varten, ja koko sarja huipentuu sitten luokkaretkeen, joka tosin ei ole sellainen kuin oppilaat alun perin kuvittelivat. Olen parasta aikaa lukemassa tätä sarjaa Lapsuuden suosikit -haastetta varten ja pakko sanoa, että kirja huvittaa minua edelleen.
Päivä 20 – Romanttisin kirja, josta pidän
Olen lyönyt blogiani ja tätä toukokuun haastetta viime aikoina laimin, koska harjoittelu- ja opiskelurumban jälkeen alkoi heti kesätyörumba ja arki näyttää näillä näkymin, jos mahdollista, vieläkin hektisemmältä kuin aikaisemmin. Yritän nyt saada itseäni niskasta kiinni ja viedä tämän haasteen kunnialla loppuun sekä vihdoinkin postailla tänne niitä aiemmin lukemiani kirjoja. Samoin toivon, että ehtisin myös jossain välissä piipahtaa vilkuilemassa suosikkiblogejani, jotka ovat pahasti jääneet kiireen jalkoihin.
Tässä nopsasti pari suosikkiromantiikkakirjaa:
Tässä nopsasti pari suosikkiromantiikkakirjaa:
Hömppäosastolla suosikkini on ehdottomasti Helen Fieldingin Bridget Jones - Elämäni sinkkuna. Kolmekymppisen sinkun hölmöilyt jaksavat naurattaa kerta toisensa jälkeen. Bridgetin jatko-osasta en juurikaan tykännyt, mutta tämä uppoa. Kirjasta olen kirjoittanut täällä.
Romanttisista kirjoista ylivoimainen suosikkini on Robert James Wallerin Hiljaiset sillat. Kirja on uskomattoman ihana eikä yhtään siirappinen tai imelä. Juoniselosteen ja muutakin voi lukea täältä.
Lisää kirjapaljastuksia toivottavasti tänään illalla...
torstai 19. toukokuuta 2011
Päivä 19 – Suosikkikirja, josta on tehty elokuva
Tykkään katsoa kirjoista tehtyä elokuvia, koska on hauska nähdä myös ohjaajan näkemys kirjasta. Järjestyksen on kuitenkin ehdottomasti oltava niin, että ensin luen kirjan ja sitten vasta katson elokuvan, koska muuten elokuvan tapahtumat häiritsevät lukemista liikaa. Yleensä elokuvat ovat jollakin lailla pettymys kirjaan verrattuna, mutta poikkeuksiakin löytyy, kuten Pirkko Saision esikoisromaanista Elämänmeno tehty tv-elokuva, joka on yksi suosikeistani kirjasta leffaksi -sovituksissa.
Elokuva on tehty joskus 70-luvun puolivälin kieppeillä tai vähän sen jälkeen (laiskottaa enkä jaksa tarkastaa täsmällistä ilmestymistä) ja on muistaakseni ilmestynyt kolmessa osassa. Muutama vuosi sitten elokuva tuli Yle Teemalta toiveuusinta, ja silloin katsoin sen äitini ja entisen äidinkielen opettajani suosituksesta. Elokuva oli loistava ja erityisen hyvän siitä teki näyttelijätyö. Susanna Haavisto Marjana, Ritva Oksanen Eila-äitinä, Seela Sella Marjan Lempi-kummina sekä erityisesti Erkki Pajala Marjan nahjusmaisena isäpuolena tekivät elokuvassa hienot roolit.
Kun lukee kirjaa, tulee väistämättä kuvitelleeksi henkilöt tietynlaiseksi ja sitten on pieni sokki, kun elokuvan henkilöt ovat aivan erilaisia. Elokuvaa katsoessani alku meni vähän hämmentyneissä fiiliksissä, sillä minun kuvitelmissani Eila on tyyppi, joka pajattaa karjalan murretta tarpeettoman kovalla äänellä, kun taas elokuvassa Ritva Oksanen puhui ihan normaalilla äänellä. Muuta kummallista ei tästä kirjasta leffaksi -sovituksesta jäänyt mieleeni.
Kuva: Yle |
Eri kivaa!
Öhöm. Olen ollut niin innostunut 30 päivää kirjoja -haasteesta, että olen unohtanut postailla tänne lukemistani kirjoista. Onneksi merkitsen kaikki lukemani kirjat uskollisesti myös ruutuvihkoon, josta on hyvä tarkastaa, mitä kaikkea on jäänyt postaamatta. Seuraavina päivinä saan toivottavasti kirjoitetuksi juttuja niistä postaamatta jääneistä kirjoista.
Kävin viime kesänä Ateneumissa katsomassa Onerva - kaupungin naiset -näyttelyn, josta tämä Anna Kortelaisen kirja Eri kivaa! Onerva - kaupungin naiset 1910 tavallaan kertoo. Kirjan idea on se, että siinä kerrotaan Helsinkiläisten 1910-luvulla eläneiden naimattomien naisten (teoksessa heistä käytetään nimitystä helsingitär) elämästä. Oppaana toimii kirjailija L. Onerva, joka ehti olla vapaa ensin naimattomana ja sitten eronneena naisena.
Kortelainen kuvaa helsingittären naiseksi, joka liikkuu Helsingissä ystävättäriensä kanssa, tai joskus jopa sisaren tai ihailijansa kanssa. Helsingitär on keskiluokkainen nainen, joka on käynyt tyttökoulun tai yhteiskoulun. Helsingitär saattaa olla ylioppilas tai jopa filosofian ylioppilas, mikäli vanhemmat ovat tarpeeksi varakkaita kustantamaan tyttärensä opiskelut. Jos koti ei ole varakas, helsingitär ansaitsee omaa rahaa opettamalla tai antamalla yksityisopetusta esimerkiksi kielistä. Iältään helsingitär on parikymppinen, sillä sitä vanhemmilla on jo kiire avioliittoon, ellei tämä sitten haaveile elämästä itsellisenä naisena.
Ilmoituksia työpaikoista, joita helsingitär voisi hakea. Mm. Venny Aho etsii kotiopettajaa. |
Kuva Korkeavuorenkadulta. Vasemmalla mainostetaan vuokrattavaa tomunimijää. |
Suosittelen tätä lämpimästi kaikille historiasta kiinnostuneille ja niillekin, jotka kuvittelevat ettei historia kiinnosta - tässä on selkeä ja kattava paketti 1910-luvun helsingittären elämästä.
5/5
5/5
keskiviikko 18. toukokuuta 2011
Päivä 18 – Kirja, johon petyin
F.E. Sillanpään Nuorena nukkunut on kirja, johon petyin tosi pahasti. Tämä kirja oli aikanaan tenttivaatimuksissa ja tartuin tähän innoissani, onhan kyseessä sentään Nobelin voittanut teos. En kuitenkaan pitänyt tästä yhtään, koska kyllästyin Taatan jaarittelevaan kirjoitustyyliin: asiaan ei meinattu päästä millään ja keskellä tarinaa höpistiin pitkät pätkät kasveista. Taistelin kirjan loppuun, mutta fiilis oli kyllä aika pettynyt: tämmöinenkö kirja on voittanut Nobelin. Olin jo ihan valmis allekirjoittamaan sen, että talvisodan kynnyksellä myönnetty Nobel annettiin Suomelle puhtaasti poliittisista syistä. Onneksi Sillanpäästä on jäänyt parempi kuva Hurskaan kurjuuden myötä.
tiistai 17. toukokuuta 2011
Päivä 17 – Suosikkilainaus kirjasta
Olen tosi huono muistamaan mitään hyviä lainauksia, joita olen kirjoista lukenut. Pitäisi ehkä kunnostautua tässä ja kirjoitella ylös hyviä kohtia. Ainut hyvä juttu, jonka muistan, on seuraava Enni Mustosen kirjasta Tunteiden lukukausi napattu keskustelunpätkä. Mulla ei ole tässä kirjaa, joten yritän muistella ulkoa.
Olen joskus vastannut samanlaiseen kysymykseen näillä sanoilla ja saanut vastapuolen aika hiljaiseksi=D
- Mitäs opettaja noin isolla sängyllä tekee? Onkos sulhanen valmiiksi katsottu?
- Ei ole vielä, mutta eiköhän tuon saa paremmin pyydystetyksi, kun on riittävän iso katiska.
Olen joskus vastannut samanlaiseen kysymykseen näillä sanoilla ja saanut vastapuolen aika hiljaiseksi=D
Päivä 16 – Suosikki naishahmo
Kuva: Iltalehti |
Tämä kysymys oli jo helpompi, sillä Leena Lehtolaisen luoma rikospoliisi Mari Kallio on ollut suosikkini useita vuosia. Maria Kalliossa viehättää tavallisuus ja realistisuus: hän ei ole mikään superpoliisi, joka selvittää rikokset tuosta vaan ja palaa sitten viettämään tyyntä perhe-elämää, vaan nainen, joka kulkee tukka hassallaan ja potee huonoa omatuntoa työkiireistä ja siitä, ettei kämppä ole viimeisen päälle kuosissa. Rikospoliisin ja punkkarin yhdistelmä ei myöskään ole ihan tavallinen ja se juuri tekee Mariasta kiinnostavan. Parhaimmillaan Maria on mielestäni sarjan keskiosissa (Kuolemanspiraali, Tuulen puolella, Ennen lähtöä, Veren vimma), sillä siinä on jaksaa ottaa kipakasti kantaa epäoikeudenmukaisuuksiin, mutta uusimmassa Maria Kalliossa (Minne tytöt kadonneet) huomasin Mariassa pelottavaa vaisuutta. Tiedä sitten johtuuko se sitten keski-ikäisyydestä.
Jaksan muuten vieläkin olla tyrmistynyt siitä, miten Minna Haapkylä esitti Maria Kalliota maikkarin Rikospoliisi Maria Kallio -sarjassa. Hän ei vaan mitenkään muistuta Maria Kalliota, ainakaan sitä kuvaa, jonka olen kirjojen perusteella Kalliosta saanut.
Päivä 15 – Suosikki mieshahmo
Paluu arkeen ja tämän haasteen pariin on alkanut kultajuhlien jälkeen. Päivän kysymys suosikkimieshahmosta oli vaikea, koska luen todella vähän kirjoja, joissa keskeisenä henkilönä on mies. Onneksi mieleeni pälkähti Miika Nousiaisen Vadelmavenepakolaisen päähenkilö Mikko Virtanen, joka ei ehkä varsinaisesti ole suosikkini, mutta kuitenkin todella huvittava hahmo. Hauskinta on tietysti Mikon sairaalloinen fanaattinen ihailu Ruotsia ja ruotsalaisuutta kohtaan, vaikka lopussa ihailu ja Mikon kohtalo saavat surullisia piirteitä. Suosittelen lukemaan Vadelmavenepakolaisen.
sunnuntai 15. toukokuuta 2011
Päivä 14 – Suosikkikirja suosikkikirjailijaltani
Suosikkihärköset |
Tämä olikin sitten jo haasteellisempi kysymys, koska Anna-Leena Härkösellä on niin monia hyviä kirjoja, kuten kuvasta näkyy. Pitkällisen arpomisen jälkeen suosikiksi nousi kuitenkin oikealla ylhäällä oleva Avoimien ovien päivä, joka oli ensikosketukseni Härkösen tuotantoon. Tuon kirjan jälkeen luin kaiken, mitä häneltä käsiini sain ja olin ihan myyty.
Kirjassa käsitellään loistavasti äidin ja tyttären välistä monimutkaista suhdetta sekä eron jälkeistä ahdistusta. Vaikka kirjan päähenkilö Asta on rasittava hermokimppu ja välillä jopa ärsyttävän omanarvontunnoton ja Astan äiti pelottava hirviömamma, käsittelee Härkönen heidän suhdettaan niin lämpimästi ja humoristisesti, ettei lukija voi kuin nauttia. Positiivisena mieleen jäi myös Astan homoystävä Jätski, joka oli tosi koomillinen ja suloinen hahmo. Suosittelen lämpimästi lukemaan tämän kirjan.
*******
Nyt lopetan kirjoittamisen tältä illalta ja siirryn jännittämään Leijonien ottelua sekä toivomaan, että lempileijonani Tuomo Ruutu saisi ripustaa kaulaansa kultaisen mitalin. Huomenna on luvassa postaukset suosikkimies- ja naishahmosta, mikäli lapsenhoidon ohella ennätän koneen ääreen. Jännittävää iltaa!
Päivä 13 – Suosikkikirjailijani
Kuva: Otava |
Tämä on helppo kysymys, vastaus on tietysti Anna-Leena Härkönen. Ihailen (ja samalla kadehdin) mielettömästi Härkösen humoristista kirjoitustyyliä, sitä että hän ei kaihda vakaviakaan aiheita sekä rohkeutta, jolla hän laittaa itsensä likoon välittämättä muiden mielipiteistä. Härkösen uusin kirja on aina tapaus, jota odotan suurella mielenkiinnolla: odotan nyt jo hänen syksyllä julkaistavaa kirjaansa Onnen tunti, joka kertoo sijaisvanhemmuudesta. Härkösen kirjojen kiinnostavat aiheet ovat tietysti yksi syy ihailla kirjailijaa. Jos saisin muuten tavata kenet tahansa julkisuuden henkilön, haluaisin tavata Härkösen. Luulen, että hän on mitä mainiointa ja hauskinta seuraa;)
Päivä 12 – Kirja, jota rakastin mutten rakasta enää
Höh. Bloggerin käyttökatkon aikana täältä on hävinnyt viime torstaina julkaisemani kirjoitus ja perjantaille ja lauantaille ajastamani kirjoitukset. Toivottavasti näitä kivoja yllätyksiä ei ole luvassa enää enempää, tai sitten täytyy varautua niihin ottamalla kirjoituksista varmuuskopioita. Kirjoitan tähän nyt vielä lyhyesti kirjoista, joita rakastin joskus nuorempana mutta en enää, nimittäin Johanna Marttilan Helkala-sarjasta.
Joskus 12-vuotiaana tämä kuusiosainen kartanosarja kolahti todella lujaa, ostin jopa melkein koko sarjan kirjaston poistomyynneistä. Kirjat kuvaavat kuusilapsisen Siltalan perheen elämää vanhassa kartanossa. Sarjan ensimmäisessä osassa perheen vanhemmat tapaavat ja viimeisessä osassa heistä on tullut jo isovanhempia. Kirjat ovat herttaista hömppää maalaismaisemissa, ja siksi niistä nuorempana tykkäsin. Nyt viime vuonna aloitin sarjan lukemista uudestaan ja olin tosi pettynyt: kirjathan ovat oikeasti kömpelösti kirjoitettuja, kaavamaisia ja ennalta-arvattavia eikä juonessa ole muuta jännitystä kuin se mitä kulloisessakin kirjassa syödään. Joku näissä silti tuntuu vetoavan lukijoihin, sillä kirjoitin yhdestä sarjan kirjasta vanhassa blogissani ja lähes joka viikko blogiini löysi ihmisiä sarjan nimellä, vaikka nämä on kirjoitettu suurimmaksi osaksi 90-luvun alussa.
keskiviikko 11. toukokuuta 2011
Päivä 11 – Kirja, jota vihasin
Tämänkin päivän kysymykseen laitan kaksi vastausta, kun on niin vaikea päättää, kumpaa vihaan enemmän. Ensimmäiseksi mieleen tullut on Danielle Steelin kirja Siskokset, jota aloitin lukea joskus viime syksynä. En päässyt kirjaa eteenpäin kuin satakunta sivua, kun päätin, ettei tämä tosiaan ole mun juttuni. Aloin lukea tätä kirjaa oikeastaan ihan uteliaisuudesta, sillä luin Steelejä jonkin verran joskus 12-vuotiaana, kun aloin siirtyä aikuisten kirjoihin. Halusin kokeilla, miltä Steelit tuntuivat nyt eikä tunne ollut kovin hyvä.
Kirjassa ärsytti kirjailijan tyyli kuvata henkilönsä epäuskottavan täydelliseksi ja hehkuttaa melkein joka aukeamalla sitä, miten sisarukset rakastivat toisiaan ja äitiään (isästä tuntui varmaan tosi kivalta jäädä ulkopuoliseksi) ja miten tytöt ovat tulleet äitiinsä kainaloihin ulottuvien säärtensä vuoksi. Tuo säärihehkutus jaksoi ensin naurattaa, sitten kyllästyttää ja lopulta raivostuttaa. Muutenkin kirjan kieli oli uskomattoman ärsyttävää, liekö vika sitten suomentajan vai alkuperäisen tekstin. Ei enää siis Steeliä minulle.
Toinen ärsyttävä kirja on Jane Greenin Netti@deitti, jonka kummallisesta naiskuvasta murisen täällä.
tiistai 10. toukokuuta 2011
Päivä 10 – Suosikkiklassikot
Suosikkiklassikoita on oikeastaan kaksi sellaista, jotka haluan tuoda mukaan tähän haasteeseen. Ensimmäinen lemppari on Ilmari Kiannon Punainen viiva, jonka olen joutunut alun perin lukemaan tenttiä varten. Aluksi kirjaan tarttuminen tuntui nihkeältä, kun ajattelin, että kyseessä on jokin vahvasti poliittinen ja ihmisten kurjuuksilla retosteleva teos, mutta onneksi olin väärässä. Muutamat tuttavani eivät ole tykänneet tästä poliittisuuden vuoksi, mutta minua se ei haittaa; luin sen kiinnostavana katsauksena ensimmäisiin eduskuntavaaleihin. Kirjassa tykkäsin siitä, miten hienosti Kianto on kuvannut kahden köyhän ihmisen elämää ja selviytymistä ankarissa oloissa luonnon armoilla. Kirja oli lisäksi helppolukuinen kielensä ja rakenteensa puolesta, joten siihen voi tarttua tottumatonkin lukija. Suosittelen lukemaan.
Toinen suosikkini on Minna Canthin Anna Liisa, joka vetoaa minuun erityisesti aiheensa vuoksi. Canth on muutenkin hieno kirjailija, jolta olen valitetavasti lukenut tämän kirjan lisäksi vain Köyhää kansaa ja novellin Agnes. Työmiehen vaimo on kyllä lukulistallani ja odottelen siitä yhtä mielenkiintoista lukukokemusta. Canthissa on pakko ihailla kirjoitustaidon lisäksi sitä, miten hän on aikanaan ottanut kantaa yhteiskunnan epäkohtiin. Ihailtava nainen siis. Anna Liisasta olen kirjoittanut enemmän täällä, ja suosittelen tätäkin lämpimästi luettavaksi. Tämäkin on nimittäin helppolukuinen kirjaa ja sopii siis tottumattomallekin lukijalle.
maanantai 9. toukokuuta 2011
Päivä 09 – Kirja, jota vastoin ennakko-odotuksia päädyin rakastamaan
Uma Karman Kaiken se kestää on kirja, johon tartuin vain silkasta utelisuudesta. Luin kirjailijan haastattelun joskus sanomalehdestä ja ajattelin, että tuohon kirjaan voisin joskus tutustua, sillä luen mielelläni uusia nuortenkirjoja. Ajattelin kirjaa aloittaessani, että eihän tämä voi tarjota mulle mitään, kun kirja kertoo skeittauksesta ja kahden teinipojan rakkaudesta, mitäs tällainen nuortenkirjaiän ylittänyt täti siitä ymmärtäisi. Syystä, joka ei ole mulle vieläkään selvinnyt, kirja vetosi minuun niin paljon, että hankin sen omaan kirjahyllyn, ja jostain syystä vedän sen esiin aina silloin, kun en esimerkiksi saa unta. En suoranaisesti rakasta kirjaa, mutta jollain ihmeellisellä tavalla se on koukuttanut minut - kaikista ennakkoluuloista huolimatta.
Kirjasta lisää täällä.
Kirjasta lisää täällä.
sunnuntai 8. toukokuuta 2011
Päivä 08 – Yliarvostetuin kirja
Tämä kysymys onkin paljon eilistä helpompi. Yliarvostetuin kirja on mielestäni tuorein Finlandia-voittaja eli Mikko Rimmisen Nenäpäivä. Kirja ei ole surkein lukemani kirja, sillä arvioin sen ihan ok kirjaksi, mutta ei tämä todellakaan mielestäni ansainnut Finlandia-palkintoa. En ole lukenut ehdokkaista kuin Riikka Pulkkisen Totta-kirjan, mutta siinä oli minusta huomattavasti enemmän ansioita kuin Nenäpäivässä.
lauantai 7. toukokuuta 2011
Päivä 07 – Aliarvostetuin kirja
Tämä oli tosi vaikea kysymys, koska pitkään pää löi ihan tyhjää: mieleeni tuli kyllä aliarvostettuja kirjallisuudenlajeja, joista päällimmäisenä chick lit ja lastenkirjat, mutta oikein aliarvostettua kirjaa ei meinannut tulla mieleen ennen kuin keksin Sirpa Kähkösen Kuopio-sarjan kirjat.
Kuopio-sarjaan kuuluu kirjat Mustat morsiamet, Rautayöt, Jään ja tulen kevät, Lakanasiivet ja Neidonkenkä, joista olen lukenut kaksi ekaa ja loput on kirjahyllyssä odottamassa. Kirjat ovat saaneet palkintoja (mm. Savonia-palkinto 1999 ja Kiitos kirjasta -mitali 2008) ja lisäksi Lakanasiivet on ollut Finlandia-ehdokkaana 2007, mutta suuri yleisö ei ole näitä hienoja kirjoja löytänyt. Ainakaan minun lukevista tutuistani kukaan ei ole lukenut Kähköstä ja suuri osa ei ole edes kuullut hänestä. Blogiini on vissiin vaan kahdesti tultu hakusanalla "Sirpa Kähkönen" tai jonkun hänen kirjan nimellä.
Muistaakseni jossain blogissa keskusteltiin joskus myös kirjailijan tuntemattomuudesta, mutta en löytänyt blogia/keskustelua mistään. Toivottavasti ihmiset kuitenkin tarttuisivat näihin mahtaviin kirjoihin.
Kuopio-sarjaan kuuluu kirjat Mustat morsiamet, Rautayöt, Jään ja tulen kevät, Lakanasiivet ja Neidonkenkä, joista olen lukenut kaksi ekaa ja loput on kirjahyllyssä odottamassa. Kirjat ovat saaneet palkintoja (mm. Savonia-palkinto 1999 ja Kiitos kirjasta -mitali 2008) ja lisäksi Lakanasiivet on ollut Finlandia-ehdokkaana 2007, mutta suuri yleisö ei ole näitä hienoja kirjoja löytänyt. Ainakaan minun lukevista tutuistani kukaan ei ole lukenut Kähköstä ja suuri osa ei ole edes kuullut hänestä. Blogiini on vissiin vaan kahdesti tultu hakusanalla "Sirpa Kähkönen" tai jonkun hänen kirjan nimellä.
Muistaakseni jossain blogissa keskusteltiin joskus myös kirjailijan tuntemattomuudesta, mutta en löytänyt blogia/keskustelua mistään. Toivottavasti ihmiset kuitenkin tarttuisivat näihin mahtaviin kirjoihin.
Kuva: Kymen Sanomat |
perjantai 6. toukokuuta 2011
Päivä 06 – Kirja, joka tekee minut surulliseksi
Lapsesta asti Lumikki ja seitsemän kääpiötä on tehnyt minut surulliseksi. Tästä syytän äitini vanhaa kuvakirjaa, jossa on kuva kuolleesta Lumikista ja murheenmurtamista kääpiöistä. Kääpiöt ovat minusta niin sympaattisia pikku olentoja, että sydämeni särkyy, kun näen heidät niin surullisena.
Aikuisten kirjoista Tina ja Reko Lundánin Viikkoja, kuukausia teki minut surulliseksi. Hyvin harvoin vetistelen lukiessani, mutta tämä kirja sai minut itkemään. Tuntui vain niin epäoikeudenmukaiselta, että nuori, lahjakas ihminen sairastuu ja kuolee ja että pienet lapset jäävät isättömiksi. Usein nämä tositarinat ovatkin niitä kaikkein surullisimpia...
torstai 5. toukokuuta 2011
Päivä 05 – Kirja, joka tekee minut iloiseksi
Tämä päivän kysymys oli helppo: minut saa iloiseksi Anna-Leena Härkösen kolomnikokoelmat Kauhun tasapaino, Terveisiä pallomerestä ja Palele porvari, joista jälkimmäinen on ehdoton suosikkini. Härkönen kirjoittaa niin hauskasta, että kolumneja lukiessa ei voi kuin hymyillä ja välillä nauraa ääneenkin. Jos on vähän kurja päivä, voi lukea jonkun näistä kolumneista ja todeta, että sattuu sitä muillekin ja vielä pahemminkin. Palele porvari -kokoelmasta löytyy kolumni nimeltä Passiivinen paahtoleipä, ja pelkästään tuon kolumnin ajatteleminen vetää suupieliä ylöspäin...
keskiviikko 4. toukokuuta 2011
Päivä 04 – Suosikkikirja suosikkisarjoistani
Eilen luettelin suosikkisarjojani ja nyt olisi vuorossa yksittäiset suosikit näistä sarjoista. Se on aika vaikeaa, koska yleensä tykkään koko kokonaisuudesta eikä yhden suosikin valitseminen siis ole mahdollista. Hovimäki-sarjasta en esimerkiksi pysty valitsemaan suosikkiani, koska kaikki sarjan kirjat ovat tasapuolisesti niin hyviä.
Enni Mustosen Järjen ja tunteen tarinoita -sarjan paras kirja on mielestäni sarjan kolmas osa eli Lipunkantajat. Ei tälle valinnalle ole oikeastaan mitään muuta syytä kuin se, että kirja on niin tapahtumarikas ja henkilöt ovat mielenkiintoisia. Kirjan tapahtumat sijoittuvat suurlakon aikaan, joten historialliset tapahtumat ovat tässä aivan erityisessä osassa. Kirjasta saa myös mukavasti uutta tietoa ensimmäisistä eduskuntavaaleista. Lipunkantajista enemmän täällä.
Koskivuori-sarjan parhaimmaksi kirjaksi valkkasin Metsäkukkia asvaltilla, joka on sarjan neljäs ja toiseksi viimeinen osa. Tämä kirja kävi kiivasta kamppailua Kielon jäähyväisten kanssa, mutta voitti lopulta. Perustelut on samat kuin ylhäällä, paitsi että tapahtumat sijoittuvat 50-luvulle, joka on mielestäni kiinnostava ajanjakso, kun yhteiskunta alkoi muuttua sodan jälkeen. Metsäkukista lisää täällä.
Katja-sarjasta en pystynytkään valitsemaan vain yhtä hyvää kirjaa vaan valitsin niitä viisi. Suosikkejani ovat kuvassa olevat Katja New Yorkissa, Katja tuntureilla, Katja interreilillä ja Katja Huippuvuorilla. Lisäksi on vielä kuvasta puuttuva Katja Berverly Hillsissä. Katja-kirjathan ovat samanlaisia juonellisesti, vain tapahtumapaikka vaihtelee, ja tapahtumapaikka vaikuttaa kyllä paljon siihen, miksi tykkään näistä kirjoista. Katja interreilillä ja Huippuvuorilla kirjojen jälkeen aloin joskus teiniä haaveilla interreilistä ja ajattelin, että olisi oikeastaan tosi metkaa päästä joskus Huippuvuorille, koska se on niin eksoottinen paikka. (Ainakin kirjan mukaan). Katja New Yorkissa on ollut suosikkini nuoresta asti. Olin joskus 12-vuotiaana tosi kiinnostunut New Yorkista ja luin tätä kirjaa ihan onnessani, koska siinä kuvattiin niin hyvin Isoa omenaa. Nyt halu Nykkiin matkustamisesta on lähes kadonnut, mutta kirja on silti hyvä.
Enni Mustosen Järjen ja tunteen tarinoita -sarjan paras kirja on mielestäni sarjan kolmas osa eli Lipunkantajat. Ei tälle valinnalle ole oikeastaan mitään muuta syytä kuin se, että kirja on niin tapahtumarikas ja henkilöt ovat mielenkiintoisia. Kirjan tapahtumat sijoittuvat suurlakon aikaan, joten historialliset tapahtumat ovat tässä aivan erityisessä osassa. Kirjasta saa myös mukavasti uutta tietoa ensimmäisistä eduskuntavaaleista. Lipunkantajista enemmän täällä.
Koskivuori-sarjan parhaimmaksi kirjaksi valkkasin Metsäkukkia asvaltilla, joka on sarjan neljäs ja toiseksi viimeinen osa. Tämä kirja kävi kiivasta kamppailua Kielon jäähyväisten kanssa, mutta voitti lopulta. Perustelut on samat kuin ylhäällä, paitsi että tapahtumat sijoittuvat 50-luvulle, joka on mielestäni kiinnostava ajanjakso, kun yhteiskunta alkoi muuttua sodan jälkeen. Metsäkukista lisää täällä.
Katja-sarjasta en pystynytkään valitsemaan vain yhtä hyvää kirjaa vaan valitsin niitä viisi. Suosikkejani ovat kuvassa olevat Katja New Yorkissa, Katja tuntureilla, Katja interreilillä ja Katja Huippuvuorilla. Lisäksi on vielä kuvasta puuttuva Katja Berverly Hillsissä. Katja-kirjathan ovat samanlaisia juonellisesti, vain tapahtumapaikka vaihtelee, ja tapahtumapaikka vaikuttaa kyllä paljon siihen, miksi tykkään näistä kirjoista. Katja interreilillä ja Huippuvuorilla kirjojen jälkeen aloin joskus teiniä haaveilla interreilistä ja ajattelin, että olisi oikeastaan tosi metkaa päästä joskus Huippuvuorille, koska se on niin eksoottinen paikka. (Ainakin kirjan mukaan). Katja New Yorkissa on ollut suosikkini nuoresta asti. Olin joskus 12-vuotiaana tosi kiinnostunut New Yorkista ja luin tätä kirjaa ihan onnessani, koska siinä kuvattiin niin hyvin Isoa omenaa. Nyt halu Nykkiin matkustamisesta on lähes kadonnut, mutta kirja on silti hyvä.
The Versatile Blogger
Sanna ihanasta Luettua-blogista antoi minulle tämän blogitunnustuksen. Palkintoon liittyy tuttuun tapaan seitsemän tunnustuksen kertominen, joten tässäpä niitä taas tulee:
1. Haluaisin kamalasti matkustella Euroopan kaupungeissa. Mieluisia matkakohteita olisivat mm. Pariisi, Rooma, Praha ja Budapest. Eniten tahtoisin kuitenkin Amsterdamiin, sillä haluaisin päästä katsomaan Anne Frankin Salaista siipeä.
2. Lehtien henkilökohtaista- ja kirjeenvaihtopalstat ovat salainen heikkouteni, sillä tykkään lueskella ihmisten ilmoituksia. Viikon kohokohtia ovat keskiviikko ja lauantai, jolloin pääsen lukemaan paikallisen ilmaisjakelulehden henkilökohtaista-palstaa. Tämä on asia, josta en ensimmäisenä kaikille huutele:)
3. Olen sisäisesti kielipoliisi ja tykkään etsiä kirjoitusvirheitä erilaisista ilmoituksista. Edellä mainitut palstat ovat hyviä tähän tarkoitukseen. Viimeksi löytämässäni hassussa ilmoituksessa joku etsi "tummaa ja tulista romaanimiestä". Valitettavasti kielipoliisi-intoilu ei ulotu omiin teksteihini.
4. En voi sietää telkkarin hääohjelmia. Mielestäni ne ovat tylsiä ja jaksot kopioita toisistaan. En myöskään tajua pareja, jotka kilpaa hinkuvat näihin ohjelmiin.
5. Aurinkolasit kuuluvat kesällä päivittäiseen varustukseeni; en lähe mihinkään ilman niitä. Inhoan sitä, että aurinko paistaa silmiin.
6. En ole mikään kodin ihme ja inhoan siivoamista ja ruuanlaittoa. Jos saisin jostain syystä joskus ihan tosi paljon rahaa, söisin usein ulkona ja palkkaisin siivoojan.
7. Valmistuin pari viikkoa sitten humanististen tieteiden kandidaatiksi. Papereiden saaminen venyi, koska en osannut itse täyttää tutkinnonhakulomaketta. Onneksi yliopistolla on meitä tyhmiä humanisteja varten osaavaa toimistohenkilökuntaa:)
Kiitos Sannalle tästä tunnustuksesta!
Annan palkinnon eteenpäin seuraaville ihanille bloggaajille:
Pienen mökin emäntä/ Sinisen linnan kirjasto
Susa/ Järjellä ja tunteella
Sara/ Saran kirjat
Saraza/ Peldojänöi
tiistai 3. toukokuuta 2011
Päivä 03 – Suosikkisarjasi
Olen sarjauskollinen lukija, ja jos olen aloittanut lukemaan jotain sarjaa, on ihan pakko lukea se loppuun, vaikkei sarja enää kauheasti kiinnostaisi. Näin on käynyt esim. Eppu Nuotion Pii Marin -sarjan kohdalla. Suosikkisarjoja löytyy tietysti vaikka kuinka monta, mutta tässä muutama joka tulee heti ekana mieleen. Historiafanina melkein kaikki tietysti yllättäen liittyvät historiaan.
Hovimäki-sarja tulee ihan ykkösena, sillä tämä vain on niin mielenkiintoinen tarina. Kirjoitin eilen mielipiteitäni Hovimäki-sarjasta ja niistä voi lukea täältä.
Muita lempisarjojani ovat Enni Mustosen historialliset sarjat eli Koskivuori-sarja ja Järjen ja tunteen tarinoita -sarja. En osaa sanoa kumpi noista on parempi, se riippu paljon siitä, kumpaa sarjaa olen lukemassa. Enni Mustosen uusimmasta sarjasta Pohjatuulen tarinoita ei ole tähän mennessä ilmestynyt kuin yksi kirja (syksyllä seuraa jatkoa), mutta veikkaan että tällä sarjalla on suuret mahdollisuudet nousta yhdeksi lempisarjoistani.
Lasten- ja nuortenkirjoistahan monet ovat sarjakirjoja, ja lastenkirjasuosikkeihini voi tutustua tarkemmin täällä, missä seurataan Lapsuuden suosikit haasteen edistymistä. Yksi nuoruuden suosikki on kuitenkin pakko ottaa tähän, nimittäin norjalaisen Ellinor Rafaelsenin Katja-sarja, josta luin joskus teini-ikäisenä kaikki 14 osaa useampaan kertaan. Muutama vuosi sitten ostin poistomyynneistä kaikki osat itselleni, joten sarjan lukeminen uudestaan voisikin olla yksi monista lukuprojekteistani.
Katja-sarjan päähenkilö on norjalainen nuori nainen, jonka vanhemmat ja pikkuveli asuvat isän työn vuoksi New Yorkissa, kun taas Katja asuu lukion vuoksi isoäitinsä luona Oslossa. Isän toimittajantyön vuoksi Katja kuitenkin pääsee reissaamaan vanhempineen moniin maihin, kuten Thaimaahan ja Turkkiin. Parhaan ystävättärensä Pian kanssa Katja puolestaan käy mm. reilaamassa, kielikurssilla Englannissa sekä Kuubassa. Kirjoissa keskeistä on siis matkustelu eri maissa ja matkakohteiden kuvailu. Luonteeltaan Katja on utelias ja rohkea, ja tuo uteliaisuus johdattaa Katjan moneen pinteeseen. Kirjat ovat siis vähän kuin Neiti Etsiviä matkakertomuksilla höystettynä. Katja-kirjat ovat mahtavia kirjoja matkakuumeen tartuttamiseksi. Muista bloggaajista Amma on myös viettänyt Katja-nuoruuden.
Hovimäki-sarja tulee ihan ykkösena, sillä tämä vain on niin mielenkiintoinen tarina. Kirjoitin eilen mielipiteitäni Hovimäki-sarjasta ja niistä voi lukea täältä.
Muita lempisarjojani ovat Enni Mustosen historialliset sarjat eli Koskivuori-sarja ja Järjen ja tunteen tarinoita -sarja. En osaa sanoa kumpi noista on parempi, se riippu paljon siitä, kumpaa sarjaa olen lukemassa. Enni Mustosen uusimmasta sarjasta Pohjatuulen tarinoita ei ole tähän mennessä ilmestynyt kuin yksi kirja (syksyllä seuraa jatkoa), mutta veikkaan että tällä sarjalla on suuret mahdollisuudet nousta yhdeksi lempisarjoistani.
Lasten- ja nuortenkirjoistahan monet ovat sarjakirjoja, ja lastenkirjasuosikkeihini voi tutustua tarkemmin täällä, missä seurataan Lapsuuden suosikit haasteen edistymistä. Yksi nuoruuden suosikki on kuitenkin pakko ottaa tähän, nimittäin norjalaisen Ellinor Rafaelsenin Katja-sarja, josta luin joskus teini-ikäisenä kaikki 14 osaa useampaan kertaan. Muutama vuosi sitten ostin poistomyynneistä kaikki osat itselleni, joten sarjan lukeminen uudestaan voisikin olla yksi monista lukuprojekteistani.
Katja-sarjan päähenkilö on norjalainen nuori nainen, jonka vanhemmat ja pikkuveli asuvat isän työn vuoksi New Yorkissa, kun taas Katja asuu lukion vuoksi isoäitinsä luona Oslossa. Isän toimittajantyön vuoksi Katja kuitenkin pääsee reissaamaan vanhempineen moniin maihin, kuten Thaimaahan ja Turkkiin. Parhaan ystävättärensä Pian kanssa Katja puolestaan käy mm. reilaamassa, kielikurssilla Englannissa sekä Kuubassa. Kirjoissa keskeistä on siis matkustelu eri maissa ja matkakohteiden kuvailu. Luonteeltaan Katja on utelias ja rohkea, ja tuo uteliaisuus johdattaa Katjan moneen pinteeseen. Kirjat ovat siis vähän kuin Neiti Etsiviä matkakertomuksilla höystettynä. Katja-kirjat ovat mahtavia kirjoja matkakuumeen tartuttamiseksi. Muista bloggaajista Amma on myös viettänyt Katja-nuoruuden.
maanantai 2. toukokuuta 2011
Hovimäki-kirjat
Luin pitkästä aikaa yhden ikisuosikeistani, nimittäin Hovimäki-sarjan. Kirjat perustuvat kakkosella vuosina 1999-2003 esitettyyn historialliseen draamasarjaan, jonka neljä tuotantokautta sijoittuvat vuosiin 1798-1907. Hovimäki kertoo Lindhofin aatelissuvun ja Sepän torpan vaiheista ja tapahtumapaikkana on kuvitteellinen Hovimäen kartano Hirvikosken pitäjässä.
Kirjoja on ilmestynyt kaikkiaan kuusi: Ruotsin vallan iltarusko, Keisarin auringon alla, Heräämisen aika, Oolannin sodasta sortovuosiin, Päin nousevan Suomen rantaa ja Ei muuta kunniaa. Kirjat näyttävät monia sellaisia tapahtumia, joita tv-sarjassa ei näy, ja esimerkiksi kirjojen Heräämisen aika ja Ei muuta kunniaa tapahtumia ei näy tv-sarjassa ollenkaan. Ei muuta kunniaa kirja päättyy vuoteen 1940, mutta kirjan epilogissa eletään vuotta 1999 ja kuullaan vielä Hovimäkeläisten vaiheista. Hovimäen tekijäkaarti on vakuuttava, sillä siihen kuuluvat mm. Carl ja Anna-Lisa Mesterton, jotka tekivät suosittua Metsolat-sarjaa sekä Kirsti Manninen, joka tunnetaan myös Enni Mustosena.
Sarjan tapahtumat saavat alkunsa, kun rutiköyhä luutnantti Magnus Lindhof perii Hovimäen kartanon. Kartano on retuperällä, mutta yhdessä vaimonsa Johannan kanssa he saavat kartanon kukoistamaan. Apunaan heillä on myös sepän perhe, jonka torppa on kartanon mailla. Vuosien saatossa Hovimäestä tulee kukoistava kartano, jonka seinien sisällä nauretaan ja itketään, eletään ja kuollaan. Hovimäen kartanossa kasvaa myös ihmisiä taiteen ja politiikan saralle, ja Hovimäkeläiset ovatkin mukana monessa hankkeessa, kuten Suomen sodassa, ensimmäisessä oopperassa ja suurlakossa. Vuosien saatossa Hovimäeltä lähdetään myös ulkomaille, Pietariin ja Pariisiin asti. Vuosikymmenien ja -satojen kuluessa torpan ja kartanon väki myös liittyy tiukasti yhteen paitsi avioliittojen kautta, myös aina silloin kun Hovimäkeä kohtaa sota tai muu kurjuus.
Tykkään tästä sarjasta historiallisuuden takia ja kaikki historialliset faktat on kivasti nidottu tarinan sisään. Veljeni jaksaa vähän ämpyillä siitä, miten epäuskottavaa on, että kaikki historialliset faktat on sijoitettu yhteen tarinaan niin, että aina kun jotain historiallisesti merkittävää tapahtuvaa, ovat Hovimäkeläiset sattumalta paikalla. Minusta siinä ei ole mitään ihmeellistä vaan se on pelkästään kiehtovaa ja jaksaa pitää mielenkiintoa yllä. Ainoa mikä sarjassa ärsyttää, on henkilöiden ikien epätarkkuus. Varsinkin sarjan loppuosissa henkilöt ovat mukana kirjasta toiseen, vaikka kaiken järjen mukaan heidän pitäisi olla jo lähemmäs yhdeksänkymppisiä tai vanhempiakin. Tämä on kuitenkin vain pieni kauneusvirhe, sillä muuten sarja on kokonaisuutena onnistunut: juoni kulkee mukavasti, mukana on toimintaa ja romantiikka ja henkilöt ovat mielenkiintoisia. Suosittelen tutustumaan.
5/5
Päivä 02 – Kirja, jonka olen lukenut useammin kuin kolmesti
Tämä oli oikeastaan aika vaikea kysymys, koska luen tosi monia kirjoja useaan otteeseen. Yleensä, jos ostan jonkun kirjan itselleni, syy on se, että haluan lukea sen uudestaan ja uudestaan. Monet tuttuni ovat ihmetelleet tätä tapaa, mutta minusta tässä ei ole mitään kummallista. Usein, kun lukee kirjan ekaa kertaa, tulee lukeneeksi sen hirveää kyytiä vain selvittääkseen loppuratkaisun tai sen, kuka on murhaaja. Uudella lukukerralla voi sitten keskittyä jo muihin juttuihin, kuten kielen hienouksiin. Lisäksi, jos kirja on hyvä, sen lukee mielellään uudestaan ja uudestaan.
Kun aloin selata kirjahyllyä tämän päivän kysymystä varten, ei vastausta ollutkaan enää vaikea miettiä; kirja (tai kirjat) sattui nimittäin heti ekana käteen, kun tutkin kirjahyllyni valikoimaa.
Kirsti Mannisen ja Markku Onttosen kirjoittamat Kun taivas repeää ja Taivas sinivalkoinen olivat kovaa kamaa joskus kymmenisen vuotta sitten. Olen lukenut Kun taivas repeää -kirjan valehtelematta varmaan seitsemän kirjaa eikä jatko-osa Taivas sinivalkoinenkaan kovin paljon huonommaksi jää. Nämä kirjat perustuvat tv-sarjoihin, jotka tulivat maikkarilta joskus kymmenen vuotta sitten. Tykkäsin tv-sarjasta tosi paljon, mutta kirjoista varmaan vielä enemmän. Nyt on hujahtanut varmaan kolme vuotta, etten ole kirjoja lukenut, mutta nyt tekisi mieli tarttua niihin uudestaan. Epäilen, että osaisin vieläkin kirjoista pitkät pätkät ulkoa...
Kun taivas repeää kertoo parikymppisestä perhetyttö-Ainosta, joka ystävättärensä vanavedessä lähtee lääkintälotaksi kenttäsairaalaan syyskesällä 1943. Työ kenttäsairaalassa on kovaa, ja suojattua elämää viettäneellä Ainolla on aluksi vaikeaa, mutta vähitellen hän löytää omat kykynsä. Kenttäsairaalan lähettyvillä on kaukopartiomiesten tukikohta ja Aino tapaakin kaukopartiomies-Laurin. Pari ihastuu ja suunnittelee kihloja, mutta sitten Lauri katoaa partioreissulla. Ainoa alusti asti piirittänyt kirurgi ja naistenmies Erik Halme tarjoaa oitis Ainolle lohduttavan olkapään ja parin välillä alkaakin tapahtua. Tarina saa uuden käänteen, kun Lauri palaakin takaisin, alkaa Neuvostoliiton suurhyökkäys, jossa Laurikin haavoittuu, ja lopulta hurja matka omien puolelle. Eikä liene varmaan kenellekään epäselvää, kumman miehistä Ainoa valitsee lopulta.
Taivas sinivalkoinen kertoo Ainon ja Laurin tarinaa vuodesta 1944 Helsingin olympialaisiin astiin. Aino ja Lauri menevät naimisiin, mutta vaikeudet eivät pääty sodan loppumiseen. Viipurista kotoisin oleva Lauri on joutunut evakoksi ja käden puuttuminen haittaa työntekoa. Aino joutuu yksin kantamaan huolta perheestä, kun Lauri on kiinnostuneempi ryyppäämisestä ja sotamuisteluista. Monta mutkaa on matkassa ja kantoa kaskessa ennen kuin päästään viettämään olympialaisia.
Minua viehätti kirjoissa erityisesti romanttisuus, muistan huokailleeni ihan onnessani Ainon ja Laurin tarinalle. Tietysti myös historiallisuus ja etenkin ekan osan lottakuvaukset kiehtoivat tällaista historiafriikkiä. Nyt aikuisena ajatellen varsinkin sodasta annettu kuva näyttää aika romanttiselta, varsinkin jos sitä vertaa äskettäin lukemani Ruman sodan kuvaan sodasta. Taivas sinivalkoinen on sen sijaan hyvinkin realistinen kuvaus sodan jälkeisestä ajasta, siitä kun kaikesta on pulaa, mies ryyppää ja painajaiset kiusaavat öisin.
Nyt jälkeenpäin mua on vähän nolottanut se, miten lääpälläni olin näihin kirjoihin, mutta toisaalta: mikäs näin hyvään kirjaan on hurahtaessa.
5/5
Kun aloin selata kirjahyllyä tämän päivän kysymystä varten, ei vastausta ollutkaan enää vaikea miettiä; kirja (tai kirjat) sattui nimittäin heti ekana käteen, kun tutkin kirjahyllyni valikoimaa.
Kirsti Mannisen ja Markku Onttosen kirjoittamat Kun taivas repeää ja Taivas sinivalkoinen olivat kovaa kamaa joskus kymmenisen vuotta sitten. Olen lukenut Kun taivas repeää -kirjan valehtelematta varmaan seitsemän kirjaa eikä jatko-osa Taivas sinivalkoinenkaan kovin paljon huonommaksi jää. Nämä kirjat perustuvat tv-sarjoihin, jotka tulivat maikkarilta joskus kymmenen vuotta sitten. Tykkäsin tv-sarjasta tosi paljon, mutta kirjoista varmaan vielä enemmän. Nyt on hujahtanut varmaan kolme vuotta, etten ole kirjoja lukenut, mutta nyt tekisi mieli tarttua niihin uudestaan. Epäilen, että osaisin vieläkin kirjoista pitkät pätkät ulkoa...
Kun taivas repeää kertoo parikymppisestä perhetyttö-Ainosta, joka ystävättärensä vanavedessä lähtee lääkintälotaksi kenttäsairaalaan syyskesällä 1943. Työ kenttäsairaalassa on kovaa, ja suojattua elämää viettäneellä Ainolla on aluksi vaikeaa, mutta vähitellen hän löytää omat kykynsä. Kenttäsairaalan lähettyvillä on kaukopartiomiesten tukikohta ja Aino tapaakin kaukopartiomies-Laurin. Pari ihastuu ja suunnittelee kihloja, mutta sitten Lauri katoaa partioreissulla. Ainoa alusti asti piirittänyt kirurgi ja naistenmies Erik Halme tarjoaa oitis Ainolle lohduttavan olkapään ja parin välillä alkaakin tapahtua. Tarina saa uuden käänteen, kun Lauri palaakin takaisin, alkaa Neuvostoliiton suurhyökkäys, jossa Laurikin haavoittuu, ja lopulta hurja matka omien puolelle. Eikä liene varmaan kenellekään epäselvää, kumman miehistä Ainoa valitsee lopulta.
Taivas sinivalkoinen kertoo Ainon ja Laurin tarinaa vuodesta 1944 Helsingin olympialaisiin astiin. Aino ja Lauri menevät naimisiin, mutta vaikeudet eivät pääty sodan loppumiseen. Viipurista kotoisin oleva Lauri on joutunut evakoksi ja käden puuttuminen haittaa työntekoa. Aino joutuu yksin kantamaan huolta perheestä, kun Lauri on kiinnostuneempi ryyppäämisestä ja sotamuisteluista. Monta mutkaa on matkassa ja kantoa kaskessa ennen kuin päästään viettämään olympialaisia.
Minua viehätti kirjoissa erityisesti romanttisuus, muistan huokailleeni ihan onnessani Ainon ja Laurin tarinalle. Tietysti myös historiallisuus ja etenkin ekan osan lottakuvaukset kiehtoivat tällaista historiafriikkiä. Nyt aikuisena ajatellen varsinkin sodasta annettu kuva näyttää aika romanttiselta, varsinkin jos sitä vertaa äskettäin lukemani Ruman sodan kuvaan sodasta. Taivas sinivalkoinen on sen sijaan hyvinkin realistinen kuvaus sodan jälkeisestä ajasta, siitä kun kaikesta on pulaa, mies ryyppää ja painajaiset kiusaavat öisin.
Nyt jälkeenpäin mua on vähän nolottanut se, miten lääpälläni olin näihin kirjoihin, mutta toisaalta: mikäs näin hyvään kirjaan on hurahtaessa.
5/5
sunnuntai 1. toukokuuta 2011
Hakusanojen hassunhauska maailma
Vietin yhtä laiskaa iltaa kuin kaverin söpö kisu tässä kuvassa:) |
Viettelin tässä laiskaa vappupäivän iltaa, kun bongasin Zephyrin, Kirsin ja Hannan blogeista koosteita hassuista hakusanoista, joilla blogeihin on ilmestytty. Koska mäkin olen usein yksikseni naureskellut kaikille niille erikoisille hakusanoille, ajattelin koota tänne oman postauksen niistä hakusanoista, joilla tänne on löydetty. Ja koska mulla oli niin kivaa näitä kootessa, ajattelin että tästähän voisi tulla ihan traditio, että aina kuun lopussa keräisin tänne hakusanoja, joilla tänne on päädytty. Eiköhän se tule ihan tarpeeseenkin, koska luulen, ettei kaikkiin kysymyksiin löydy vastausta blogistani:)
Yleisin hakusana, jolla tänne tullaan, on yksinkertaisesti blogin nimi. Toiseksi suosituimpia ovat Enni Mustonen ja Leena Lehtolainen sekä näiden kirjailijoiden eri kirjojen nimet. Monista muista blogeista poiketen tänne ei löydetä klassikoiden perässä (johtuiskohan siitä, ettei niitä täältä löydy:D), mutta aina silloin tällöin opettajat kyllä jäljittävät murustensa tekeleitä täältä erinäisillä lauseen pätkillä. Alla muutamia hakusanoja vastauksineen, joilla tänne on tämän kevään aikana löydetty:
Kuka kirjoitti kirjan Annika Kivelästä
En ole varma ketä Annika Kivelää tässä haetaan, mutta ainakin Marja Orkoma on kirjoittanut useamman kirjan (mm. Sydänten sävyhuuhtelu), jonka päähenkilö on Annika Kivelä
Nain torpan tyttöä
Kiitos tiedosta
Samantyyppinen kirjailija kuin Sirpa Kähkönen ja Laila Hietamies
Etsitäänköhän tässä nyt kirjailijaa, joka kirjoittaa sota-ajasta? Voin kyllä lämpimästi suositella ikisuosikkiani Enni Mustosta, häneltä löytyy sota-aikaan(kin) sijoittuvia kirjoja. Lisäksi tuli mieleen Eeva Kilven Talvisodan aika, Välirauhan aika ja Jatkosodan aika. Pirjo Tuominen on kirjoittanut käsittääkseni useita historiallisia teoksia, joita en kylläkään ole lukenut, mutta olen siinä uskossa, että joku liippaisi läheltä sota-aikaa. Jos etsii ihan historiallista kirjailijaa, ei sovi unohtaa Kaari Utriota.
Sopiiko Millennium-trilogia teinille
Vaikea kysymys. Kirjat käsittelevät yhteiskunnallisia(kin) aiheita, joten kuvittelisin, etteivät ne aiheet ihan kauheasti teiniä kiinnosta. Lisäksi nämä ovat dekkareita ja dekkareissa voi olla välillä verisiä/raakoja tarinoita, joten kovin herkille en dekkareita suosittele. Kirjat ovat myös aika paksuja eli jos ei ole tottunut lukija niin voi tulla ongelmia lukemisen kanssa. Lahjaksi en tätä teinille ostaisi, mutta jos teini itse tahtoo lukea niin siitä vaan.
Miksi kaikki virolaiset naiset on huoria
Höpöhöpö, ei nyt sentään kaikki. Kyseessä on samanlainen urbaanilegenda kuin se, että kaikki suomalaiset miehet ovat juoppoja tai ruotsalaiset homoja.
Jumppapussi vohvelikankaasta
Olen kyllä tällaisen joutunut vääntämään ekaluokalla, mutta tekoprosessista ei ole enää mitään hajua. Kannattaa kääntyä jonkun käsityöblogin puoleen.
Nuortenkirjoja joissa on homoja
Vaikea kysymys. Ei tule mieleen kuin Uma Karman Kaiken se kestää ja Katri Mannisen Kallen inttivuosi (Salkkarikirja). Lesboja on ainakin Salla Simukan kirjoissa Minuuttivalssi ja Kun enkelit katsovat muualle sekä Terhi Rannelan Kerttu ja Mira -sarjassa (mm. Amsterdam, Anne F. ja minä). Lisää kirjoja löytyy kirjastosta.
Millaista on olla homon kämppis
Jaa-a, vaikea sanoa kun ei ole kokemusta. Tuskin sen kummempaa kuin heteronkaan.
Rakkautta al dente lukupäiväkirja
Tällä googlaajalla on vissiin hirveä kiirus saada lukupäiväkirja tehtyä, koska tällä samaisella haulla on tultu blogiini viidesti kahden päivän aikana:) Vinkiksi sanoisin, ettei lukupäiväkirjaa kannata kopsia netistä, koska opetkin osaa käyttää googlea ja kopioidusta lukupäiväkirjasta jää heti kiinni. Kannattaa valita sellainen kirja joka kiinnostaa ja jonka jaksaa lukea ja josta vielä löytyy jotain sanottavaa. Kannattaa myös aloittaa tarpeeksi ajoista ettei vimppona iltana tarvitse etsiä valmista lukupäiväkirjaa netistä.
Elina Tiilikan asiakkaiden nimet
Tällä haulla tultiin jo mun vanhaan blogiin, mutta aina tämä jaksaa huvittaa: siellä joku onneton aviomies pelkää, että Elina Tiilikan Punainen mekko paljastaa nimiä. Voit olla huoleti, mitään nimiä ei kerrota. Aika jännä, että aikanaan kun postasin ko. kirjasta, alkoi blogiin tulvia hakuja, joilla etsittiin Tiilikan asiakkaita. Tiedä sitten oliko asialla pelästyneet aviomiehet vai epäilevät vaimot...
Päivä 01 – Paras viime vuonna lukemani kirja
Viime vuonna lukemistani kirjoista paras oli Chimamanda Ngozi Adichien Puolikas keltaista aurinkoa. Järkyttävästä tarinasta huolimatta kirja imaisi minut heti mukaan. Aihe, Biafran sota, oli todella kiinnostava, sillä tiesin siitä etukäteen todella vähän. Kirjassa pidin eniten hyvin etenevästä juonesta ja otteessaan pitävästä kerronnasta. Henkilöt olivat myös mielenkiintoisia. Puolikas keltaista aurinkoa oli myös siitä mielenkiintoinen lukukokemus, että olen lukenut hyvin vähän afrikkalaista kirjallisuutta, tarkalleen ottaen vain yhden Naisten etsivätoimisto -sarjan kirjan, jota tämä oli mielenkiintoinen hyppäys afrikkalaiseen kirjallisuuteen. Kesän aikana ehdin toivottavasti lukea saman kirjailijan teoksen Purppuranpunainen hibiskus, ja on jännä saada tietää, onko siinä kenties vuoden 2011 paras kirja.
Tarkempia mietteitä kirjasta täällä
Muita viime vuoden kirjasuosikkeja täällä
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)