Päivä 30 – Kaikkien aikojen suosikkikirjani

Kaikkien aikojen paras kirja on tietysti Väinö Linnan Täällä pohjantähden alla. Perustelut olen antanut aiemmin, mutta kertauksena vielä, että kirjassa parasta on se, miten siinä kuvataan historiaa. Kirjassa on myös hyviä henkilöitä, omia suosikkejani ovat Preeti, Laurilan Anttoo ja Kivivuoren Otto sekä Koskelan Jussi. Halme taas on minusta kamalan surullinen, mutta mielenkiintoinen henkilö.

Kaikkien pitäisi minusta lukea nämä kirjat, kertovathan nämä Suomen lähihistoriasta.

Päivä 29 – Kirja, jota kaikki vihasivat mutta minä pidin

Tämä on tosi vaikea kysymys, koska tuskin on mitään sellaista kirjaa, josta minä yksin olisin pitänyt. Toinen juttu on se, että eihän kaikkien edes tarvitse pitää samoista kirjoista, yksi tykkää yhdestä ja toinen toisesta jne. Nämä pari kirjaa taitavat kuitenkin olla sellaisia, joiden kohdalla minä tykkääjänä olen jäänyt vähemmistöön:

Aaro Hellaakosken runokokoelma Jääpeili oli meillä joskus aikanaan tenttivaatimuksissa ja kaikki opiskelukaverit tuskittelivat tätä kirjaa; heidän mielestään tämä oli outo ja tylsä. Minä olin ihan ihmeissäni, koska minä tykkäsin tästä kokoelmasta kovasti: kerrankin sellaisia runoja, joiden päälle minä ymmärrän ja joita vielä lukee mielellään. Kokoelmaan kuuluu runo "Dolce far niente", joka on yksi lempirunoista: siinä sanotaan yhdessä kohdassa, että "autojen tassut katua kynsivät" ja minusta tämä on mielettömän hienosti sanottu.

Henna Helmi Heinosen tänä vuonna ilmestynyt esikoisteos Veljen vaimo on tainnut kerätä enemmän negatiivisia arvioita, mutta minä pidin kirjasta ihan oikeasti.

Päivä 28 – Kauniita kirjan nimiä

Tähänkin kysymykseen oli vaikea löytää vastausta; aloin jo miettiä, että eikö kirjan nimi paina mitään kun valitsen kirjan. Parasta nimikettä oli vaikea valita, joten päädyin valitsemaan kauniita nimiä. Pienen hakemisen jälkeen kauniita nimiä löytyi yllättävän monta:

Rexi on homo ja opettajat hullui (ei kylläkään mikään kiva tai kaunis nimi, mutta ehdottomasti kiinnostuksen herättävä ja siksi pääsi listalle)

Mesimarjani, pulmuni, pääskyni (takakannen perusteella luulen, että kirjan kauneus jää vain nimeen)

Että hän muistaisi saman

Sadan vuoden yksinäisyys

Jumalat juhlivat öisin

Laulaisin sinulle lempeitä lauluja

Hiljaiset sillat

Päivä 27: Yllätyksellisin käännekohta tai loppu

Haaste alkaa lähestyä loppuaan ja kysymykset senkun vaikeutuvat. Leena Lehtolaisen Maria Kallio -kirjoissa törmää usein yllätyksellisiä loppuja, kun murhaaja paljastuu. Hän ei olekaan se, jota on eniten epäilty tai joka on ollut paljon esillä, vaan se, joka on jätetty vähän paitsioon ja joka tulee "puskista". Usein Maria myös keksii murhaajan ja motiivin ihan yllättäen esim. kesken synnytysvalmennuksen, kuten kävi Kuolemanspiraalissa.

Päivä 26 – Kirja, joka muutti mielipidettäni jostakin

En ole mikään runoihminen: minulla oli pitkään käsitys, että runot ovat vaikeita, tylsiä tai muuten vaan hölmöjä. Ennen kaikkea sellaisia, että normaalijärjellä varustettu ihminen ei niitä mitenkään voi ymmärtää. En tiedä mistä tämä vastenmielisyys runoja kohtaan kumpuaa, ehkä siitä, että tutustuin runoihin vasta lukiossa ja silloin oli aikamoinen sokki alkaa analysoida runoja, kun ei niihin aiemmin ollut tutustunut. Vasta opiskeluaikoina kiinnostuin runoista, kun luin tenttiä varten tämän kuvassa olevan Katri Valan esikoisrunokokoelman Kaukainen puutarha. Yllättäen runot olivatkin hyviä, niitä oli mukava lukea ja ennen kaikkea ne eivät olleetkaan enää mitään salatiedettä, vaan avautuivat yllättävän helposti. Luen vieläkin aivan liian vähän runoja, mutta Kaukainen puutarha muutti ajatukseni runoista paljon positiivisempaan suuntaan.

Päivä 25 – Hahmo, kehen samaistun parhaiten

Parhaiten olen samaistunut Marjukkaan, joka on Leena Lehtolaisen romaanin Jonakin onnellisena päivänä päähenkilö. Meitä yhdistää erityisesti kirjarakkaus ja taipumus uppoutua mielikuvitusmaailmoihin. Myös monet Marjukan nuoruusvuosien ajatukset ovat kuin omasta päiväkirjasta. Lisäksi meillä on vähän, tosin hyvin vähän, samanlainen ulkonäkö. Marjukan kanssa tosin eroamme siinä, että minulla ei ollut yhtä kovaa elämää kuin hänellä:)

Päivä 24 – Kirja, jonka toivoisin muidenkin lukevan

Täällä pohjantähden alla on ehdottomasti sellainen kirja, joka jokaisen suomalaisen tulisi lukea, sillä kirja antaa niin realistisen kuvan maamme lähihistoriasta. Suren sitä, ettei tätä kirjaa ole ajanpuutteen vuoksi mahdollista lukea koulussa, mutta ainakin elokuvan muodossa jokaiselle pitäisi muodostua kuva tästä kirjasta ja sen tapahtumista.

Jossain vaiheessa suunnittelin, että luetuttaisin oppilaille Terhi Rannelan Taivaan tuuliin, jotta jokaiselle muodostuisi käsitys siitä, mitä koulukiusaaminen voi aiheuttaa. En tiedä onko kirja Jokelan ja Kauhajoen jälkeen liian rajua luettavaa, mutta joku kirja koulukiusaamisen uhrin näkökulmasta olisi ehdottomasti jokaisen nuoren luettava.

Päivä 23 – Kirja, jonka olen pitkään halunnut lukea

Näitä on tosi paljon: kaikki ne kirjat, jotka löytyvät blogini kevään 2011 ja syksyn 2011 kirjat -osioista sekä blogin sivupalkissa olevasta Lukulistasta (joka tosin kaipaa päivittämistä) ovat sellaisia, jotka haluan lukea. Lisäksi päässäni on alati kasvava lista kiinnostavista kirjoista. Palavammin haluaisin tarttua näihin:

Ian McEwan: Rannalla. Tätä on kehuttu niin paljon, että kiinnostaisi lukea se itse. En voi kuitenkaan lukea sitä ennen ennen kuin olen lukenut saman kirjailijan Sovituksen, joka löytyy omasta kirjahyllystä. Tämän määräyksen olen tehnyt itselleni, että tulisin lukeneeksi enemmän oman kirjahyllyn lukemattomia kirjoja. Saa siis nähdä, koska pääsen Rannalle.

Klassikoista kiinnostaa erityisesti Mika Waltarin Sinuhe egyptiläinen. Olen kuullut monelta taholta, että tästä saa eniten irti, kun lukee kirjan rauhassa ja omasta vapaasti tahdosta. Odottelen siis vielä sopivaa hetkeä. Maailmankirjallisuuden puolelta haluaisin tutustua johonkin venäläiseen klassikkoon, en ehkä Tolstoin Sotaan ja rauhaan ihan ensimmäisenä, mutta Anna Karenina voisi olla potentiaalinen vaihtoehto.

Jostain syystä olen kiinnostunut Kalle Päätalon Iijoki-sarjasta ja olen suunnitellut, että nuo 26 teosta voisin lukea eläkkeellä.

Yksi kirja, jonka olen jo pitkään halunnut lukea, on Raamattu. Tämä ihan sen vuoksi, että monet kaunokirjalliset teokset sisältävät viittauksia Raamattuun ja olisi hauskaa jopa tunnistaa ne viittaukset. Häpeä tunnustaa, mutta Raamattutietämykseni on onnettoman huono; uskontotunneilla ja riparilla on näköjään ollut paljon kiinnostavampaa puuhaa kuin kuunnella juttuja Raamatusta. Olisihan se tietysti kiinnostavaa lukea kirja, joka aiheuttaa niin paljon mielipiteitä puolesta ja vastaan.

Päivä 22 – Omistamani suosikkikirja

Minulla on tapana hankkia kaikki suosikkikirjat omaan hyllyyni, jotta voin palata näihin suosikkeihin koska tahansa. Siksi olikin vaikea valita, mikä omista suosikkikirjoistani on se ykkössuosikkini. Tyydyin sitten lopulta valitsemaan Enni Mustosen kirjat, jotka löytyvät kaikki kirjahyllystäni.

Kirjahyllyni aarre: kaikki Enni Mustosen kirjat

Olen käyttänyt kokoelmani kartuttamiseen aikaa, vaivaa ja jonkin verran myös rahaa, sillä osa kirjoista oli vaikeasti saatavissa, joten siltä osin valinta oli helppo. Jos saisin pelastaa tulipalosta vain muutaman kirjan, nappaisin Mustoset mukaani.

Suosikki-Mustoset

Päivä 21 – Lapsuuteni suosikkikirja

Päällimmäisenä mieleen tulee Kaisa Ikolan Hullu luokka -sarja, josta tykkäsin ihan hulluna joskus alakouluiässä. Hullu luokka kertoo 8B-luokan (myöhemmin 9B:n) seikkailuista humoristisella tyylillä. Seikkailut saavat alkunsa usein erilaisista lunttaussysteemeistä, joita poikapäähenkilöt Loiva ja Herbert kehittelevät ja sitten koko luokka saa kärsiä. Myöhemmin kuvaan tulevat myös erilaiset rahankeruumenetelmät ysin keväällä järjestettävää luokkaretkeä varten, ja koko sarja huipentuu sitten luokkaretkeen, joka tosin ei ole sellainen kuin oppilaat alun perin kuvittelivat. Olen parasta aikaa lukemassa tätä sarjaa Lapsuuden suosikit -haastetta varten ja pakko sanoa, että kirja huvittaa minua edelleen.

Päivä 20 – Romanttisin kirja, josta pidän

Olen lyönyt blogiani ja tätä toukokuun haastetta viime aikoina laimin, koska harjoittelu- ja opiskelurumban jälkeen alkoi heti kesätyörumba ja arki näyttää näillä näkymin, jos mahdollista, vieläkin hektisemmältä kuin aikaisemmin. Yritän nyt saada itseäni niskasta kiinni ja viedä tämän haasteen kunnialla loppuun sekä vihdoinkin postailla tänne niitä aiemmin lukemiani kirjoja. Samoin toivon, että ehtisin myös jossain välissä piipahtaa vilkuilemassa suosikkiblogejani, jotka ovat pahasti jääneet kiireen jalkoihin.

Tässä nopsasti pari suosikkiromantiikkakirjaa:

Hömppäosastolla suosikkini on ehdottomasti Helen Fieldingin Bridget Jones - Elämäni sinkkuna. Kolmekymppisen sinkun hölmöilyt jaksavat naurattaa kerta toisensa jälkeen. Bridgetin jatko-osasta en juurikaan tykännyt, mutta tämä uppoa. Kirjasta olen kirjoittanut täällä.

Romanttisista kirjoista ylivoimainen suosikkini on Robert James Wallerin Hiljaiset sillat. Kirja on uskomattoman ihana eikä yhtään siirappinen tai imelä. Juoniselosteen ja muutakin voi lukea täältä.

Lisää kirjapaljastuksia toivottavasti tänään illalla...

Päivä 19 – Suosikkikirja, josta on tehty elokuva

Tykkään katsoa kirjoista tehtyä elokuvia, koska on hauska nähdä myös ohjaajan näkemys kirjasta. Järjestyksen on kuitenkin ehdottomasti oltava niin, että ensin luen kirjan ja sitten vasta katson elokuvan, koska muuten elokuvan tapahtumat häiritsevät lukemista liikaa. Yleensä elokuvat ovat jollakin lailla pettymys kirjaan verrattuna, mutta poikkeuksiakin löytyy, kuten Pirkko Saision esikoisromaanista Elämänmeno tehty tv-elokuva, joka on yksi suosikeistani kirjasta leffaksi -sovituksissa.

Elokuva on tehty joskus 70-luvun puolivälin kieppeillä tai vähän sen jälkeen (laiskottaa enkä jaksa tarkastaa täsmällistä ilmestymistä) ja on muistaakseni ilmestynyt kolmessa osassa. Muutama vuosi sitten elokuva tuli Yle Teemalta toiveuusinta, ja silloin katsoin sen äitini ja entisen äidinkielen opettajani suosituksesta. Elokuva oli loistava ja erityisen hyvän siitä teki näyttelijätyö. Susanna Haavisto Marjana, Ritva Oksanen Eila-äitinä, Seela Sella Marjan Lempi-kummina sekä erityisesti Erkki Pajala Marjan nahjusmaisena isäpuolena tekivät elokuvassa hienot roolit.

Kun lukee kirjaa, tulee väistämättä kuvitelleeksi henkilöt tietynlaiseksi ja sitten on pieni sokki, kun elokuvan henkilöt ovat aivan erilaisia. Elokuvaa katsoessani alku meni vähän hämmentyneissä fiiliksissä, sillä minun kuvitelmissani Eila on tyyppi, joka pajattaa karjalan murretta tarpeettoman kovalla äänellä, kun taas elokuvassa Ritva Oksanen puhui ihan normaalilla äänellä. Muuta kummallista ei tästä kirjasta leffaksi -sovituksesta jäänyt mieleeni.

Kuva: Yle

Päivä 18 – Kirja, johon petyin

F.E. Sillanpään Nuorena nukkunut on kirja, johon petyin tosi pahasti. Tämä kirja oli aikanaan tenttivaatimuksissa ja tartuin tähän innoissani, onhan kyseessä sentään Nobelin voittanut teos. En kuitenkaan pitänyt tästä yhtään, koska kyllästyin Taatan jaarittelevaan kirjoitustyyliin: asiaan ei meinattu päästä millään ja keskellä tarinaa höpistiin pitkät pätkät kasveista. Taistelin kirjan loppuun, mutta fiilis oli kyllä aika pettynyt: tämmöinenkö kirja on voittanut Nobelin. Olin jo ihan valmis allekirjoittamaan sen, että talvisodan kynnyksellä myönnetty Nobel annettiin Suomelle puhtaasti poliittisista syistä. Onneksi Sillanpäästä on jäänyt parempi kuva Hurskaan kurjuuden myötä.

Päivä 17 – Suosikkilainaus kirjasta

Olen tosi huono muistamaan mitään hyviä lainauksia, joita olen kirjoista lukenut. Pitäisi ehkä kunnostautua tässä ja kirjoitella ylös hyviä kohtia. Ainut hyvä juttu, jonka muistan, on seuraava Enni Mustosen kirjasta Tunteiden lukukausi napattu keskustelunpätkä. Mulla ei ole tässä kirjaa, joten yritän muistella ulkoa.

- Mitäs opettaja noin isolla sängyllä tekee? Onkos sulhanen valmiiksi katsottu?

- Ei ole vielä, mutta eiköhän tuon saa paremmin pyydystetyksi, kun on riittävän iso katiska.

Olen joskus vastannut samanlaiseen kysymykseen näillä sanoilla ja saanut vastapuolen aika hiljaiseksi=D

Päivä 16 – Suosikki naishahmo

Kuva: Iltalehti

Tämä kysymys oli jo helpompi, sillä Leena Lehtolaisen luoma rikospoliisi Mari Kallio on ollut suosikkini useita vuosia. Maria Kalliossa viehättää tavallisuus ja realistisuus: hän ei ole mikään superpoliisi, joka selvittää rikokset tuosta vaan ja palaa sitten viettämään tyyntä perhe-elämää, vaan nainen, joka kulkee tukka hassallaan ja potee huonoa omatuntoa työkiireistä ja siitä, ettei kämppä ole viimeisen päälle kuosissa. Rikospoliisin ja punkkarin yhdistelmä ei myöskään ole ihan tavallinen ja se juuri tekee Mariasta kiinnostavan. Parhaimmillaan Maria on mielestäni sarjan keskiosissa (Kuolemanspiraali, Tuulen puolella, Ennen lähtöä, Veren vimma), sillä siinä on jaksaa ottaa kipakasti kantaa epäoikeudenmukaisuuksiin, mutta uusimmassa Maria Kalliossa (Minne tytöt kadonneet) huomasin Mariassa pelottavaa vaisuutta. Tiedä sitten johtuuko se sitten keski-ikäisyydestä.

Jaksan muuten vieläkin olla tyrmistynyt siitä, miten Minna Haapkylä esitti Maria Kalliota maikkarin Rikospoliisi Maria Kallio -sarjassa. Hän ei vaan mitenkään muistuta Maria Kalliota, ainakaan sitä kuvaa, jonka olen kirjojen perusteella Kalliosta saanut.

Päivä 15 – Suosikki mieshahmo

Paluu arkeen ja tämän haasteen pariin on alkanut kultajuhlien jälkeen. Päivän kysymys suosikkimieshahmosta oli vaikea, koska luen todella vähän kirjoja, joissa keskeisenä henkilönä on mies. Onneksi mieleeni pälkähti Miika Nousiaisen Vadelmavenepakolaisen päähenkilö Mikko Virtanen, joka ei ehkä varsinaisesti ole suosikkini, mutta kuitenkin todella huvittava hahmo. Hauskinta on tietysti Mikon sairaalloinen fanaattinen ihailu Ruotsia ja ruotsalaisuutta kohtaan, vaikka lopussa ihailu ja Mikon kohtalo saavat surullisia piirteitä. Suosittelen lukemaan Vadelmavenepakolaisen.

Päivä 14 – Suosikkikirja suosikkikirjailijaltani

Suosikkihärköset

Tämä olikin sitten jo haasteellisempi kysymys, koska Anna-Leena Härkösellä on niin monia hyviä kirjoja, kuten kuvasta näkyy. Pitkällisen arpomisen jälkeen suosikiksi nousi kuitenkin oikealla ylhäällä oleva Avoimien ovien päivä, joka oli ensikosketukseni Härkösen tuotantoon. Tuon kirjan jälkeen luin kaiken, mitä häneltä käsiini sain ja olin ihan myyty.

Kirjassa käsitellään loistavasti äidin ja tyttären välistä monimutkaista suhdetta sekä eron jälkeistä ahdistusta. Vaikka kirjan päähenkilö Asta on rasittava hermokimppu ja välillä jopa ärsyttävän omanarvontunnoton ja Astan äiti pelottava hirviömamma, käsittelee Härkönen heidän suhdettaan niin lämpimästi ja humoristisesti, ettei lukija voi kuin nauttia. Positiivisena mieleen jäi myös Astan homoystävä Jätski, joka oli tosi koomillinen ja suloinen hahmo. Suosittelen lämpimästi lukemaan tämän kirjan.

*******

Nyt lopetan kirjoittamisen tältä illalta ja siirryn jännittämään Leijonien ottelua sekä toivomaan, että lempileijonani Tuomo Ruutu saisi ripustaa kaulaansa kultaisen mitalin. Huomenna on luvassa postaukset suosikkimies- ja naishahmosta, mikäli lapsenhoidon ohella ennätän koneen ääreen. Jännittävää iltaa!

Päivä 13 – Suosikkikirjailijani

Kuva: Otava

Tämä on helppo kysymys, vastaus on tietysti Anna-Leena Härkönen. Ihailen (ja samalla kadehdin) mielettömästi Härkösen humoristista kirjoitustyyliä, sitä että hän ei kaihda vakaviakaan aiheita sekä rohkeutta, jolla hän laittaa itsensä likoon välittämättä muiden mielipiteistä. Härkösen uusin kirja on aina tapaus, jota odotan suurella mielenkiinnolla: odotan nyt jo hänen syksyllä julkaistavaa kirjaansa Onnen tunti, joka kertoo sijaisvanhemmuudesta. Härkösen kirjojen kiinnostavat aiheet ovat tietysti yksi syy ihailla kirjailijaa. Jos saisin muuten tavata kenet tahansa julkisuuden henkilön, haluaisin tavata Härkösen. Luulen, että hän on mitä mainiointa ja hauskinta seuraa;)

Päivä 12 – Kirja, jota rakastin mutten rakasta enää

Höh. Bloggerin käyttökatkon aikana täältä on hävinnyt viime torstaina julkaisemani kirjoitus ja perjantaille ja lauantaille ajastamani kirjoitukset. Toivottavasti näitä kivoja yllätyksiä ei ole luvassa enää enempää, tai sitten täytyy varautua niihin ottamalla kirjoituksista varmuuskopioita. Kirjoitan tähän nyt vielä lyhyesti kirjoista, joita rakastin joskus nuorempana mutta en enää, nimittäin Johanna Marttilan Helkala-sarjasta.

Joskus 12-vuotiaana tämä kuusiosainen kartanosarja kolahti todella lujaa, ostin jopa melkein koko sarjan kirjaston poistomyynneistä. Kirjat kuvaavat kuusilapsisen Siltalan perheen elämää vanhassa kartanossa. Sarjan ensimmäisessä osassa perheen vanhemmat tapaavat ja viimeisessä osassa heistä on tullut jo isovanhempia. Kirjat ovat herttaista hömppää maalaismaisemissa, ja siksi niistä nuorempana tykkäsin. Nyt viime vuonna aloitin sarjan lukemista uudestaan ja olin tosi pettynyt: kirjathan ovat oikeasti kömpelösti kirjoitettuja, kaavamaisia ja ennalta-arvattavia eikä juonessa ole muuta jännitystä kuin se mitä kulloisessakin kirjassa syödään. Joku näissä silti tuntuu vetoavan lukijoihin, sillä kirjoitin yhdestä sarjan kirjasta vanhassa blogissani ja lähes joka viikko blogiini löysi ihmisiä sarjan nimellä, vaikka nämä on kirjoitettu suurimmaksi osaksi 90-luvun alussa.

Päivä 11 – Kirja, jota vihasin

Tämänkin päivän kysymykseen laitan kaksi vastausta, kun on niin vaikea päättää, kumpaa vihaan enemmän. Ensimmäiseksi mieleen tullut on Danielle Steelin kirja Siskokset, jota aloitin lukea joskus viime syksynä. En päässyt kirjaa eteenpäin kuin satakunta sivua, kun päätin, ettei tämä tosiaan ole mun juttuni. Aloin lukea tätä kirjaa oikeastaan ihan uteliaisuudesta, sillä luin Steelejä jonkin verran joskus 12-vuotiaana, kun aloin siirtyä aikuisten kirjoihin. Halusin kokeilla, miltä Steelit tuntuivat nyt eikä tunne ollut kovin hyvä.

Kirjassa ärsytti kirjailijan tyyli kuvata henkilönsä epäuskottavan täydelliseksi ja hehkuttaa melkein joka aukeamalla sitä, miten sisarukset rakastivat toisiaan ja äitiään (isästä tuntui varmaan tosi kivalta jäädä ulkopuoliseksi) ja miten tytöt ovat tulleet äitiinsä kainaloihin ulottuvien säärtensä vuoksi. Tuo säärihehkutus jaksoi ensin naurattaa, sitten kyllästyttää ja lopulta raivostuttaa. Muutenkin kirjan kieli oli uskomattoman ärsyttävää, liekö vika sitten suomentajan vai alkuperäisen tekstin. Ei enää siis Steeliä minulle.

 Toinen ärsyttävä kirja on Jane Greenin Netti@deitti, jonka kummallisesta naiskuvasta murisen täällä.