perjantai 17. heinäkuuta 2009

Amsterdam, Anne F. ja minä

En enää kauheasti lue nuortenkirjoja, mutta Terhi Rannelan kirjat on aina pakko lukea. Rannela kirjoittaa jotenkin niin ihanan arkisia, ja samalla nuorten elämää osuvasti kuvaavia kirjoja, joihin samalla sisältyy myös asiantuntevaa tietoa erilaisita asioista sekä pohdintoja monista eri ilmiöistä ja teemoista, kuten esimerkiksi Rannelan uusimmassa kirjassa Amsterdam, Anne F. ja minä, joka kertoo nimensä mukaisesti Amsterdamista sekä Anne Frankista. Lisäksi kirjassa pohditaan myös seksuaalista identiteettiä.

Kerttu Koistinen on manselainen teinimimmi, jonka 15-vuotissyntymäpäivä on päättynyt köpelösti: hän on mennyt lopettamaan suhteensa Miraan tekstiviestillä sekä aloittanut virtuaalisuhteen Jimi-nimiseen poikaan. Tyttöystävä on syystäkin raivossaan. Hyvään saumaan sattuu siis syysloma Amsterdamissa äidin kanssa. Rakkausromaanien kirjoittajan pätevyydellä sekä hurtilla huumorilla äiti terapoi tytärtään sekä esittelee itselleen ennestään tuttua kaupunkia. Matkan kohokohdaksi nousee Anne Frank, jonka päiväkirjan Kerttu suostuu lukemaan äidin lahjottua hänet merkkifarkuilla. Kaupunki jää Kertun lähdettyä ennalleen, mutta teinineiti Koistinen on muuttunut. Hän ja Anne nimittäin jakavat yhteisen salaisuuden. Loman päättyessä Kerttua odottaa myös valtava yllätys…
Kirja oli kiinnostavaa luettavaa, sillä Amsterdam on yksi suosikkimatkakohteeni, jonne haluaisin matkustaa. Tämän kirjan jälkeen matkakuume ei ainakaan hellittänyt, sen verran elävästi polkupyörät, kanaalit, ravintolat ja muut paikat oli kuvattu. Toinen syy, miksi tartuin tähän kirjaan, on Anne Frank, joka on yksi kiinnostavimmista historian henkilöistä. Tämä kirja avasi Anne Frankin päiväkirjaan uuden näkökulman, nimittäin pohdinnat Annen seksuaalisesta suuntautumisesta. Tähän asti olen kahlannut kohdat, joissa Anne kuvaa tuntemuksiaan omaa sukupuoltaan kohtaan melko ylimalkaisesti, mutta tämän kirjan jälkeen saan niistäkin vähän enemmän irti.

Postiivista kirjassa oli myös lesbouden käsittely, jota pidettiin
luonnollisena päähenkilölle, mutta kerrottiin myös ulkopuolisten ja (lapsellisten) koulukavereiden yllättyneistä reaktioista. Näinhän se yleensä menee. Kirjassa oli myös paljon hyvää huumoria, erityisesti keskustelut äidin ja tyttären välillä olivat hauskoja. Vähän kyllä ärsytti, kun Rannela käytti Kertun äidistä toistamiseen nimeä “synnyttäjäni”. Ihan kivaa, että äipälle keksitään uusia synonyymejä, mutta liikaa toistettuna se menetti kyllä tehoaan ja otti aika pahasti aivoon.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Muistan ku lukion ensimmäisellä luokalla, eli noin reilu vuosi sitten, luin tämän kirjan (yritin tutustua suomalaisiin nuortenkirjoihin) ja minua erityisesti häiritsi tuo synnyttäjä sanan käyttö minusta se oli jotenkin kylmä ja loukkaava. Voi tietenkin olla, että en näe edes mitään tarvetta käyttää äidille mitään korvaavaa sanaa,(paitsi ehkä etunimeä väliin) koska täällä Oulun suunnalla ei käytetä edes mutsi sanoa yleensä on aina vain äiti tai sitten harvakseltaan jotain äiskää tai muuta läheistä muutosta. Niin ja emäntä mutta sekin vain tietyissä piireissä.