tiistai 31. tammikuuta 2012

Tammikuun täytteet kirjahyllyyn

Luulin jo tammikuun alussa, että pystyn välttämään kaikki kirjahoukutukset, kun alennusmyynneistä ei löytynyt kertakaikkiaan mitään kivaa, mutta luulo osoittautui kerta kaikkiaan vääräksi...

Muutamat kirjabloggaajat ovat maininneet tehneensä kirjalöytöjä kierrätyskeskuksesta. Piipahdin tammikuussa Hesassa ja ajattelin uteliaisuuttani käväistä Hietalahden kierrätyskeskuksessa tutkimassa kirjahyllyt. Käynti ei tosiaankaan jää viimeiseksi, sillä tarjolla oli runsaasti siistejä ja -- mikä vielä tärkeämpää -- edullisia kirjoja. Valikoimaa oli runsaasti mm. Lehtolaisen, Härkösen, Hämeen-Anttilan ja Snellmanin/Kauarsen kirjoissa, sitten oli näitä pakollisia Orasia ja Hietamiehiä. Pokkareita oli myös hyvä valikoima. Itse tarjosin kodin seuraaville viidelle kirjalle:


Hinta ei tosiaankaan päätä huimannut, kun kovakantiset maksoivat 2€ ja pokkarit 1-1,50€. Suosittelen käymään tuolla kierrätyskeskuksessa, jos sielläpäin satutte liikkumaan; sinne löytää tosi helposti, koska se on vastapäätä kutosen ratikan päätepysäkkiä.

Tammikuulle osuivat myös kirjaston poistomyynnit, joista tein seuraavat löydöt:

Kate Mortonin Paluu Rivertoniin olin tosi tyytyväinen, sillä olen halunnut lukea sen jo pitkään ja nyt sain sen omaan kirjahyllyyn vaivaisella eurolla. Kirja on kärsinyt pienen kosteusvarion, mutta on edelleen lukukunnossa. 

Mitä näistä löydöistä suosittelette, mikä on vähemmän suositeltava?

maanantai 30. tammikuuta 2012

Aavikon kukka

Tammikuu on sujunut tiiviisti työn merkeissä (missä on ne opettajien lyhyet työpäivät, joita oppilaat kadehtii?) ja lukeminen on ollut koko tammikuun ajan aivan olematonta. Yhden kirjan, joka on roikkunut jo pitkään lukulistallani sain kuitenkin luettua. Kirja on Waris Dirien Aavikon kukka, josta on tehty myös elokuva. Kirja kertoo Wariksen tarinan paimentolaistytöstä huippumalliksi ja siitä YK:n erityislähettilääksi.

Kirjan alussa Waris on 13-vuotias paimentolaistyttö, joka elää perheineen Somalian aavikolla. Wariksen isä suunnittelee Wariksen naittamista 60-vuotiaalle miehelle, jotta saisi kameleita. Waris kauhistuu ajatusta ja yön pimeydessä hän karkaa. Waris pakenee ensin pääkaupunkiin Mogadishuun ja sieltä Lontooseen, jossa hän päätyy mutkan kautta malliksi. Wariksen elämässä tapahtuu kuitenkin mullistava käänne, kun hän menee muotilehden haastatteluun. Perinteisen "Paimenesta huippumalliksi" -haastattelun sijaan Waris kertoo siitä päivästä, joka muutti hänen elämänsä. Päivästä, jolloin hänet pikkutyttönä ympärileikattiin. Haastattelu saa pyörät pyörimään ja niin Wariksesta tuli YK:n erityislähettiläs, joka kiersi puhumassa silpomista vastaan.

Tykkäsin kirjasta tosi paljon, sillä yksien kansien välissä oli monta tarinaa: paimentolaisen tarina, huippumallin tarina ja ihmisoikeuksien puolustajan tarina. Kirja on helppolukuinen, vaikka aihe ei ollut niitä helpoimpia; kuvaukset silpomisesta aiheuttivat fyysistä pahoinvointia. Aavikon kukka sopii siis hyvin luettavaksi myös niille, jotka eivät ole aiemmin innostuneet tositarinoista tai elämäkerroista: tässä on nyt helppo ja kiinnostava tarina, josta on helppo aloittaa. Katsoin samaan syssyyn myös kirjasta tehdyn elokuvan enkä voi olla ihmettelemättä kirja ja leffan välillä olevaa eroa. Elokuvassa Wariksesta oli tehty nössömpi, kun taas kirjan Wariksessa oli paljon enemmän munaa. Taas se nähtiin, että kirja on elokuvaa parempi.

Kirjan ovat lukeneet myös Sanna ja Janninna.

Psst. Tammikuu (vaikka se on kohta ohi) on uudistumisen aikaa, joten tämäkin blogi kokee pienen uudistumisen, sillä tästä lähtien annan kirjoille arvosanan välillä 0-5. Tai käytännössä tuo menee välillä 1-5, nollakirjoja en edes lue loppuun. Jossain vaiheessa yritän arvioida myös kaikki vanhat kirjat, mutta siihen voi mennä vielä jonkin aikaa.

Psst2. Tällaisia muutaman viikon taukoja saattaa tulla vielä lisääkin työkiireistä johtuen, mutta täällä siis ollaan edelleen eikä blogia ole missään tapauksessa tarkoitus lopettaa =)

***Kirja on ensimmäinen suoritus Lue kirja, katso leffa -haasteeseen***

4/5
Alkup. nimi: Desert Flower.
Kustantaja: WSOY
2010.

keskiviikko 4. tammikuuta 2012

Haastava blogivuosi 2012

Vuosi on vasta aluillaan, mutta minäpäs olen jo haastanut itseni mukaan ties kuinka moneen kirjahaasteeseen. Olen haastehullu ja rakastan suunnitella haastekirjalistoja. Fiilislukijana monet haastekirjat jäävät tietysti kiinnostavampien kirjojen jalkoihin ja haasteet jäävät kesken. Tietysti haasteet ovat vain hauskoja leikkejä eivätkä mitään kuolemanvakavia, mutta siitä huolimatta minua kismittää vietävästi, jos en saa kirjoja luettua=D

Viime vuonna monessa blogissa suoritettiin Lue kirja, katso leffa -haastetta, joka vaikutti niin kivalta, että päätin yrittää suorittamista tänä vuonna. Katson aika vähän elokuvia, joten toivon että haasteen myötä saisin katsottua enemmän leffoja. Kymmenen kirja-elokuva-paria vaikuttaa aika kunnianhimoiselta, joten olen tyytyväinen, jos saan viisi paria suoritettua. Viime vuonna blogeissa oli myös 10 klassikkoa -haaste, johon itsekin osallistuin, mutta laihoin tuloksin. Haasteen idea on kuitenkin niin kiva, että ajattelin yrittää sitä uudestaan tänä vuonna, tosin ilman mitään kirjalistaa.

Morre julkaisi blogissaan Kuusi kovaa kotimaista -haasteen, jossa on tietysti tarkoitus lukea kuusi kotimaista kirjaa, jotka ovat pitkään roikkuneet lukulistalla, mutta joita syystä tai toisesta ei ole tullut luettua. Aluksi ajattelin, etten lähde tähän mukaan, mutta muutin mieleni. Luen enimmäkseen kotimaista kirjallisuutta, joten sen vuoksi haasteen ei pitäisi tuottaa vaikeuksia. Aina myös löytyy kirjoja, jotka ovat roikkuneet iäisyyksiä lukulistalla, joten nyt on hyvä tilaisuus korjata tuo "pitäis lukea" -ongelma.
Tässä muutamia potentiaalisia kirjoja:

Minna Canth: Työmiehen vaimo
Juhani Aho: Yksin
Maria Jotuni: Huojuva talo
Anja Kauranen: Sonja O.
Kjell Westö: Missä kuljimme kerran
Elina Hirvonen: Että hän muistaisi saman


Yhtenä ikuisuustavoitteena on tutustua erilaisiin kirjailijoihin/kirjoihin/kirjallisuudenlajeihin ja tätä varten kehittelin Kuukauden kirjateeman. Kirjateema voi liittyä johonkin aiheeseen tai kirjallisuudenlajiin ja se vaihtuu kuukausittain. Tarkoitukseni on lukea ainakin yksi kuukauden kirjateemaan sopiva kirja. Tammikuun kirjateemaksi valitsin Lämpimiin maihin, joten aion lukea sellaisen kirjan, jonka tapahtumat sijoittuvat johonkin lämpimään maahan.

Tämmöistä tässä vaiheessa. Näiden lisäksi jatkuu vielä oman kirjahyllyn lukemattomien kirjojen vähenemiseen tähtäävä Aakkoshaaste, joka tosin näyttää aika epätoivoiselta, kun työnnän kirjahyllyyn aina uusia kirjahankintoja. 

Innolla odotan, mitä muita haasteita blogistaniassa vielä kehitellään:)

maanantai 2. tammikuuta 2012

Blogistanian Finlandia 2011

Salla heitti haasteen, jossa kerätään listaa vuonna 2011 ilmestyneistä hyväksihavaituista kotimaisista kirjoista. Itse annan ääneni seuraaville kolmelle kirjalle:

1. Miika Nousiainen: Metsäjätti
Oma arvio löytyy täältä
Muita arvioita on lukuisia, mutta tässä esim.

2. Katja Kettu: Kätilö

3.Tuomas Kyrö: Kerjäläinen ja jänis