Laulu punaisesta huoneesta

Raili Mikkanen on minulle tuttu nuortenkirjoistaan, jotka kertovat tunnetuista henkilöistä. Itse olen lukenut häneltä ainakin nuoresta Katri Valasta kertovan Runokirjeen sekä huumenuorista kertovan Koukussa, mutta aikuisten kirjat ovat tuntemattomampia. Laulu punaisesta huoneesta on historiallinen kirja, kuten useat muutkin Mikkaset, mutta historian lisäksi kirjassa on aimo annos rakkautta.

Eletään vuotta 1916. Annika on nuori tyttö, joka joutuu hoivaamaan sairasta äitiään. Vaihtelua elämään tuo Annikan tutustuminen kiinalaiseen Yaoon. Yao ei ole mikään unelmavävy, sillä hän on kiinalainen vanki, joka on useiden muiden vankien kanssa tuotu Annikan lähelle linnoitustöihin. Annika ja Yao tutustuvat ja, vastoin muiden ihmisten hyväksyntää, rakastuvat. Kirjan nimi tulee siitä, että he lukevat toisilleen ääneen kirjoja. Annika lukee Laulu tulipunaisesta kukasta -kirjaa ja Yao Punaisen huoneen unta. Kunnon rakkausromaanin tapaan Annikan ja Yaon välille syntyy hankaluuksia, jotka sitten voitetaan.

Kiinnostava kirja! Aihevalinta on erilainen, sillä enpä ole kuullut, että Suomessa olisi käytetty linnoitustöissä  kiinalaisia vankeja. Vaikka tässä olikin paljon rakkauskirjallisuuden aineksia, ei historiallistakaan puolta hylätä. Kokonaisuus on historiallisesti varsin uskottava. Etenkin nuoren naisen elämää sata vuotta sitten kuvattiin hyvin. Ei ollut helppoa ei. Erityisesti tykkäsin siitä, että Yaon kautta näytettiin myös kulttuurin yhteentörmäyksiä ja valotettiin hieman elämää toisessa kulttuurissa. Laulu punaisesta huoneesta oli sutjakkaa lukemista ja kokonaisuus oli selkeä. Ainoastaan loppu lässähti minusta vähän. Spoilereiden välttämiseksi totean vain, että lopussa oli sellaisia tapahtumia, joita ei olisi tarvinnut olla niiden ennalta-arvattavuuden vuoksi.

Suosittelen tätä kirjaa kesäkirjaksi kaikille historiasta kiinnostuneille, jotka kaipaavat kesäänsä myös hitusen romantiikkaa.

Kirjan on lukenut myös Leena Lumi.

4/5

Minerva 2012.

272 sivua.

Paluu blogielämään + 2X11 vastausta

Työ- ja opiskelukiireistä johtuen blogi jäi keväällä tauolle, mutta nyt kun sain lukuvuoden viimeisen tentin tehtyä ja tiedossa on lomailua ja gradun kirjoittamista ajattelin elvyttää blogini. Siirryn blogielämään pehmeällä laskulla vastaamalla Saran ja Hannan antamiin kysymyksiin, jotka sain jo toukokuussa. Kiitoksia vaan molemmille.

Sara:

1. Lempikirjastosi?

Tykkään Kotkan pääkirjastosta. Valikoima on hyvä ja kirjat kiertävät nopeasti. Kirjastossa on usein myös ihanan rauhallista. Toinen suosikkini on pikkuruinen Karhuvuoren sivukirjasto Kotkassa. Kirjaston valikoimat ovat pienet, mutta kaikki sieltä noudetut varaukset ovat maksuttomia, minkä vuoksi vierailen siellä ahkerasti, vaikka käynti tietää usean kilometrin pyöräilymatkaa. Kirjastossa on myös aivan mahtava palvelu.
2. Mistä ostat pääasiassa kirjoja? Kirjakaupasta, verkkokaupasta, marketista antikvariaatista/kirpputoreilta vai joku muu?

Enimmäkseen teen hankintoja antikvariaateista ja kierrätyskeskuksesta, joskus myös kirpputoreilta, vaikka en yleensä löydä sieltä mitään. Ostan kirjat käytettynä, koska uudet kirjat ovat mielestäni turhan kalliita ja käytetyt kirjat raaskin laittaa helpommin kiertoon. Jos ostan uusia kirjoja, ostan ne netistä tai joskus marketista. Kirjakaupoissa vierailen vain alennusmyyntien aikaan, koska täällä ei kuin Suomalainen, jossa on kalliit hinnat ja huonot valikoimat.
3. Sinulle tärkeä nuortenkirja?

Ehkäpä Anne Frankin päiväkirja, joka teki suuren vaikutuksen nuorena. En tosin tiedä lasketaanko sitä nuortenkirjaksi.
4. Pelottavin kirja, jonka olet lukenut?

En lue juurikaan pelottavia kirjoja, mutta Sari Näreen ja Jenni Kirveen Ruma sota ei ollut järkevää luettavaa ennen nukkumaanmenoa.
5. Lempirunosi?

Ei tule mieleen, luen tosi vähän runoja. Tai muistuupas sittenkin: 

"minä rakastan sinua
niin kuin vierasta maata
kallioita ja siltaa
niin kuin yksinäistä iltaa joka tuoksuu kirjoilta". En muista miten runo jatkuu enkä jaksa etsiä sitä mistään. Runo on muistaakseni Saarikoskea.
6. Minkä elokuvan, joka pohjautuu kirjaan olet katsonut viimeksi?

Himoshoppaajan salaiset unelmat tai Piiat.
7. Minkä kirjan maailmaan haluaisit uppoutua niin, että olisit siellä mukana "oikeastikin"?

Hmm... Ehkä Hovimäki-kirjat. Historia kiinnostaa.
8. Mieluisin vuorokauden aika lukea?

Viikonloppuaamuisin sängyssä, kun on nukkunut tarpeeksi mutta haluaa vielä jäädä sänkyyn loikoilemaan. Iltaisinkin tykkään lukea, mutta usein olen niin väsynyt, että nukahdan äkkiä kirja kädessä.
9. Kesäkirjasi?

Enni Mustosen kirjat. Olen jo useamman vuoden ajan toivonut, että Tuulen viemästä tulee kesäkirjani, sillä olen jo ainakin kolmen kesän ajan suunnitellut lukevani sen - turhaan. Tänä kesänä en ainakaan ehdi lukea sitä, joten kaikki siirtyy taas ensi kesään:)
10. Mitä luet juuri nyt?

Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike.
11. Seksikkäin fiktiivinen kirjan henkilö? Perustelut! 

Kamalan vaikeita kysymyksiä olet Sara keksinyt:) Sanotaan vaikka että Pekka Koivu, Maria Kallion työkaveri. Koivu on aika lähellä ihannemiestäni: iso, vaalea, kiltti ja kunnollinen.

Seuraavaksi Hannan kysymykset:

1. Minkä kirjan maailmaan haluaisit uppoutua niin, että olisit siellä mukana "oikeastikin"?

Hovimäki-kirjat.
2. Koska ja miten opit lukemaan?

En muista tarkkaan miten opin lukemaan, mutta olin silloin kuusi. Vanhempani eivät uskoneet, että osaan lukea vaan luulivat minun lukevan kirjoja ulkomuistista. Ekaluokan alettua yllättyivät, kun opettaja kehui lukutaitoani.
3. Minkä elokuvavinkin antaisit sateiseen kevätiltaan?

Sateiseen kesäiltaan (joita ainakin täälläpäin on riittänyt) suosittelisin joko Täällä pohjantähden alla tai Lukija-elokuvaa.
4. Mikä on ollut paras tänä vuonna lukemasi kirja?

Berhard Schlinkin Lukija. Täällä hetkellä lukemani Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike kyllä kilpailee tästä tittelistä.
5. Minkä elokuvan, joka pohjautuu kirjaan olet katsonut viimeksi?

Piiat tai Himoshoppaaja.
6. Mikä oli ensimmäinen kirja, jonka muistat lukeneesi?

Joku kuvakirja, varmaankin Pupu Tupuna.
7. Mikä on ahdistavin kirjamuistosi?

Kun ala-asteella pakkoluetutettiin kaikilla Ronja Ryövärintytär. Kirjassa ei ollut vikaa, mutta se oli kamalaa kun kirjaa ei saanut lukea omaan tahtiin vaan annettiin sivut, jotka tunnin aikana piti lukea. Eteenpäin ei saanut mennä, mikä oli tuskaa nopealle lukijalle.
8. Ketkä kuusi fiktiivistä henkilöä kutsuisit päivälliselle?

Maria Kallio on kiinnostava henkilö, Seitsemän veljeksen Aapon kanssa voisimme puhua (kinastella) ihannenaisesta, Täällä pohjantähden alla -kirjan Otto Kivivuori voisi olla mukavan sympaattista seuraa ja räätäli Aadolf Halmeen kanssa voisi keskustella vakavasti. Muumimamma voisi tulla kertomaan niksejä kodinhoitoon ja ruuanlaittoon liittyen. Väinämöinen voisi olla muuten vaan mukava tavata.
9. Mitä luet juuri nyt?

Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike.
10. Luetko kirjan joskus loppuun vain siksi, että voit kirjoittaa siitä blogiisi?

En.
11. Jos et kirjoittaisi kirjablogia, niin mikä muu aihe jaksaisi pitää mielenkiintosi bloggaamisen parissa?

Ei ainakaan oma elämä:) Matkustelu voisi olla yksi aihe, mutta se tarkoittaisi sitä, että blogiin ei vuodessa kovin montaa postausta tippuisi.

Tässäpä nämä. Lähiaikoina on luvassa miniarvioita lukemistani kirjoista, mutta ennen sitä kaikille lokoisaa viikonloppua!

Juonittelevien jumalten kaupunki

Joskus voi kirjoittaminen olla hankalaa. Olen yrittänyt kirjoittaa jo kahdesti arviota Lea Edwardsin Juonittelevien jumalten kaupungista, mutta kummallakin kerralla teksti on julkaisuvaiheessa kadonnut johonkin bittiavaruuteen enkä tallennuksesta huolimatta ole sitä löytänyt. Toivottavasti kolmas kerta sanoo toden...

Juonittelevien jumalten kaupunki on Lea Edwardsin neljäs kirja ja ensimmäinen fiktiivinen teos. Kirja sijoittuu Kreikkaan ja sen päähenkilö on jo varttuneempaan ikään ehtinyt Leena, joka on tutustunut menevään liikemies-Harryyn, avioitunut ja muuttanut tämän kanssa Ateenaan. Sopeutuminen uuteen maahan ja elämään kotirouvana miehen matkustellessa maasta toiseen ei ole kovin helppoa, vaikka Leena saakin paikallisista nopeasti tuttavia. Harryn työmatkojen aikana yksinoleminen uudessa paikassa ei ole helppoa, varsinkin kun asunto on niin kylmä, ettei mikään vaatemäärä ole kylliksi ja torakat kiusaavat. Kreikkalainen kulttuuri ja paikalliset ihmiset tekevät Leenan olon kotoisaksi, kuten myös Suomessa odottava tytär. Ja onneksi limppua voi leipoa myös Kreikassa. Eräänä päivänä Leena kohtaa torilla mystisen tumman naisen, joka liittyy Leenan elämään.

Juonittelevien jumalten kaupunki oli hurjan mielenkiintoinen lukukokemus, sillä se kertoi Kreikasta ja elämästä siellä asiantuntevasti. Asiantuntemus ei tosin ole mikään ihme, sillä Edwards on itse asunut Kreikassa, ja vaikka kirja onkin fiktiivinen, se perustuu hänen omiin kokemuksiinsa ja muistoihin. Vaikka Ateenaa kuvaillaankin paljon, ei teos ole mikään matkakirja vaan kertoo elämästä erilaisessa kulttuurissa ja sopeutumisesta erilaiseen elämään. Kirjassa kuvataan kulttuurien erilaisuutta realistisesti, joten tähän kirjaan kannattaa tutustua, jos haaveilee muutosta ulkomaille.

Teksti on sujuvaa ja sitä lukee mielikseen. Kirja on ohut, siinä on 161 sivua, mutta teksti on tiivistä enkä jää kaipaamaan mitään lisää, sillä kaikki oleellinen tulee sanottua. Mitään erikoisia juonikoukeroita kirjassa ei ole, vaan siinä kuvataan Leenan arkielämää Ateenassa, tuodaan esille Suomen ja Kreikan eroja sekä myös kreikkalaista tapakulttuuria esimerkiksi juhlien merkissä. 

Kokonaisuutena kirja on kiinnostava ja selkeä, jonka vahvuutena on Kreikan autenttinen kuvaus. Vaikkei maasta annettukaan yhtä silkoista kuvaa kuin matkatoimistojen esitteissä, minun matkakuumeni tämä kirja onnistui herättämään. Tekisi mieli lähteä matkalle Ateenaan, josta en aiemmin ole ollut kovin kiinnostunut. Lukiessani mietin tumman naisen tarpeellisuutta juonen kannalta. Kirja olisi ollut hyvä ilman tummaa naistakin. Tumman naisen tarina on kuitenkin perusteltua siinä mielessä, että sen avulla voi valottaa kreikkalaisten historiaa. Pisteet on vielä annettava kirjan nimestä, joka saa kirjan erottumaan edukseen. Vaikka romaanissa ei mitään erityisempiä juonitteluja ole, nimi saa kyllä uteliaisuuden heräämään.

4-/5

Kurkkaa myös Kirjavinkkien ja Mari A:n arviot.

Nordbooks 2012. 
161 sivua.

Ikkunat auki Eurooppaan -haaste: Kreikka

100 X TBR

Monissa blogeissa on julkaistu näitä listoja sadasta kirjasta, jotka haluaisi lukea ajan X kuluessa. Itsekin listahulluna väsäsin omani, vaikka en olekaan laittanut mitään aikarajoitetta sille, missä ajassa kirjat pitää olla luettu. Lähinnä koostan listan itselleni, että jos joskus lukeminen uhkaa loppua (mikä ei nyt näytä kovin todennäköiseltä) voin kaivaa täältä kiinnostavia kirjoja. Osa kirjoista on peräisin omasta kirjahyllystä, osa on kirjastosta ja osa sellaisia, jotka muuten vain haluan lukea.

1. Chimamanda Ngozi Adichien: Purppuranpunainen hibiskus
2. Elina Hirvonen: Että hän muistaisi saman
3. John Boyne: Poika raidallisessa pyjamassa
4. Sara Gruen: Vettä elefanteille
5. Kathryn Stockett: Piiat
6. Kate Morton: Paluu Rivertoniin
7. Laura Honkasalo: Lumen saartama kahvila
8. Jodi Picoult: Sisareni puolesta
9. Julie Orringer: Näkymätön silta
10. Jamie Ford: Hotelli Panama
11. Rebecca Wells: Jumalaiset Jajasiskot
12. Katy Gardner: Esther ja Gemma
13. Stieg Larsson: Tyttö joka leikki tulella
14. Stieg Larsson: Pilvilinna joka romahti
15. Miina Supinen: Liha tottelee kuria
16. Sirpa Kähkönen: Jään ja tulen kevät
17. Sirpa Kähkönen: Lakanasiivet
18. Sirpa Kähkönen: Neidon kenkä
19. Virpi Hämeen-Anttila: Alastonkuvia
20. Annamari Marttinen: Mistä kevät alkaa
21. Torey Hayden: Tiikerilapsi (ja muitakin)
22. Margaret Mitchell: Tuulen viemää
23. Richard Yates: Revolutionary Road
24. Hilkka Ravilo: Kuin kansanlaulu
25. Hilkka Ravilo: Pahan tytär
26. Michael Ondaatje: Englantilainen potilas
27. Thomas Keneally: Schindlerin lista
28. Jeffrey Eugenides: Virgin Suicides
29. Mende Nazer: Orja
30. Marianne Käckö: Tapa minut äiti!
31. Herbjorg Wassmo: Lasi maitoa, kiitos
32. Mary Ann Shaffer ja Annie Barrows: Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville
33. Laila Hietamies: Vienan punainen kuu
34. Kaari Utrio: Eevan tyttäret
35. Anja Kauranen: Sonja O.
36. Minna Canth: Työmiehen vaimo
37. Kjell Westö: Missä kuljimme kerran
38. Ulla-Lena Lundberg: Marsipaanisotilas
39. Maria Jotuni: Huojuva talo
40. Mika Waltari: Sinuhe Egyptiläinen
41. Juhani Aho: Papin rouva
42. Jane Austen: Järki ja tunteet
43. Jane Austen: Ylpeys ja ennakkoluulo
44. Emily Brontë: Humiseva harju
45. Sue Monk Kidd: Mehiläisten salaisuudet
46. Susan Abulhawa: Jeninin aamut
47. Ian McEwan: Sovitus
48. Elif Shafak: Rakkauden aikakirja
49. Chris Cleave: Little Been tarina
50. Sisko Istanmäki: Liian paksu perhoseksi
51. Arhur Golden: Geishan muistelmat
52. John Boyne: Tarkoin vartioitu talo
53. Daphne Kalotay: Bolsoin perhonen
54. Juhani Aho: Yksin
55. Tuomas Kyrö: Kerjäläinen ja jänis
56. Virginia Woolf: Mrs. Dalloway
57. L.M. Montgomery: Sininen linna
58. Monica Fagerholm: Ihanat naiset rannalla
59. Lionel Shiver: Poikani Kevin
60. Lionel Shiver: Kaksoisvirhe
61. Geraldine Brooks: Kirjan kansa
62. Anna Kortelainen: Virginie
63. Vilja-Tuulia Huotarinen: Valoa, valoa, valoa
64. Mary Shelley: Frankenstein
65. Aino Kallas: Sudenmorsian
66. Antoine da Saint Exupery: Pikku Prinssi
67. Joyce Carol Oates: Kosto: Rakkaustarina
68. Muriel Barbery: Siilin eleganssi
69. Gustave Flaubert: Rouva Bovary
70. Henrik Ibsen: Nukkekoti
71. Lisa See: Lumikukka ja salainen viuhka
72. Linda Olsson: Laulaisin sinulle lempeitä lauluja
73. Juha Itkonen: Myöhempien aikojen pyhiä
74. Charlotte Brontë: Kotiopettajattaren romaani
75. Stephenie Meyer: Houkutus
76. Anne B. Ragde: Berliininpoppelit-trilogia
77. Reino Lehväslaiho: Rintamalotat
78. Khaled Hosseini: Leijapoika
79. Arno Kotro: Sanovat sitä rakkaudeksi (kesken)
80. Eeva Kilpi: Talvisodan aika (ja muutkin osat)
81. David Nicholls: Sinä päivänä
82. Claudie Gallay: Tyrskyt
83. Kamila Shamsie: Kartanpiirtäjä
84. Hannu Mäkelä: Nalle ja Moppe
85. Siri Hustvedt: Kaikki mitä rakastin
86. Joanne Harris: Pieni suklaapuoti
87. Anne Frank: Salaisen siiven tarinoita
88. Aravind Adiga: Viimeinen mies
89. Philippa Gregory: Valkoinen kuningatar
90. Kaari Utrio: Oppinut neiti
91. Johanna Adorján: Rakkaudessa erottamattomat
92. Alyson Richman: Van Goghin viimeinen rakkaus
93. Nadeem Aslam: Elävältä haudatut
94. Laila Hirvisaari: Minä, Katariina (kesken)
95. Donald Spoto: Grace Kelly -- Seurapiirien kuningatar
96. Ayaan Hirsi Ali: Pakomatkalla
97. Anja Kauranen: Pelon maantiede
98. Sharon Osbourne: Täysillä. Omaelämäkerta
99. Vikas Swarup: Slummien miljonääri
100. Mark Logue: Kuninkaan puhe

Tarhapäivä

Kyllä tätä on odotettukin, nimittäin Eve Hietamiehen uutta kirjaa Tarhapäivä. Tarhapäivä on jatkoa muutaman vuoden takaisille Yösyötölle, jossa seurattiin toimittaja Antti Pasasen selviytymistä pienen Paavo-vauvan yh-isänä. Nyt vauvasta on kasvanut viisivuotias reipas poika, mutta yhä edelleen Antti joutuu arvioimaan isyyttään ja onnistumistaan siinä. Paavon äiti Pia ei ole kuvioissa mukana muuten kuin tuottamalla kerta toisensa jälkeen pettymyksiä Paavolle. 

Ihan yksin Antin ei kuitenkaan tarvitse olla, sillä hiekkalaatikolta matkaan tarttunut Enni Terttu-tyttärineen on edelleen vahvasti mukana. Heti kirjan alussa Antti joutuukin melkoisen ongelman eteen, kun selviää, etteivät hänen tunteensa Enniä kohtaan olekaan pelkästään kaverilliset. Romanttiselle haihattelulle ei kuitenkaan jää tolkuttomasti aikaa, sillä Terttu muuttaa olosuhteiden pakosta Pasasten poikamiesboksiin. Tertun kanssa Antti sujahtaa kokonaan uuteen maailmaan: sellaiseen, jossa on erikseen tyttöjen ja poikien lääkkeet, rokkimekkoja, isopäisiä pehmoeläimiä, tanssitunteja ja jokaisella tavaralla oma nimensä. Antti saa alkukankeuksien jälkeen huomata oppineensa Tertulta paljonkin uutta.

Kun sain Tarhapäivän käteen ihmettelin, miten pikkulapsiarjesta saa yli 400 sivua tekstiä ilman että se alkaa tuntua puisevalta. Helposti. Kirjassa kuvataan paljon lapsiperheelle tuttuja rutiineja: aamupalaa, tarhamatkaa, leikkimistä, ostoksilla käymistä, iltapalaa, -pesua ja -satua, mutta usein rutiineihin liittyy jokin huvittava kommellus, esimerkiksi kauppareissulla porukka tekee katoamistemppuja yksi kerrallaan. Kirjaa lukiessani sainkin nauraa hekottaa monta kertaa ääneen. Tykkäsin erityisesti siitä, ettei Anttia kuvata minään superisänä, vaan tavallisena tallaajana. Usein kun nimittäin törmää siihen, että lapsestaan huolehtivasta isästä tehdään joku yli-ihminen ja kaikki tavallisetkin arjen askareet miehen tekemänä saavat osakseen ylpeää hymistelyä: "kato, se vei lapsen hammaslääkäriin".

Hietamies taitaa mutkattoman kerronnan ja puhekielinen teksti sopii hyvin rempseän Antin tarinaan: moneen kertaan tekstissä päräytellään miehekkäitä perkeleitä ja moneen otteeseen Antti myös komentaa lapsia "pitämään turpansa kiinni". Tarhapäivä on kokonaisuutena mahtava ja nopealukuinen kirja. Perheenäidit ja -isät löytävät kirjasta paljon samaistuttavaa, mutta kirjassa on tuttuja juttuja niillekin, joilla omia lapsia ei ole. Ainakin Tarhapäivästä kävi ilmi lasten tämänhetkiset suosikkilelut.

Jos Yösyöttö aiheutti lapsettomalle sinkkunaiselle lieviä kammoväristyksiä realistella pukluarkikuvauksella, herätti Tarhapäivä orastavaa vauvakuumetta: kaikkien kaupparaivareiden ja uhmakohtausten jälkeenkin on olemassa se toinenkin, ihanampi, puoli.

Katso myös Maijan, Susan ja Amman arviot.

5/5

Otava 2012

446 sivua.

Puolinainen

 Eve Hietamies on yksi suosikkikirjailijoistani, joka tosin julkaisee kirjoja turhan harvoin. Odotellessani uutta Tarhapäivä-romaania kaivoin hyllystä Hietamiehen vanhempaa tuotantoa olevan lapsettomuutta käsittelevän Puolinainen-romaanin. Olen lukenut kirjan jo aiemmin, mutta halusin palata siihen uudestaan.

Puolinainen kertoo marketissa työskentelevästä Ilonasta ja tämän puolisosta, hanoja myyvästä Iivarista. Ilona ja Iivari rakastavat toisiaan ja kaikki on hyvin, enää puuttuu vain lapsi, tyttö tai poika, jolla on äitinsä siniset silmät ja neliskanttinen pottuvarvas tai isänsä villit kiharat ja isot kädet. Ilona tulee raskaaksi kuin kello, mutta raskaudet päättyvät aina keskenmenoon. Kirjassa tapahtumat kerrotaan Ilonan näkökulmasta ja välillä muistellaan aiempia keskenmenoja sekä seurataan Ilonan viidettä raskautta.

Puolinainen on kiinnostava ja erilainen kirja lapsettomuudesta, sillä keskenmenoista puhutaan harvoin. Mietin, miten kestää järjissään sitä, että raskaus toisensa perään päättyy keskenmenoon heti kun uutisesta ehtii iloita. Ilonankin päässä pyörii tunteiden sekamelska: neljän keskenmenon jälkeen osaa varautua siihen, että pian Kone alkaa taas toimia ja tekee tyhjäksi kaikki ne haaveet ja suunnitelmat, joita Ilona ja Iivari ovat tulevaisuuteen ladanneet. Ja kuitenkin jossain on vielä jäljellä Toivo.

-- Kuinka sä voit?
-- Hyvin.
-- Entäs se pikkuinen?
Ilona vilkaisee syrjäkarein Iivaria. --  Älä kiinny siihen liikaa. Se tulee ulos.
-- Mitä jos...
-- Ne tulee aina ulos.

Lapsettoman  Ilonan lisäksi kirjassa on sivuhenkilöinä muita eri elämäntilanteessa olevia naisia: on paras ystävätär, joka on lapseton sinkku, sisko, joka on helisemässä pienten kaksosten kanssa ja työkaveri, joka ei lukuisista yrityksistä huolimatta raskaaksi. Lisäksi Ilonan työpaikassa marketin takahuoneessa naiset käyvät läpi monenlaisia tuntemuksia ja ajatuksia liittyen lapsettomuuteen ja naiseuteen.  Tätä keskustelua työkavereiden kesken kuvataan kirjassa hyvin paljon ja muutenkin kirjassa on (aiheesta johtuen) paljon naisten keskinäisiä keskusteluja ja pohdintoja.

Puolinainen oli ripeää luettavaa ja tykkäsin Hietamiehen tavasta kertoa tarinaa pilke silmäkulmassa; tyylissä on paljon samaa kuin Härkösessä, sillä vakavista asioista kirjoitetaan vähemmän vakavasti. Aiheen henkilökohtaisuus oli hyvin aistittavissa kirjassa ja se teki lukukokemuksesta onnistuneen. Jaksan myös ihastella henkilöhahmoja, sillä on kiva että kirjassa seikkailee välillä rehellinen kaupankassa akateemisesti koulutettujen henkilöiden sijaan. Pari miinusta kirjassa kuitenkin on: pelkkä lapsettomuus- ja keskenmenoaihe on liian vähän kolmesataasivuiseen, joten toistoa tulee väkisinkin ja se turhauttaa välillä. Varsinkin monet unikohdat, joissa Ilonan keskustelee Pelon kanssa, toistuvat turhan usein. Kokonaisuutena kirja oli kuitenkin onnistunut ja toimi hyvin uudelleen luettunakin.

4+/5

Otava 2002.
318 sivua.

Sisar

Kuva: Gummerus

Rosamund Luptonin Sisar on ollut esillä useissa blogeissa lyhyen ajan sisään, mutta ajattelin kuitenkin kirjoittaa omat mietteeni ylös. Kirja päätyi minulle luettavaksi sattumalta enkä oikeastaan odottanut kirjalta mitään, kun aloin lukea sitä. Heti ensimmäisiltä sivuilta kirja kuitenkin tempaisi minut mukaansa enkä malttanut laskea kirjaa käsistäni. 

Paljon en viitsi kirjan juonesta paljastaa, mutta jotain sentään alkutapahtumista. Kirjaa kertoo kahdesta sisaresta, ja koko kirja onkin toisen sisaren kirje toiselle. Beatrice ja Tess ovat erottamattomat siskokset, jotka pitävät toisiinsa tiiviisti yhteyttä, vaikka Bee asuu Yhdysvalloissa ja Tess Englannissa. Bee joutuu palaamaan yllättäen Englantiin, kun kuulee pikkusisaren kadonneen. Bee on ymmällään, sillä hänellä ei ole minkäänlaista käsitystä, minne rakas pikkusisko on voinut kadota. Rakkaudesta siskoonsa Bee ryhtyy selvittämään Tessin kohtaloa.

Sisaressa on yhdistetty mukavalla tavalla jännityskirjaa että perinteistä lukuromaania. Lopputulos on mukaansatempaava ja vähän jännittäväkin. Kirja myös pitää lukijan otteessaan melkoisen hyvin, tosin jos kirja eteni alussa reippaasti, puolessavälissä vauhti hyytyi ja kirja lojui yöpöydällä monta päivää ilman, että koskin siihen. 400 sivuiseksi kirjaksi tapahtumat tapahtuivat hivenen liian hitaasti varsinkin puolivälin paikkeilla ja rönsyilivät liikaa: turhia rönsyjä karsimalla kirjaan olisi saanut jäntevyyttä eikä lukija olisi ehtinyt pitkästyä. Loppu oli hyvä, sillä siinä asiat ratkesivat eikä se ollut myöskään yllätyksetön. Jännitystä pidettiin siis hyvin yllä ihan viime metreille saakka. 

Sisaruus on kirjassa keskeinen teema ja Lupton kuvaakin sisarusten välistä suhdetta kauniisti. Been tuntemukset Tessin katoamisen jälkeen tuovat mieleen Anna-Leena Härkösen kirjan Loppuunkäsitelty, jossa kerrotaan sisaren itsemurhasta. Kirjassa Bee siis muistelee tapahtumia kirjeessä ja puhuu välillä Tessille, välillä aviomiehelleen ja välillä asianajalleen. Muistelun lisäksi kirjassa on muutamissa kohdin Tessin ja Been toisilleen lähettämiä meilejä. Tämä kerrontatapa oli mukava ja erilainen, kuten myös koko kirjeeksi ajateltu romaani.

Kokonaisuudessaan pidin kirjaa mukaansatempaavana ja viihdyttävänä kokonaisuutena, jota voin hyvin suositella viihdyttävää lukukokemusta kaipaavalle. Hyvyydestä huolimatta kirjassa ei kuitenkaan ole mitään sellaista erikoisen hienoa tai mieleenpainuvaa, että se jäisi pitkäksi aikaa mielen päälle pyörimään enkä hullaantunut siitä samalla tavalla kuin jotkut lukijat. Keskitasoa parempi Sisar kuitenkin oli.

Olen nyt laiska enkä linkitä tähän kuin Amman arvion, mutta sieltä löytyy linkit muihinkin arvioihin.

3+/5

Alkup. nimi: Sister

Suom. Anuirmeli Sallamo-Lavi

Gummerus 2012

402 sivua.

Kaunis sydän

 Noran ja Alician myötä Cecilia Samartinista tuli uusi suosikkikirjailijani. Hänen ensimmäiseksi suomennettu romaaninsa Senor Peregrino oli minulla jo kesken, mutta uusin kirja Kaunis sydän vaikutti Peregrinoa kiinnostavammalta, joten Peregrino sai väistyä tämän tieltä.

Cecilia Samartinin uusimmassa romaanissa Kaunis sydän liikutaan aiemmista kirjoista tutuksi tulleissa ympäristöissä: Etelä-Amerikassa, tällä kertaa El Salvadorissa, sekä Yhdysvalloissa. Kirjan päähenkilö on El Salvadorista sodan vuoksi pakoon lähtenyt ja viimein Kaliforniaan päätynyt Ana. Kirjassa liikutaan kolmessa eri ajassa: Anan lapsuudessa El Salvadorissa, varhaisissa Kalifornian vuosissa jolloin Ana työskenteli rikkaan perheen lapsenhoitajana sekä nykyisyydessä, jolloin Ana valvoo öitä kuolemansairaan rakastettunsa vierellä ja muistelee elämäänsä. Kaikkein eniten kirjassa kerrotaan tapahtumista amerikkalaisen perheen luona, jonne Ana päätyy luostarista. Perheessä ei ole kaikki kohdallaan ja varsinkin perheen rouvalla vanhemmuus ja monet muutkin asiat ovat pahasti hakusessa. Kovia kokenut Ana onnistuu kuitenkin voittamaan lasten rakkauden ja tuomaan perheeseen sellaista iloa ja valoa, jota perhe ei ole muuten kokenut.

On vaikea sanoa kummastako kirjasta pidän enemmän: Kauniista sydämestä vai Norasta ja Aliciasta. Vaikka molemmat kirjat kuvaavatkin Etelä-Amerikasta lähteneiden ja kovia kokeneiden naisten elämää uudessa maassa, ovat kirjat aika erilaisia. Minusta Kaunis sydän vaikuttaa paljon enemmän aikuiskirjalta kuin Nora ja Alicia, sillä tässä päähenkilö on vanhempi. Kauniin sydämen tarina oli jälleen kerran omaa luokkaansa, sillä se oli toisaalta julma kuvaus sodasta ja lapsuuden loppumisesta, toisaalta myös hyvin toiveikas, sillä siinä ei sorruttu turhia märehtimään kurjuutta. Tässä on myös Samartinin kirjojen paras puoli, positiivisuus. Kauniin sydämen henkilöt olivat kiinnostavia, varsinkin Anan palveluspaikan rouva oli hurjan kiinnostava henkilö, jolla tuntuu olevan pasmat hukassa ja vaikeuksia rakastaa lapsiaan. Samartinin psykoterapeutin ammatista on varmasti hyötyä, kun hän luonut kiinnostavia henkilöhahmoja.

Kaunis sydän on yksi parhaimmista kirjoista ja kiinnostavimmista selviytymistarinoista, joita olen lukenut. Sujuvaa ja tapahtumarikasta, elävää tekstiä oli ilo lukea. Tämä kirja vain vahvistaa Samartinin paikkaa suosikkikirjailijoideni joukossa.

4½ / 5

Alkup. nimi: Vigil

Suom. Tiina Sjlevgren

Bazar 2012

400 sivua.

Kirottu Istanbul

Elif Shafakin vastikään ilmestynyt Kirottu Istanbul on ensikosketukseni naisen tuotantoon, muttei suinkaan viimeinen. Sen verran tämä kirja nimittäin vakuutti Shafakin kertojankyvyistä. 

Kirottu Istanbul tarjoilee henkilöitä ja tapahtumia moneen lähtöön, ehkä jopa vähän liikaakin, sillä aluksi olin ihan pää pyörällä ihmisistä, että kukakohan tämäkin oli. Vaikka loppua kohti pääsinkin hyvin henkilöistä kiinni, olen edelleen vakuuttunut, että muutamia ulkopuoliseksi jääneitä henkilöitä olisi voinut karsia, kuten erään henkilön verkkoystävät. 

Kirjassa linkittyvät yhteen sekä sukutarina että Turkin lähihistoria. Kirjan päähenkilö on istanbulilainen Asya, joka asuu naisten kesken; samaa huushollia asuttavat äiti, isoäiti, isoisoäiti ja Asyan täti. Miehiä ei näy mailla eikä halmein, sillä heitä vaivaa sukukirous. Ainoa elossa oleva miespuolinen sukulainen, Mustafa, asustaa varmuuden vuoksi Yhdysvalloissa, kaukana kirouksesta. Yhdysvalloissa asuu myös Mustafan armenialais-amerikkalainen tytärpuoli Amy, joka on kovasti kiinnostunut armenialaisista sukujuuristaan. Hän haluaa lähteä Turkkiin selvittämään Turkin ja Armenian välillä tapahtunutta kansanmurhaa, jota Turkki ei halua tunnustaa. Amy ja Asya kohtaavat, kun Amy muuttaa vierailun ajaksi asumaan Asyan perheen luokse. Vierailun aikana selviää monia asioista, kuten Asyan isän henkilöllisyys, joka on tarkoin varjeltu.

Hurja henkilömäärä olikin se ainoa miinus, jonka tälle kirjalle annan. Kirja oli kiinnostava kuvaus turkkilaisten elämästä, sillä en ole aiemmin lukenut turkkilaisista. Ei tämä ehkä ihan vastannut sitä kuvaa, joka minulla oli turkkilaisista; kirjassa naiset ryyppäävät ja harrastavat huolettomia irtosuhteita. Turkin ja Armenian välisestä konfliktista oli mielenkiintoista lukea; mielenkiintoiseksi asian teki se, että kirjailija sai tuomion kirjansa vuoksi - Turkissa kansanmurha on suuri tabu eikä siitä saa kirjoittaa. Elif Shafakin saama tuomio kuitenkin kumottiin myöhemmin. Kiinnostavan aiheen lisäksi tarinaa myös kuljetettiin hyvin eteenpäin, kieli oli helppolukuista ja kirjan luki myös mielenkiintoisen aiheen vuoksi nopeasti. Nautin lukiessani siitä, miten monipuolinen kirja on: mukana on sekä perheen historiaa että yleisemmin Turkin historiaa. Pakko muuten mainita vielä loppuun, että olipa kiva lukea tiiliskiveä, joka on kirjoitettu tarpeeksi isolla fontilla. Yleensä vierastan paksujen (tai ohuempienkin) kirjojen lukemista, koska niissä on niin pientä pränttiä.

***Ikkunat auki Eurooppaan: Turkki***

4½ / 5

Alkup. nimi: The Bastard of Istanbul

Suom. Maria Erämaja

Gummerus 2012

498 sivua.

Blogistanian Globalia 2011

Karoliina käynnisti blogissaan Blogistanian Globalia 2011 -äänestyksen, jossa on siis tarkoituksena valita 2-6 parasta vuonna 2011 käännettyä ulkomaista kirjaa. Luen tosi vähän ulkomaista kirjallisuutta ja vielä vähemmän uutuuksia, mutta sain kuitenkin valitua listalla muutaman kirjan.

1. Chris Cleave: Little Been tarina

En ole lukenut kirjaa kuin puoliväliin jonka jälkeen se piti palauttaa takaisin kirjastoon, mutta vakuutuin kyllä puolen välin aikana, että tässä on helmi kirja.

Monet muuta kirjabloggaajat ovat saaneet tämän luettua, joten tässä vaikkapa Katjan arvio.

2. Cecilia Samartin: Nora & Alicia

Yksinkertaisesti ihana kirja, vaikkakin aihe ei ole kovin ihana. Yksi parhaimpia viime vuonna lukemiani kirjoja.

Oma arvio tässä.

3. Julie Orringer: Näkymätön silta

Vähän mietin, että voinko ottaa  mukaan kirjaa, jota en ole itse lukenut, mutta olen kuitenkin lukenut kirjasta niin paljon hehkutuksia, että se ansaitsee päästä mukaan. Katso esim. Sannan haltioitunut arvio.