tiistai 15. joulukuuta 2009

Parittomat

Päivitykset on pahasti myöhässä. Olen lukenut Enni Mustosen Parittomat  jo aikoja sitten, mutta en tietenkään ole muistanut sitä tänne postata.

Parittomat on Järjen ja tunteen tarinoiden viides ja viimeinen osa. Tapahtumissa onkin yllättäen hypätty 1900-luvun alusta 2000-luvulle. Kirjan päähenkilö on kolmekymppinen agronomi Salla, joka palaa työkeikaltaan Brysselistä, ja päätyy kesäksi iäkkään sukulaisensa luo Hämeeseen valmistelemaan väitöskirjaansa ja parantelemaan särkynyttä sydäntään. Väitöskirjakiireiden ohella Salla ottaa kesäpestin luomutarkastajana, ja tutustuu siinä samalla naapuriinsa Saarisen Tommiin, joka viljelee sukukartanossaan sipulia. Sinä kesänä nuorta viljelijää koettelevat ilmastonmuutoksen aiheuttamat sääilmiöt. Tarmokas Salla päättää auttaa Petäjäniemen nuorta isäntää. Paljon on pelissä, kun Hilman ja Anna Sofian jälkeiläiset ottavat yhteen tilan asioissa ja muutenkin. Näyttää ja siltä, että joku jää auttamattomasti paripuoleksi…

Kirja olisi muuten ollut ihan loistava, mutta minua häiritsi se, että tästä oli tehty Järjen ja tunteen tarinoiden viimeinen osa. Olisin halunnut tietää lisää Anna ja Hilman kohtaloista, mutta sen sijaan päähnekilöinä oli kaksi heidän jälkeläistään. Hilman taustoja kirjassa vähän väläyteltiin, mutta Annan myöhemmät vaiheet jäivät pimentoon. Tuntuu, että kirjailija ei enää keksinyt Annalle ja Hilmalle mitään jatkoa, joten tapahtumat oli vietävä nykyaikaan. Ratkaisu ei kyllä ollut mitenkään erityisen toimiva, sillä monet lukijat varmasti toivoivat historiallisen sarjan jatkoa.

Olen lukenut kirjan monta kertaa, mutta aina se on pienoinen pettymys.

Ei kommentteja: