torstai 25. elokuuta 2011

Loma. Mikä ihana sana.

Tämä bloggari laittaa nyt blogin viikoksi tauolle ja suuntaa huomisaamuna kohti lentokenttää. Tiedossa on vihdoin pitkään haaveiltu ja suunniteltu loma. Mitään kovin eksoottista tekemistä en ole lomalle suunnitellut, vain lököilyä Kyproksen auringon alla kirjapinojen kanssa. Loman jälkeen on tulossa arvioita tietysti lomakirjoista sekä vihdoin ja viimein luetusta Mitfordin tytöistä. Jospa saisin myös pian luettua Leena Lehtolaisen uusimman kirjan...

Siihen asti ihania päiviä kaikille. Nauttikaa kesän viimeisistä päivistä!!

tiistai 23. elokuuta 2011

Rautasydän

Anne Leinosen ja Miina Supisen yhteinen voimannäyte, Rautasydän, tuo mieleeni kakkosen maalaissarjat. Kirjan tapahtumapaikkana on pieni kunta, joka näennäisesti näyttää rauhalliselta, kunnes kunnallispoliitikon henkirikos sotkee koko kuvion. Murha sekoittaa myös kauniin rautakauppiaan elämän. Sari on jäänyt vuosia aiemmin leskeksi ja asuttaa ikivanhaa makasiinia yhdessä lastensa Miken ja Millan sekä Rontti-koiran kanssa. Työn ja lasten lisäksi Sarin elämän täyttävät Maria-anoppi ja vartija Koikkis. Elämä voisi olla muuten täydellistä, mutta Sarin elämästä puuttuu mies. Eräänä päivänä sellainen käveleekin sisään rautakaupan ovesta ja Sari on hetkessä myyty. Miehessä on vain yksi kummallinen asia, salkku, joka on täynnä epämääräisiä kuvia. Salkkumiehen kanssa Sari joutuu pyöritykseen, jota ei olisi koskaan osannut odottaa.

Olen lukenut Anne Leinoselta joitakin nuortenromaaneja, mutta Miina Supinen on minulle tuntemattomampi tapaus. Olen lukenut toki muiden ylistäviä arvioita Supisen kirjoista, mutten ole pitänyt kirjoja itseäni kiinnostavina, joten en ole niihin tutustunut.Tämä kirja kuitenkin kiinnosti, sillä kiireiden keskelle kaipasin jotain kevyttä ja viihdyttävää lukemista ja sitä Rautasydän todella oli. Supisen ja Leinosen yhteistyö toimii saumattomasti, sillä teos on ehyt kokonaisuus ja sopii hyvin luettavaksi monille, sillä tästä löytyy sekä rakkautta että jännitystä, huumoria unohtamatta. Sari on todella mielenkiintoinen henkilö, sillä hänessä oli sopivasti kahjoutta mutta toisaalta myös realistisuutta, ettei uskottavuus kärsi. Erityisen ison plussan kirja saa siitä, että sen kieli on nokkelaa ja erityisesti dialogit ovat onnistuneita kaikessa humoristisuudessaan.  

Rautasydän on nopeaa luettavaa, sillä sivuja tässä on vain vähän päälle parisataa. Lyhyys on tämän kirjan hyvä puoli, sillä pidemmässä kirjassa tarina muuttuisi äkkiä itseään toistavaksi ja puuduttavaksi, mutta sitä vaaraa tässä ei ole. Nopeiden juonenkäänteiden vuoksi kirjaa ei olisi malttanut millään jättää kesken ja luinkin sitä aina iltaisin silmät ristissä, jotta saisin tietää kuinka Sarille lopulta käy.

Jos kaipaat nopeasti luettavaa piristysruisketta, valitse tämä.

3½ /5
Helsinki-kirjat 2011
221 sivua

maanantai 22. elokuuta 2011

Arvet

Kotkansilmän kartano -trilogiallaan tutuksi tullut Eeva Vuorenpää johdattaa tuoreimmassa romaanissaan Arvet lukijan sotavuoteen 1941 ja lapsen maailmaan sodan aikana.

Aiju ja Nina ovat iäkkäitä naisia, jotka sattumalta kohtaavat Tallinnan laivalla. Kummankin lapsuutta yhdistää yksi asia, sota. Sota on jättänyt jälkensä naisiin, sillä kumpikin kantaa mukanaan arpea, muistoa tuosta kamalasta ajanjaksosta. Aijun arpi on peräisin suomalaisesta sotasairaalasta, missä pientä tyttöä hoidettiin vaikean leikkauksen jäljiltä. Ninan arpi puolestaan on peräisin saksalaiselta keskitysleiriltä, jonne varakas juutalaisperhe lähetettiin vuonna 1941. Ninan ja Aijun yllättävä kohtaaminen saa molemmat kerimään auki lapsuuden kipeitä solmuja ja muistelemaan aikaa, jolloin kummankin arvet syntyivät. Ninan ja Aijun tarinan ohella Arvet kertoo myös 34 surmatun juutalaislapsen viimehetkistä virolaisessa synagogassa.

Kirja oli mielenkiintoinen tarina sodasta kahden lapsen silmin. Vuorenpää onnistuu hyvin kuvaamaan lasten maailmaa, pelkoa ja toisaalta myös toiveikkuutta äärimmäisissä olosuhteissa. Erityisesti Ninan perheen henkiinjäämistaistelusta keskitysleirillä oli hengästyttävää ja surullista lukea. Kirjan luvat ovat lyhyitä, vain muutaman sivun mittaisia, ja niissä kertojina vuorottelevat Nina ja Aiju. Lyhyet luvut aiheuttivat sen, että kirjaa oli pakko ahmia, jotta saa tietää lisää Aijun ja Ninan vaiheista. Ninan ja Aijun kerrontaosuuksien välissä on muutama sivun mittainen kohta, jossa kerrotaan 34 juutalaislapsen kohtalosta virossa. Aihe on toki tärkeä, mutta tuntui hieman turhalta, sillä Aijun ja Ninan tarinat olivat paljon kiinnostavampia.Kirjassa aivan erityistä oli se, miten aidontuntuisesti Vuorenpää on onnistunut kuvaamaan lasten maailmaa sota-aikana; minun piti useaan otteeseen muistuttaa itseäni siitä, että kirja on fiktiota. Suosittelen tutustumaan tähän, sillä surullisesta aiheesta huolimatta kirjassa on paljon valoa.



4/5
Minerva-kustannus 2011
244 sivua

perjantai 19. elokuuta 2011

Makeaa mahan täydeltä


Nenä kirjassa -blogin Norkku antoi minulle jo jokin aika sitten blogeja kiertäneen muffinssihaasteen, mutta olen unohtanut vastata haasteeseen. Toisaalta muffinssi sopiikin hyvin nautittavaksi nyt, kun ensimmäinen viikko opettajana on onnellisesti takanapäin ja olen edelleen hengissä, vaikka alkuviikon kaaoksessa alkoi tuntua vähän muulta...:)

Haasteessa on määrä kertoa lempiväri, -ruoka ja mihin haluaisin matkustaa juuri nyt, joten täältä pesee:

Lempiväri: Lempivärini on punainen melkein sen kaikissa sävyissä. Ainoastaan vaaleanpunainen on sellainen väri, joka ei kolahda. Pukeutumisessa suosin aika paljon mustaa, koska siihen on niin simppeli yhdistää muita värejä ja musta on aina muodissa.

Lempiruoka: Tykkään yksinkertaisista perusruuista, joista suosikkejani ovat lasagne sekä lihapullat ja muussi. Muussi varsinkin on tosi hyvää, tilaan sitä aina ravintolassa jos se vain on mahdollista. Aavistuksen vetelä "laitosmuussi" on ehdoton lemppari ja ainoa kouluruoka, jota ikävöin. Viimeaikainen ruokavillitykseni on riisipuuro, söisin sitä monta kertaa viikossa:)

Mihin haluaisin matkustaa: Näitä paikkoja on tosi paljon. Erityisesti Euroopan kaupungit, kuten Pariisi, Praha, Amsterdam, Budapest ja Rooma (sekä muutkin Italian kaupungit) kiinnostavat. Australia voisi olla mielenkiintoinen elämys, ja New Yorkiin haluaisin matkustaa joulun alla; olisi hauska nähdä onko kaupunki samanlainen kuin leffoissa. 
Tunnustus on kiertänyt jo useissa blogeissa, mutta Kirjakeijukainen-blogin  Leinikin vastauksia olisi kiva kuulla.

perjantai 12. elokuuta 2011

Rakkaus on saari

Claudie Gallayn toinen romaani Rakkaus on saari johdattaa lukijan teatterin maailmaan. Pieneen ranskalaiskaupunkiin kerääntyy joukko teatterinystäviä, jotka joutuvat festivaaleilla silmätyksin menneisyytensä kanssa.

Kirjassa on kaksi keskushenkilöä: Marie ja Odon. Marie on saapunut katsomaan kuolleen veljensä Paulin kirjoittaman näytelmän ensiesitystä. Paul on kuollut muutamaa vuotta aiemmin pettyneenä näytelmän saamasta huonosta vastaanotosta. Marie ei kuitenkaan ole päässyt yli veljensä kuolemasta ja kantaa tämän tuhkia kaulassaan. Odon taas on teatterinjohtaja, joka ohjaa Paulin näytelmän. Hän törmää yllättäen vanhaan rakkauteensa Mathildeen, jolle teatteri on aina ollut suuri intohimo. Monta erilaista ihmistä samassa paikassa aiheuttaa sen, että tragedioilta ei voi välttyä.

Olen kuullut kirjasta todella paljon kehuja ja odotin kirjalta siksi paljon, mutta siitä huolimatta petyin vähän. Tarina oli kaunis ja surullinen, varsinkin loppu, ja henkilöt olivat kiinnostavia ja hiottuja, mutta tästäkään huolimatta en oikein päässyt tarinaan sisään. Se johtui varmasti siitä, että kirja ei päästä lukijaansa helpolla eikä tarinasta saa niin paljon irti, jos sitä lukee illalla silmät ristissä. Olen varma, että jos lukisin tämän uudestaan, saisin tästä enemmän irti ja aionkin palata tähän vielä myöhemmin. Aivan erityisen maininnan Gallay ansaitsee kuitenkin kielestään, joka on kaunista ja viimeiseen asti hiottua. Monissa kirjablogeissa on myös kehuttu Gallayn aiempaa kirjaa Tyrskyt, johon haluaisin myös tutustua.

Kirjasta ovat kirjoittaneet myös mm.
Erja

3/5