Metsäjätti

Miika Nousiainen näyttää siirtyvän kirjoissaan aina vain vakavampaan suuntaan: ruotsalaisten ihailusta urheiluhulluuteen ja nyt viimeisimmässä kirjassaan Metsäjätissä viime aikojen ikävään ilmiöön eli tehtaiden lakkauttamiseen. Olen tykännyt kauheasti Nousiaisen Vadelmavenepakolaisesta ja Maaninkavaarasta, joten odotin Metsäjätiltäkin paljon.  Varsinkin Hannan ja Minnan postaukset saivat minut odottamaan kirjalta paljon enkä todellakaan pettynyt.

Metsäjätin aihe on minulle valitettavan läheinen, sillä olen kotoisin Kaakkois-Suomesta, jonne on viime vuosina saapunut useita raskaita uutisia, kun metsäjätit ovat kilvan lakkauttaneet tahtaitaan. Lapsuudessani paperimiehen työtä pidettiin tavoiteltavana: puhuttiin että kun paperitehtaalle pääsee töihin, on siinä hommaa eläkeikään asti. Muistan monen luokkakaverini pettyneen pahasti, kun eivät päässeet yhteishaussa sisään huippusuositulle paperiprosessinhoitaja-linjalle. Muutamassa vuodessa tilanne on muuttunut vähän toiseksi...

Metsäjätin päähenkilö on Kaupin Pasi. Hän on kotoisin pikkupaikkakunnalta Törmälästä, jonka keskipiste on Tehdas. Koulukavereidensa tavoin Pasi ei ole jäänyt vaneritehtaalle, vaan on lähtenyt suuren maailman kauppakouluun. Suuresta maailmasta hänen täytyy palata hetkiseksi takaisin kotikonnuille valmistelemaan tehtaan saneerauksia. Törmälä, jossa kiskotaan keppanaa lähipubissa, on hyvin erilainen maailma verrattuna Helsinkiin, missä Pasi valmistautuu vaimonsa Emilian kanssa perheen esikoisen syntymään. Siihen maailmaan Pasi kuitenkin palaa muistelemaan nuoruusvuosia, jolloin pelailtiin huolettomana jalkapalloa, kuunneltiin puhki Metallican ja Iron Maidenin levyjä ja tienattiin pientä taskurahaa kantamalla juopuneita isiä baareista. Kirjassa tapahtumat liikkuvatkin kahdessa aikatasossa, Pasin nuoruudessa ja nykyhetkessä. Kertojina vuorottelevat välillä Pasi ja välillä Janne, joka on Pasin lapsuudenystävä, törmälään jäänyt nelikymppinen isoisä, jonka mielestä elämässä ei kannata yritään oikein mitään.

Lyhyesti: Minä pidin tästä kirjasta. Pidin tästä ehkä eniten Nousiaisen tuotannossa. Kirjassa on vakavia sävyjä, mutta se on silti helppolukuinen ja kirjoitettu Nousiaisen kevyellä otteella. Luin tätä kirjaa koulussa lukutunnilla ja oppilaita kiinnosti kovasti, että mitä kirjaa opettaja oikein lukee, kun se hymyilee jatkuvasti. Pasi oli minusta ihana henkilö, sellainen välillä vähän pihalla oleva tyyppi, mutta pohjimmiltaan kelpo ja reilu kaveri. Pasin pomoa Turoa inhosin, tietysti, koska hänestä oli tehty kovin häikäilemätön tyyppi, oikea rahanahne paskiainen, joka on helppo kuvitella  päättämään lakkautuksista. Sanna veikkasi Metsäjättiä Finlandia-ehdokkaaksi ja samaa ounastelin minäkin, mutta eipä vaan päässyt Nousiainen mukaan. Metsäjätti tulee kuitenkin taatusti sijoittumaan korkealle tämän vuoden suosikit -listallani.

Luin muuten taannoin Me Naisista Miika Nousiaisen haastattelun. Siinä Nousiainen kertoi uutisia, jotka saivat sydämeni pamppailemaan pelosta. Hän kertoi, että hänellä on muhinut vuosien aikana kolme kirjaideaa ja nyt kaikki kirjaideat on käytetty. Metsäjätti ei saa Nousiaisen viimeiseksi kirjaksi, minä ainakin haluan tätä lisää enkä usko olevani ainoa.

4½ / 5
Otava 2011.

286 sivua.

Päivä 15 – Suosikki mieshahmo

Paluu arkeen ja tämän haasteen pariin on alkanut kultajuhlien jälkeen. Päivän kysymys suosikkimieshahmosta oli vaikea, koska luen todella vähän kirjoja, joissa keskeisenä henkilönä on mies. Onneksi mieleeni pälkähti Miika Nousiaisen Vadelmavenepakolaisen päähenkilö Mikko Virtanen, joka ei ehkä varsinaisesti ole suosikkini, mutta kuitenkin todella huvittava hahmo. Hauskinta on tietysti Mikon sairaalloinen fanaattinen ihailu Ruotsia ja ruotsalaisuutta kohtaan, vaikka lopussa ihailu ja Mikon kohtalo saavat surullisia piirteitä. Suosittelen lukemaan Vadelmavenepakolaisen.

Maaninkavaara

Mitä mieltä olette miehestä, joka vie naisensa ekatreffeillä
Paavo Nurmen hautajaisiin? Joka hankkii vaimolleen hääkimpun Lasse Virenin häistä ja vie vaimonsa lemmenlomalle Martti Vainion lomakouheroon? Miehestä, joka aina Helsingissä käydessään vie kukkia Paavo Nurmen patsaalle ja suunnittelee Nurmen ja Mannerheimin patsaiden paikkojen vaihtamista keskenään. Miehestä, joka luulee että jokaisen teinitytön haave ole saada isältä jättikokoinen maalaus juoksija Kaarlo Maaningasta? Tämä mies on Urheiluhullu isolla u:lla, eikö totta? Tällainen mies on Martti Huttunen, Miika Nousiaisen Maaninkavaaran päähenkilö.

Martti Huttuselle juokseminen on elämän ja kuoleman kysymys: tähän asti hän on keskittänyt kaikki toiveensa poikansa Jarkon menestymiseen. Martin maailma romahtaa, kun Jarkko katoaa laivalla matkalla kisoista kotiin. Kiskoakseen isänsä mustasta murheesta perheen teini-ikäinen tytär Heidi päättää ryhtyä juoksemaan. Vain sen verran, että isä pääsee taas jaloilleen... Treeni karkaa kuitenkin käsistä eikä Heidillä ole pian muuta elämää kuin juoksu. Ja jos ei juosta niin sitten katsotaan vanhoja kisoja videolta. Harjoittelu alkaa saada koomisempia piirteitä, ja pian Heidi käy koulua painoliivin kanssa. Vihdoin on Sirkka-äidinkin avattava lomakouhero-romantiikan sumentamat silmänsä ja nähtävä asian todellinen laita.

Alkuun suhtauduin tähän kirjaan vähän varauksella, sillä ajattelin tämän olevan niitä perinteisiä "isä elää oman unelmansa todeksi lastensa kautta" -tarinoita, joille multa ei tipu ollenkaan sympatioita. En olisi voinut olla enempää väärässä, sillä kaiken kohelluksensa ohessa Martti on kuitenkin jotenkin kamalan herttainen, jonka uskon kaikesta huolimatta vain tarkoittavan hyvää. Näin siitäkin huolimatta, että miehen valmennusmetodit menevät vähän yli.

Maaninkavaara on todella hyvä satiiri suomalaisen miehen urheiluhulluudesta ja meni kyllä mun suosikkikirjojen top kymppiin. Susa suosittelee lämpimästi!

PS. Kirja vilisi kaikenlaisia juoksutermejä ja etenkin juoksijoiden nimiä, joiden tunteminen kyllä auttoi saamaan tekstistä enemmän irti. Susahan ei tunnetusti ole mikään urheilija, mutta onneksi lähipiiriini kuuluu urheilua ja juoksijoita tunteva ihminen, joka ystävällisesti selvensi vaikeita kohtia. Nyt meikäläinenkin tietää, kuka on Kaarlo Maaninka...

Vadelmavenepakolainen

Miika Nousiaisen esikoisromaani Vadelmavenepakolainen on ollut jo pitkään “täytyy ehdottomasti lukea” -listallani. Kirja kuvaa hervottomasti rakkaita länsinaapureitamme, niin hyvässä kuin pahassa.

Mikko Virtasella on ongelma. Hän ei tahdo olla suomalainen mies, mörökölli, ahdistuksen ja huonon itsetunnon ruumiillistuma. Hän on päättänyt tulla ruotsalaiseksi hinnalla millä hyvänsä. Helppoa se ei ole: Ruotsin kansalaisuutta ei heltiä miehelle, joka ei ole asunut maassa päivääkään, eroaminen Suomen armeijasta ei ota onnistuakseen, eikä työnantaja suostu myöntämään edes Victorian syntymäpäivää palkalliseksi vapaaksi.Virtanen ei kuitenkaan luovuta. Hänestä sukeutuu Mikael Andersson – empaattinen, rakastava ja keskustelutaitoinen ruotsalainen perheenisä Göteborgista. Hinta on kova, mutta mihinpä ei ihminen olisi valmis saadakseen asua maailman demokraattisimmassa yhteiskunnassa, kansankodissa, missä ovetkin avautuvat kutsuvasti sisäänpäin.

Vadelmavenepakolainen on ehdottomasti parasta ja hauskinta, mitä olen vähään aikaan lukenut. Nousiainen kuvaa Mikon ruotsalaishaaveita todella osuvasti ja niin hauskasti, etten voinut muuta kuin hihitellä tätä lukiessa. Tunsin Mikkoa kohtaan suurta sympatiaa ja varsinkin kirjan loppu oli minusta Mikkoa kohtaan todella epäoikeudenmukainen. Olisin kernaasti toivonut, että Mikko olisi saanut elää loppuelämänsä onnellisena kansankodin hellässä huomassa. Tämä kirja menee suoraan suosikkikirjojeni top kymppiin.