Muistot

Odotan aina innolla Pirjo Rissasen uutta kirjaa, vaikka parikymppisenä en ehkä olekaan kirjojen otollisinta kohderyhmää. Rissasen kirjat nyt vain ovat jotenkin kamalan herttaisia ja mukaansatempaavia sukutarinoita.

Rissasen uusin kirja Muistot kertoo Ulpusta, joka elää yksin mutta ei ole yksinäinen. Hän pärjää, ajattelevat kaikki - hän itsekin. Eläkkeelle jäänyt äidinkielenopettaja on menettänyt melkein jokaisen perheenjäsenensä. Mies on lähtenyt, tytär on kuollut ja tyttären mukana syntymätön lapsenlapsi.Poika Markus asuu vaimonsa kanssa lähellä, mutta välit eivät ole turhan tiiviit. Miniä Susanna on määrätietoisesti päättänyt, että heille ei tule lasta.Yksinäisyys, lapsettomuus ja lapsen kuolema ovat vaiettuja asioita, jotka pulpahtelevat pintaan. Tulehtuneita aiheita käsitellessään miniä ja anoppi kohtaavat uudella tavalla, eikä se käy kivuttomasti.

Tähän kirjaan en kyllä oikein päässyt mukaan, vaikka olisin tahtonut. Eniten minua häiritsi se, että Ulpu oli liian samankaltainen kuin Rissasen edellisten kirjojen, Posliinihäät ja Sielunsisaret, päähenkilö Aina. Muistot jäi sitä paitsi jotenkin kesken, sillä jos kirjan nimi on Muistot, oletan että siinä käsitellään muistoja eli tässä tapauksessa Ulpun tyttären kuolemaa ja miehen lähtöä sekä Susannan pikkuveljen kuolemaa ja äitisuhdetta. Muistoja tässä käsiteltiinkin, mutta aika pinnallisesti. En esimerkiksi saanut oikein selville, miksi Martti lähti ja mitä Susannan äiti tiesi poikansa kuolemasta. Kirjakin loppui töksähtäen aivan kuin välistä olisi jäänyt muutama sivu pois.

Muistoja lukiessa tuli mieleen, että kirja taisi olla kustantajan ehdotus, ei Rissasen. Niin kiireellä tehdyltä ja väkinäiseltä kirja tuntui. Mutta onhan tämä kirja vakilukemista niille, jotka ovat aikaisemmatkin Rissaset lukeneet.

Terveisiä pallomerestä!

Jos mun pitää sanoa yksi ihminen, jota kadehdin, on valinta aika helppo: Anna-Leena Härkönen. Kadehdin naisen nasevaa kirjoitustyyliä, mustaa huumoria ja etenkin rohkeutta. Härkönen kirjoittaa avoimesti omista kokemuksistaan eikä ajattele "mitäköhän ihmiset tästä ajatelevat". Ja kun ihmiset eivät sitten ymmärrä, ei sekään tunnu häntä paljon haittaavan. Härkösen kolumnikokoelma Terveisiä pallomerestä ja muita kirjoituksia oli taas sitä tuttua Härköstä: hilpeää ja jotenkin... Hauskaa. Kirjaa lukiessa repeilin moneen otteeseen ja kaikkein kovimman kikatuskohtauksen aiheuttivat ohjeet hyvään elämään sekä pettäjän käsikirja. Lisää, Anna-Leena, lisää!

Äidiksi tultuaan Anna-Leena Härkönen on jatkanut paitsi kirjoittamistaan Image-lehteen myös kasvuaan ihmisenä ja naisena. Saamme lukea millaista on lapsen odottaminen tietoyhteiskunnassa, mitä pikkulapsen vanhempien tulee tietää ja mitä unohtaa, millaisia ovat kotiäidin ja uraäidin erot, mikä on totuus lapsen kanssa matkustamisesta.

Ei kirjailija ole sulkenut silmiään äitiyden ulkopuoliselta todellisuudeltakaan. Kokoelma sisältää muun muassa taksinkuljettajan ylistyksen, keski-ikäistymisen tärkeimmät oireet, käsityksiä Amerikasta ja suomenruotsalaisuudesta sekä tiivistelmän valokuvauksen, kielillä puhumisen, puolison pettämisen ja naisen vaatetuksen filosofiasta.

Terveisiä pallomerestä on riemastuttavaa jatkoa Anna-Leena Härkösen vuonna 1999 ilmestyneelle Kauhun tasapainolle.

5/5

Minuuttivalssi

Koko elämä edessä, kunhan vain tietäisi mitä sillä tekisi. Näin pohtii vasta ylioppilaaksi päässyt Susanna Salla Simukan kirjassa Minuuttivalssi. Susanna on kirjoittanut hyvät paperit, on kiinnostunut useasta eri alasta ja soittaa hyvin pianoa, mutta ei siltikään tiedä mitä hän elämältään haluaa.

Susanna on muuttanut yhdessä tyttöystävänsä Kirsikan kanssa Turkuun. Susanna ja Kirsikka ovat aiemmin olleet henkiset identtiset kaksoset, mutta nyt tiiviit välit alkavat rakoilla: Kirsikalla on opiskelukiireensä ja uusia ystäviä, Susanna taas kärvistelee töissä kassalla ja kadehtii Kirsikan vauhdikasta elämää. Naisten rakkaus on koetuksella, mutta voiko mikään sitä enää pelastaa? Minuuttivalssi on jatkoa kirjalle Kun enkelit katsovat muualle.

Pidin tästä ehkä enemmän kuin sarjan ekasta kirjasta. Tässä oli jotenkin enemmän syvällisyyttä, kun käsiteltiin päättämättömyyttä ja koulun loppumisen aiheuttamaa tyhjyyttä. Muutamassa kohtaa Susannan päättämättömyys ja lapsellisuus vähän ärsyttivät, tai ehkä minun oli vain vaikea samaistua Susannan tunteisiin. Kaikesta huolimatta hyvä kirja.

Muistan sinut Amanda

Virpi Hämeen-Anttilan kirjan Muistan sinut Amanda päähenkilö Markus Valo, kolmekymppinen filosofian ja psykologian opettaja, saa puhelun: hänen äitinsä on loukkaantunut vakavasti auto-onnettomuudessa. Ennen kuolemaansa äiti paljastaa Markuksen isästä asioita, jotka hän on tähän asti salannut: isä ei ehkä olekaan se nuorena kuollut sankari, josta Markukselle on kerrottu. Kun Markus alkaa etsiä totuutta isästä ja tämän menneisyydestä, jäljet johtavat kolmen sisaruksen luo. Irmeli on touhukas kaupunginvaltuutettu, hänen veljensä Arto taas elää pettyneenä erakkona Lapissa. Irmelin ja Arton ristiriitaiset kertomukset yllyttävät Markuksen etsimään käsiinsä myös kolmannen sisaruksista, taidemaalari Katin, joka asuu Italian maaseudulla.

Samaan aikaan 27-vuotias kirjallisuudenopiskelija Noora Sinisalo setvii suhdettaan naimisissa olevaan miesystäväänsä ja äitiinsä, jonka vaikutuspiiristä hän ei ole päässyt irti. Noora lähtee matkalle saadakseen etäisyyttä ja tilaa ajatella. Markuksen ja Nooran tiet kohtaavat Rooman rautatieasemalla. Käy ilmi, että heillä on sama määränpää. Pian Markus saa kuulla jälleen uuden version siitä, mitä värikkäällä 70-luvulla todella tapahtui. Kenen tarina on tosi? Kuka rakastaa ketäkin?

Olen lukenut Hämeen-Anttilalta ennen tätä vain Suden vuoden, joka oli ihan luettava, mutta ei kuitenkaan sytyttänyt suurta kipinää kirjailijan tuotantoa kohtaan. Muistan sinut Amandan ostin vain siitä syystä, että sain alennuksella. Onneksi kuitenkin ostin, sillä tämä oli tosi hyvä kirja. Takakannessa luvattiin, että lopussa on luvassa yllätyskäänne. Aluksi ajattelin, että blaa blaa, kyllähän sen tietää miten lopuksi käy, mutta olikin pakko myöntää, etten sittenkään ollut loppuratkaisun suhteen oikeassa. 
Tämän jälkeen voin hyvin lukea muitakin Hämeen-Anttilan kirjoja.

Teräsmiehen morsian

Eve Hietamiehen Teräsmiehen morsian kertoo kolmekymppisistä Iiriksestä ja Istosta, joiden suhde on kriisissä. Elämästä on tullut pelkkää riitelyä: koska siivotaan, kumpi opettelemaan tekemään ruuan, kuka tietää missä on joulukuusenkoristeet ja kumman se pitäisi tietää, tehdäänkö lapsi ja mihin käytetään rahat. Onko elämä vain asuntolaina, lauma muksuja ja keski-iän hiljainen kyllästyminen? Riitelyn Iiris ja Isto ovat eri kokonaan eri aaltopituuksilla: Isto tekee pitkää päivää töissä ja töiden jälkeen hän suuntaan harrastuksiinsa, kun Iiris joutuu nököttämään yksinään kotona odottamassa kutsua mukaan bileisiin. Eräänä päivänä Seston pihalla Iiris saa yksinäisyydestä tarpeekseen ja päättää haihtua pois.

Joskus nuorempana pidin tästä kirjasta kovasti ja ihan hyvä kirja tämä on edelleen. Kieli on helppolukuista ja selkeää eikä tätä kirjaa lukiessa tarvitse juurikaan ajatella. Plussaa siitä, että jännittäviä juonenkäänteitä riittää loppuun saakka. Nopeaa talvilomalukemista!

Kun enkelit katsovat muualle

Salla Simukan esikoisteoksen Kun enkelit katsovat muualle päähenkilö on lukioikäinen tyttö Kirsikka. Kirsikka on ihastunut koulukaveriinsa Susannaan, joka on kuin vanhojen kiiltokuvien enkeli. Kirsikka ja Susanna ystävystyvät, mutta Kirsikka ei saa kerrottua Susannalle tunteistaan. Eikä hän sitä paitsi ole ollenkaan varma, mitä Susanna tuntee häntä kohtaan.
Susannan lisäksi Kirsikan elämään mahtuu myös paljon muuta mukavaa, kuten ihana perhe, hyvät ystävät ja kirjoittaminen. Lopuksi Kirsikan elämässä tapahtuu jotain yllättävää, tai ehkä siinä onkin enkeleillä sormet pelissä...

Salla Simukka kertoo vähän käsitellystä aiheesta valoisasti ja luontevasti. Ehkä jopa liian luontevasti, sillä mielestäni kirjassa ei kuvata mitään kriisejä, joita lesbouteen  ja etenkin sen hyväksymiseen, väkisinkin liittyy. Jotkut henkilöt olivat aika epäaitoja, sillä Kirsikan kaverit olivat mielestäni liian "erikoisia" ja pikkuvanhoja. En ainakaan muista, että 17-vuotiaana jossain bileissä olisi puhuttu politiikkaa. Tai sitten minua ei vain kutsuttu niihin bileisiin...

Kaiken kaikkiaan hyvä kirja. Salla Simukka on ehdottomasti yksi parhaimmista nykynuortenkirjailijoistamme.

Rautayöt

Sirpa Kähkösen Rautayöt jatkaa Kuopio-sarjan tapahtumia vuodesta 1940. Päähenkilönä on edellisestä osasta (Mustat morsiamet) tuttu Anna, joka on tätä nykyä pienten kaksosten äiti ja sodassa traumatisoituneen vasemmistolaisen Lassin vaimo. Sota on vielä tuoreessa muistissa, joten Annakin joutuu työstämään käsityksiään sodasta, Neuvostoliitosta, jonne miehen vanhemmat veljet ovat muuttaneet, ja Suomesta, joka ei kaikkia asukkaitaan suvaitse. Annan käly Hilda käy läpi omaa kamppailuaan. Hänelle Neuvostoliitto on aina ollut ihanne, ei vihollinen. Tuttujen sankarivainajien myötä suhde siihen kuitenkin muuttuu, ja sana isänmaa saa uusia merkityksiä.

Pidin tästäkin kirjasta paljon. Kähkösellä on taito kuvata sotaa, pelkoa, ruokapulaa, perheen äidin raskasta työtä lasten, sairaan miehen ja anopin kanssa myötäeläen, mutta kumminkin niin, ettei kirjassa jatkuvasti märehdi naisen elämän kurjuutta. Nyt innolla lukemaan muita osia...

Rakkautta al dente

Lara Aution työ- ja rakkaussotkut herättivät hilpeyttä Kira Poutasen kirjassa Rakkautta au lait. Edellinen osa päättyi siihen, kun Lara tajusi kirkon ovella rakastavansa toista miestä ja pakeni huntu hulmuten omista häistään. Nyt Laran tarina saa jatkoa kirjassa Rakkautta al dente.

Puoli vuotta peruuntuneiden häiden jälkeen Lara on edelleen rakastunut ujoon Ericiin ja on vakuuttunut, että Eric on viimeinkin se oikea. Kaikki sujuu varsin mallikkaasti, kunnes Eric saa päähänsä raahata Laran Caprille tapaamaan vanhempiaan. Kulttuuritörmäys on melkoinen, kun suomalaistyttö heitetään keskelle värikästä italialaista perhe-elämää. Ilmapiiri on kuitenkin niin inspiroiva, että Lara alkaa vaihteeksi miettiä uutta unelma-ammattia itselleen. Jälleen hän onnistuu sotkemaan työkuvionsa pahan kerran, ja Ericistäkin alkaa paljastua uusia puolia, kun tämä tutustuttaa uuden tyttöystävänsä paikallisen nudistirannan tapoihin.

Tämä oli taas taattua hömppäviihdettä, mutta ei jaksanut naurattaa yhtä paljon kuin edellinen osa. Kesäisessä Italiassa tapahtuva kirja oli kuitenkin nautinnollista luettavaa Suomen paukkupakkasiin. Kirja jäi niin kutkuttavaan kohtaan, että veikkaanpa, että Laran sekoiluista saadaan lukea vielä jatkossa. Innolla jään odottamaan, mikä seuraavan osan nimi voisi olla...

Yösyöttö

Eve Hietamiehen tuoreimman kirja, Yösyötön, päähenkilön, toimittajana työskentelevän Pasasen Antin, elämä on mallillaan: on vaimo ja vastasyntynyt pikkuinen poika, koti ja kaikki. Vauvan syntymä on kuitenkin kovempi juttu Antin vaimolle, sillä hän joutuu psykoosiin ja sairaalaan suljetulle osastolla. Yhtäkkiä Antti joutuu olemaan se, joka ottaa vastuuta Paavo-vauvan hoidosta ja heräämään öisin juottamaan Tuttelia vauvalle. Kun Pia ei enää halua palata perheensä luo, alkaa Antilla uuden elämän opettelu. Siihen elämään ei todellakaan kuuluu juttukeikat, baari-illat, sunnuntaipäivät sängyssä seksin ja leffan merkeissä tai tennistunnit kaverin kanssa. Sen sijaan päivää rytmittävät pyykinpesu, syöttäminen, Teletapit ja päivät puistossa kotiäitien seurassa. Mistä hitosta Antin kaltainen äijä löytäisi ne äitigeenit?

Ensin olin vähän pettynyt tähän kirjaan, sillä luulin että kirja jatkaisi Hietamiehen edellisestä kirjasta,Puolinaisesta, tuttujen Ilonan ja Iivarin tarinaa. Loppujen lopuksi olikin varsin toimiva vaihtoehto kuvata vauvaperhe-elämää isän silmin. Yleensä lapsiaan kotiin hoitamaan jäävät isät näytetään jonkinlaisina sankareina, mutta Yösyötössä siitä ei ollut pelkoa vaan Antti kuvattiin aitona ja tavallisena ihmisenä, kun hän pohti pitääkö lapsi viedä lääkäriin kirkkaan vai vihreän rään vuoksi? Kirjan ehkä herkullisinta antia olivat äitien keskustelut leikkipuistossa, varsinkin kun mietti, miltä ne näyttävät miehen silmin.

Metsästä tuli syöjätär

Vaikka Laura Honkasalosta pidänkin, multa on jäänyt lukematta hänen esikoisromaaninsa Metsästä tuli syöjätär. Asiahan piti tietysti korjata välittömästi.

Kirjan päähenkilö Linnea on joutunut syöjättären kynsiin, sillä isän uusi vaimo Saida haluaisi, että Linnea omistautuu kokonaan hänelle ja unohtaa kaiken entisen. Vaikka oikeus määräsi Linnean äidille, isä ja Saida hakevat Linnean luokseen vaikka väkisin. Kaksi perhettä myrkyttänyt syöjätär ei lannistu vihaa ja katkeruutta lietsomalla, vaan Linnean on tehtävä oma, itsenäinen ratkaisunsa. Kukistuuko syöjätär? Kirjassa seurataan Linnean vaiheita varhaismurrosikäisestä aikuisuuden kynnykselle.
Ensireaktio oli, että kirjahan on ihan samanlainen kuin Honkasalon viimeisin kirja Eropaperit. Tässäkin on hullu äitipuoli, joka esimerkiksi polttaa Linnean vaatteet, ettei tämä vain käytä äitinsä ostamia vaatteita isän ja Saidan luona. Kuten Eropapereissa, tässäkin kirjassa Saida mustamaalaa Linnealle tämän mummoa ja kieltää tätä olemasta mummonsa kanssa missään tekemisissä. Ilmeisesti tämäkin kirja pohjautuu osin Honkasalon omiin kokemuksiin.

Lukiessani en voinut kuin ihmetellä Saidan käytöstä, jolle ei tuntunut löytyvän oikein järjellistä selitystä (vai voiko tuollaisia hirmutekoja edes selittää järjellä?). Mietin oliko nainen oikeasti hullu, katkera, vallanhimoinen, kateellinen miehelleen siitä ettei saanutkaan olla ensimmäinen nainen joka antaa tälle lapsen vai jotain ihan muuta? Ihmettelin Saidan vimmaista halua pitää teinityttöä parhaana ystävänään tyyliin "milloin me ollaan tehty äitien ja tyttärien juttuja? Äidit ja tyttäret ovat parhaita kavereita". Eniten ihmetytti Linnean isän käytös: mieshän oli täysin munaton Saidan edessä. Vaikea kuvitella, että kukaan lastaan rakastava vanhempi antaisi kohdella lastaan noin julmasti. 

Kirja oli hyvin kirjoitettu, mutta ihmettelin aihevalintaan, sillä onhan kyseessä nuortenkirja ja tämä oli nuortenkirjalle aika raskas aihe. Onhan toki ennenkin kirjoitettu tarinoita hurjista äitipuolista, mutta Saida on kyllä ihan omaa luokkaansa.

Metsästä tuli syöjätär voitti kolmannen palkinnon WSOY:n nuortenkirjakilpailussa vuonna 1999.