Sisar

Kuva: Gummerus

Rosamund Luptonin Sisar on ollut esillä useissa blogeissa lyhyen ajan sisään, mutta ajattelin kuitenkin kirjoittaa omat mietteeni ylös. Kirja päätyi minulle luettavaksi sattumalta enkä oikeastaan odottanut kirjalta mitään, kun aloin lukea sitä. Heti ensimmäisiltä sivuilta kirja kuitenkin tempaisi minut mukaansa enkä malttanut laskea kirjaa käsistäni. 

Paljon en viitsi kirjan juonesta paljastaa, mutta jotain sentään alkutapahtumista. Kirjaa kertoo kahdesta sisaresta, ja koko kirja onkin toisen sisaren kirje toiselle. Beatrice ja Tess ovat erottamattomat siskokset, jotka pitävät toisiinsa tiiviisti yhteyttä, vaikka Bee asuu Yhdysvalloissa ja Tess Englannissa. Bee joutuu palaamaan yllättäen Englantiin, kun kuulee pikkusisaren kadonneen. Bee on ymmällään, sillä hänellä ei ole minkäänlaista käsitystä, minne rakas pikkusisko on voinut kadota. Rakkaudesta siskoonsa Bee ryhtyy selvittämään Tessin kohtaloa.

Sisaressa on yhdistetty mukavalla tavalla jännityskirjaa että perinteistä lukuromaania. Lopputulos on mukaansatempaava ja vähän jännittäväkin. Kirja myös pitää lukijan otteessaan melkoisen hyvin, tosin jos kirja eteni alussa reippaasti, puolessavälissä vauhti hyytyi ja kirja lojui yöpöydällä monta päivää ilman, että koskin siihen. 400 sivuiseksi kirjaksi tapahtumat tapahtuivat hivenen liian hitaasti varsinkin puolivälin paikkeilla ja rönsyilivät liikaa: turhia rönsyjä karsimalla kirjaan olisi saanut jäntevyyttä eikä lukija olisi ehtinyt pitkästyä. Loppu oli hyvä, sillä siinä asiat ratkesivat eikä se ollut myöskään yllätyksetön. Jännitystä pidettiin siis hyvin yllä ihan viime metreille saakka. 

Sisaruus on kirjassa keskeinen teema ja Lupton kuvaakin sisarusten välistä suhdetta kauniisti. Been tuntemukset Tessin katoamisen jälkeen tuovat mieleen Anna-Leena Härkösen kirjan Loppuunkäsitelty, jossa kerrotaan sisaren itsemurhasta. Kirjassa Bee siis muistelee tapahtumia kirjeessä ja puhuu välillä Tessille, välillä aviomiehelleen ja välillä asianajalleen. Muistelun lisäksi kirjassa on muutamissa kohdin Tessin ja Been toisilleen lähettämiä meilejä. Tämä kerrontatapa oli mukava ja erilainen, kuten myös koko kirjeeksi ajateltu romaani.

Kokonaisuudessaan pidin kirjaa mukaansatempaavana ja viihdyttävänä kokonaisuutena, jota voin hyvin suositella viihdyttävää lukukokemusta kaipaavalle. Hyvyydestä huolimatta kirjassa ei kuitenkaan ole mitään sellaista erikoisen hienoa tai mieleenpainuvaa, että se jäisi pitkäksi aikaa mielen päälle pyörimään enkä hullaantunut siitä samalla tavalla kuin jotkut lukijat. Keskitasoa parempi Sisar kuitenkin oli.

Olen nyt laiska enkä linkitä tähän kuin Amman arvion, mutta sieltä löytyy linkit muihinkin arvioihin.

3+/5

Alkup. nimi: Sister

Suom. Anuirmeli Sallamo-Lavi

Gummerus 2012

402 sivua.

Kaunis sydän

 Noran ja Alician myötä Cecilia Samartinista tuli uusi suosikkikirjailijani. Hänen ensimmäiseksi suomennettu romaaninsa Senor Peregrino oli minulla jo kesken, mutta uusin kirja Kaunis sydän vaikutti Peregrinoa kiinnostavammalta, joten Peregrino sai väistyä tämän tieltä.

Cecilia Samartinin uusimmassa romaanissa Kaunis sydän liikutaan aiemmista kirjoista tutuksi tulleissa ympäristöissä: Etelä-Amerikassa, tällä kertaa El Salvadorissa, sekä Yhdysvalloissa. Kirjan päähenkilö on El Salvadorista sodan vuoksi pakoon lähtenyt ja viimein Kaliforniaan päätynyt Ana. Kirjassa liikutaan kolmessa eri ajassa: Anan lapsuudessa El Salvadorissa, varhaisissa Kalifornian vuosissa jolloin Ana työskenteli rikkaan perheen lapsenhoitajana sekä nykyisyydessä, jolloin Ana valvoo öitä kuolemansairaan rakastettunsa vierellä ja muistelee elämäänsä. Kaikkein eniten kirjassa kerrotaan tapahtumista amerikkalaisen perheen luona, jonne Ana päätyy luostarista. Perheessä ei ole kaikki kohdallaan ja varsinkin perheen rouvalla vanhemmuus ja monet muutkin asiat ovat pahasti hakusessa. Kovia kokenut Ana onnistuu kuitenkin voittamaan lasten rakkauden ja tuomaan perheeseen sellaista iloa ja valoa, jota perhe ei ole muuten kokenut.

On vaikea sanoa kummastako kirjasta pidän enemmän: Kauniista sydämestä vai Norasta ja Aliciasta. Vaikka molemmat kirjat kuvaavatkin Etelä-Amerikasta lähteneiden ja kovia kokeneiden naisten elämää uudessa maassa, ovat kirjat aika erilaisia. Minusta Kaunis sydän vaikuttaa paljon enemmän aikuiskirjalta kuin Nora ja Alicia, sillä tässä päähenkilö on vanhempi. Kauniin sydämen tarina oli jälleen kerran omaa luokkaansa, sillä se oli toisaalta julma kuvaus sodasta ja lapsuuden loppumisesta, toisaalta myös hyvin toiveikas, sillä siinä ei sorruttu turhia märehtimään kurjuutta. Tässä on myös Samartinin kirjojen paras puoli, positiivisuus. Kauniin sydämen henkilöt olivat kiinnostavia, varsinkin Anan palveluspaikan rouva oli hurjan kiinnostava henkilö, jolla tuntuu olevan pasmat hukassa ja vaikeuksia rakastaa lapsiaan. Samartinin psykoterapeutin ammatista on varmasti hyötyä, kun hän luonut kiinnostavia henkilöhahmoja.

Kaunis sydän on yksi parhaimmista kirjoista ja kiinnostavimmista selviytymistarinoista, joita olen lukenut. Sujuvaa ja tapahtumarikasta, elävää tekstiä oli ilo lukea. Tämä kirja vain vahvistaa Samartinin paikkaa suosikkikirjailijoideni joukossa.

4½ / 5

Alkup. nimi: Vigil

Suom. Tiina Sjlevgren

Bazar 2012

400 sivua.

Kirottu Istanbul

Elif Shafakin vastikään ilmestynyt Kirottu Istanbul on ensikosketukseni naisen tuotantoon, muttei suinkaan viimeinen. Sen verran tämä kirja nimittäin vakuutti Shafakin kertojankyvyistä. 

Kirottu Istanbul tarjoilee henkilöitä ja tapahtumia moneen lähtöön, ehkä jopa vähän liikaakin, sillä aluksi olin ihan pää pyörällä ihmisistä, että kukakohan tämäkin oli. Vaikka loppua kohti pääsinkin hyvin henkilöistä kiinni, olen edelleen vakuuttunut, että muutamia ulkopuoliseksi jääneitä henkilöitä olisi voinut karsia, kuten erään henkilön verkkoystävät. 

Kirjassa linkittyvät yhteen sekä sukutarina että Turkin lähihistoria. Kirjan päähenkilö on istanbulilainen Asya, joka asuu naisten kesken; samaa huushollia asuttavat äiti, isoäiti, isoisoäiti ja Asyan täti. Miehiä ei näy mailla eikä halmein, sillä heitä vaivaa sukukirous. Ainoa elossa oleva miespuolinen sukulainen, Mustafa, asustaa varmuuden vuoksi Yhdysvalloissa, kaukana kirouksesta. Yhdysvalloissa asuu myös Mustafan armenialais-amerikkalainen tytärpuoli Amy, joka on kovasti kiinnostunut armenialaisista sukujuuristaan. Hän haluaa lähteä Turkkiin selvittämään Turkin ja Armenian välillä tapahtunutta kansanmurhaa, jota Turkki ei halua tunnustaa. Amy ja Asya kohtaavat, kun Amy muuttaa vierailun ajaksi asumaan Asyan perheen luokse. Vierailun aikana selviää monia asioista, kuten Asyan isän henkilöllisyys, joka on tarkoin varjeltu.

Hurja henkilömäärä olikin se ainoa miinus, jonka tälle kirjalle annan. Kirja oli kiinnostava kuvaus turkkilaisten elämästä, sillä en ole aiemmin lukenut turkkilaisista. Ei tämä ehkä ihan vastannut sitä kuvaa, joka minulla oli turkkilaisista; kirjassa naiset ryyppäävät ja harrastavat huolettomia irtosuhteita. Turkin ja Armenian välisestä konfliktista oli mielenkiintoista lukea; mielenkiintoiseksi asian teki se, että kirjailija sai tuomion kirjansa vuoksi - Turkissa kansanmurha on suuri tabu eikä siitä saa kirjoittaa. Elif Shafakin saama tuomio kuitenkin kumottiin myöhemmin. Kiinnostavan aiheen lisäksi tarinaa myös kuljetettiin hyvin eteenpäin, kieli oli helppolukuista ja kirjan luki myös mielenkiintoisen aiheen vuoksi nopeasti. Nautin lukiessani siitä, miten monipuolinen kirja on: mukana on sekä perheen historiaa että yleisemmin Turkin historiaa. Pakko muuten mainita vielä loppuun, että olipa kiva lukea tiiliskiveä, joka on kirjoitettu tarpeeksi isolla fontilla. Yleensä vierastan paksujen (tai ohuempienkin) kirjojen lukemista, koska niissä on niin pientä pränttiä.

***Ikkunat auki Eurooppaan: Turkki***

4½ / 5

Alkup. nimi: The Bastard of Istanbul

Suom. Maria Erämaja

Gummerus 2012

498 sivua.

Blogistanian Globalia 2011

Karoliina käynnisti blogissaan Blogistanian Globalia 2011 -äänestyksen, jossa on siis tarkoituksena valita 2-6 parasta vuonna 2011 käännettyä ulkomaista kirjaa. Luen tosi vähän ulkomaista kirjallisuutta ja vielä vähemmän uutuuksia, mutta sain kuitenkin valitua listalla muutaman kirjan.

1. Chris Cleave: Little Been tarina

En ole lukenut kirjaa kuin puoliväliin jonka jälkeen se piti palauttaa takaisin kirjastoon, mutta vakuutuin kyllä puolen välin aikana, että tässä on helmi kirja.

Monet muuta kirjabloggaajat ovat saaneet tämän luettua, joten tässä vaikkapa Katjan arvio.

2. Cecilia Samartin: Nora & Alicia

Yksinkertaisesti ihana kirja, vaikkakin aihe ei ole kovin ihana. Yksi parhaimpia viime vuonna lukemiani kirjoja.

Oma arvio tässä.

3. Julie Orringer: Näkymätön silta

Vähän mietin, että voinko ottaa  mukaan kirjaa, jota en ole itse lukenut, mutta olen kuitenkin lukenut kirjasta niin paljon hehkutuksia, että se ansaitsee päästä mukaan. Katso esim. Sannan haltioitunut arvio.

Tammikuun täytteet kirjahyllyyn

Luulin jo tammikuun alussa, että pystyn välttämään kaikki kirjahoukutukset, kun alennusmyynneistä ei löytynyt kertakaikkiaan mitään kivaa, mutta luulo osoittautui kerta kaikkiaan vääräksi...

Muutamat kirjabloggaajat ovat maininneet tehneensä kirjalöytöjä kierrätyskeskuksesta. Piipahdin tammikuussa Hesassa ja ajattelin uteliaisuuttani käväistä Hietalahden kierrätyskeskuksessa tutkimassa kirjahyllyt. Käynti ei tosiaankaan jää viimeiseksi, sillä tarjolla oli runsaasti siistejä ja -- mikä vielä tärkeämpää -- edullisia kirjoja. Valikoimaa oli runsaasti mm. Lehtolaisen, Härkösen, Hämeen-Anttilan ja Snellmanin/Kauarsen kirjoissa, sitten oli näitä pakollisia Orasia ja Hietamiehiä. Pokkareita oli myös hyvä valikoima. Itse tarjosin kodin seuraaville viidelle kirjalle:

Hinta ei tosiaankaan päätä huimannut, kun kovakantiset maksoivat 2€ ja pokkarit 1-1,50€. Suosittelen käymään tuolla kierrätyskeskuksessa, jos sielläpäin satutte liikkumaan; sinne löytää tosi helposti, koska se on vastapäätä kutosen ratikan päätepysäkkiä.

Tammikuulle osuivat myös kirjaston poistomyynnit, joista tein seuraavat löydöt:

Kate Mortonin Paluu Rivertoniin olin tosi tyytyväinen, sillä olen halunnut lukea sen jo pitkään ja nyt sain sen omaan kirjahyllyyn vaivaisella eurolla. Kirja on kärsinyt pienen kosteusvarion, mutta on edelleen lukukunnossa. 

Mitä näistä löydöistä suosittelette, mikä on vähemmän suositeltava?

Aavikon kukka

Tammikuu on sujunut tiiviisti työn merkeissä (missä on ne opettajien lyhyet työpäivät, joita oppilaat kadehtii?) ja lukeminen on ollut koko tammikuun ajan aivan olematonta. Yhden kirjan, joka on roikkunut jo pitkään lukulistallani sain kuitenkin luettua. Kirja on Waris Dirien Aavikon kukka, josta on tehty myös elokuva. Kirja kertoo Wariksen tarinan paimentolaistytöstä huippumalliksi ja siitä YK:n erityislähettilääksi.

Kirjan alussa Waris on 13-vuotias paimentolaistyttö, joka elää perheineen Somalian aavikolla. Wariksen isä suunnittelee Wariksen naittamista 60-vuotiaalle miehelle, jotta saisi kameleita. Waris kauhistuu ajatusta ja yön pimeydessä hän karkaa. Waris pakenee ensin pääkaupunkiin Mogadishuun ja sieltä Lontooseen, jossa hän päätyy mutkan kautta malliksi. Wariksen elämässä tapahtuu kuitenkin mullistava käänne, kun hän menee muotilehden haastatteluun. Perinteisen "Paimenesta huippumalliksi" -haastattelun sijaan Waris kertoo siitä päivästä, joka muutti hänen elämänsä. Päivästä, jolloin hänet pikkutyttönä ympärileikattiin. Haastattelu saa pyörät pyörimään ja niin Wariksesta tuli YK:n erityislähettiläs, joka kiersi puhumassa silpomista vastaan.

Tykkäsin kirjasta tosi paljon, sillä yksien kansien välissä oli monta tarinaa: paimentolaisen tarina, huippumallin tarina ja ihmisoikeuksien puolustajan tarina. Kirja on helppolukuinen, vaikka aihe ei ollut niitä helpoimpia; kuvaukset silpomisesta aiheuttivat fyysistä pahoinvointia. Aavikon kukka sopii siis hyvin luettavaksi myös niille, jotka eivät ole aiemmin innostuneet tositarinoista tai elämäkerroista: tässä on nyt helppo ja kiinnostava tarina, josta on helppo aloittaa. Katsoin samaan syssyyn myös kirjasta tehdyn elokuvan enkä voi olla ihmettelemättä kirja ja leffan välillä olevaa eroa. Elokuvassa Wariksesta oli tehty nössömpi, kun taas kirjan Wariksessa oli paljon enemmän munaa. Taas se nähtiin, että kirja on elokuvaa parempi.

Kirjan ovat lukeneet myös Sanna ja Janninna.

Psst. Tammikuu (vaikka se on kohta ohi) on uudistumisen aikaa, joten tämäkin blogi kokee pienen uudistumisen, sillä tästä lähtien annan kirjoille arvosanan välillä 0-5. Tai käytännössä tuo menee välillä 1-5, nollakirjoja en edes lue loppuun. Jossain vaiheessa yritän arvioida myös kaikki vanhat kirjat, mutta siihen voi mennä vielä jonkin aikaa.

Psst2. Tällaisia muutaman viikon taukoja saattaa tulla vielä lisääkin työkiireistä johtuen, mutta täällä siis ollaan edelleen eikä blogia ole missään tapauksessa tarkoitus lopettaa =)

***Kirja on ensimmäinen suoritus Lue kirja, katso leffa -haasteeseen***

4/5

Alkup. nimi: Desert Flower.

Kustantaja: WSOY

2010.

Haastava blogivuosi 2012

Vuosi on vasta aluillaan, mutta minäpäs olen jo haastanut itseni mukaan ties kuinka moneen kirjahaasteeseen. Olen haastehullu ja rakastan suunnitella haastekirjalistoja. Fiilislukijana monet haastekirjat jäävät tietysti kiinnostavampien kirjojen jalkoihin ja haasteet jäävät kesken. Tietysti haasteet ovat vain hauskoja leikkejä eivätkä mitään kuolemanvakavia, mutta siitä huolimatta minua kismittää vietävästi, jos en saa kirjoja luettua=D

Viime vuonna monessa blogissa suoritettiin Lue kirja, katso leffa -haastetta, joka vaikutti niin kivalta, että päätin yrittää suorittamista tänä vuonna. Katson aika vähän elokuvia, joten toivon että haasteen myötä saisin katsottua enemmän leffoja. Kymmenen kirja-elokuva-paria vaikuttaa aika kunnianhimoiselta, joten olen tyytyväinen, jos saan viisi paria suoritettua. Viime vuonna blogeissa oli myös 10 klassikkoa -haaste, johon itsekin osallistuin, mutta laihoin tuloksin. Haasteen idea on kuitenkin niin kiva, että ajattelin yrittää sitä uudestaan tänä vuonna, tosin ilman mitään kirjalistaa.

Morre julkaisi blogissaan Kuusi kovaa kotimaista -haasteen, jossa on tietysti tarkoitus lukea kuusi kotimaista kirjaa, jotka ovat pitkään roikkuneet lukulistalla, mutta joita syystä tai toisesta ei ole tullut luettua. Aluksi ajattelin, etten lähde tähän mukaan, mutta muutin mieleni. Luen enimmäkseen kotimaista kirjallisuutta, joten sen vuoksi haasteen ei pitäisi tuottaa vaikeuksia. Aina myös löytyy kirjoja, jotka ovat roikkuneet iäisyyksiä lukulistalla, joten nyt on hyvä tilaisuus korjata tuo "pitäis lukea" -ongelma.

Tässä muutamia potentiaalisia kirjoja:

Minna Canth: Työmiehen vaimo

Juhani Aho: Yksin

Maria Jotuni: Huojuva talo

Anja Kauranen: Sonja O.

Kjell Westö: Missä kuljimme kerran

Elina Hirvonen: Että hän muistaisi saman

Yhtenä ikuisuustavoitteena on tutustua erilaisiin kirjailijoihin/kirjoihin/kirjallisuudenlajeihin ja tätä varten kehittelin Kuukauden kirjateeman. Kirjateema voi liittyä johonkin aiheeseen tai kirjallisuudenlajiin ja se vaihtuu kuukausittain. Tarkoitukseni on lukea ainakin yksi kuukauden kirjateemaan sopiva kirja. Tammikuun kirjateemaksi valitsin Lämpimiin maihin, joten aion lukea sellaisen kirjan, jonka tapahtumat sijoittuvat johonkin lämpimään maahan.

Tämmöistä tässä vaiheessa. Näiden lisäksi jatkuu vielä oman kirjahyllyn lukemattomien kirjojen vähenemiseen tähtäävä Aakkoshaaste, joka tosin näyttää aika epätoivoiselta, kun työnnän kirjahyllyyn aina uusia kirjahankintoja. 

Innolla odotan, mitä muita haasteita blogistaniassa vielä kehitellään:)

Blogistanian Finlandia 2011

Salla heitti haasteen, jossa kerätään listaa vuonna 2011 ilmestyneistä hyväksihavaituista kotimaisista kirjoista. Itse annan ääneni seuraaville kolmelle kirjalle:

1. Miika Nousiainen: Metsäjätti

Oma arvio löytyy täältä

Muita arvioita on lukuisia, mutta tässä esim.

Amma

Kirjakolo

Hanna

2. Katja Kettu: Kätilö

Leena Lumi 

Paula 

Jaana 

Sonja 

Joana 

3.Tuomas Kyrö: Kerjäläinen ja jänis

Susa

Jori

Amma

Morre

Kirjavuosi 2011

Nyt on aika laittaa kirjavuosi 2011 pakettiin. Ruutuvihkoni kertoo, että vuonna 2011 luin huikeat 131 kirjaa - määrä, jonka olen saavuttanut viimeksi lukiovuosina, kun sain lukea kesälomalla päivät pitkät. Merkittävää on, että tuossa kirjamäärässä ei ole yhtään kirjallisuudenopintoja varten luettuja kirjoja, mutta useita nopealukuisia lasten- ja nuortenkirjoja sekä useampikin tuttu ja turvallinen Enni Mustonen, joita luin kesän aikana. Tänä syksynä olen jostain syystä kärsinyt kirjoitusmotivaation puutteesta - tämän olen usein tuonut blogissanikin esille, joten aika paljon lukemiani kirjoja on jäänyt postaamatta. Yritän korjata tilannetta heti tammikuussa postailemalle vanhoja kirjoja tänne. 

Vuonna 2011 luin vanhaan tapaan enimmäkseen kotimaisia romaaneja, mutta ilahduttavasti myös tietokirjoja ja aiemmista vuosista poiketen nuortenkirjoja kului. Kirjablogin myötä olen alkanut seurata tiiviimmin erilaisia kirjapalkintoja ja olen lueskellutkin joitakin Finlandiaehdokkaita. Erikoisinta vuoden 2011 kirjoissa oli se, että luin paljon uutuuskirjoja. Uutuuskirjoissa en tyytynyt pelästään tuttuihin naamoihin vaan luin myös itselleni tuntemattomien kirjailijoiden kirjoja. Syytän tästä kirjablogeja, joista saan aina hyviä vinkkejä lukemisen arvoisista uutuuksista. Blogin myötä olen myös alkanut seurata kustantajien uutuusluetteloita tarkemmin. Uutuuskirjojen isoon määrään syksyllä vaikutti vielä sekin, että lähikirjastosta sai varata kirjoja ilman varausmaksua. 

Tänä vuonna tutustuin kahteen uuteen kirjailijaan: paljon hehkutettuun Ian McEwaniin, johon ihastuin Sementtipuutarhan myötä, sekä Cecilia Samartiniin, jonka Nora & Alicia on vahvasti ehdolla vuoden 2011 kirjaksi. McEwaniin tulen tutustumaan vielä ensi vuonnakin, sillä minulla on kesken paljon kehuttu Rannalla. Samartinin kimppuun odotan myös pääseväni ensi vuonnakin.

Haasteita

Yllytyshylly kun olen osallistuin tänä vuonna moniin haasteisiin. Ikuisuusprojektini Aakkoshaaste tuli korkattua ja se etenikin, tosin vain yhdellä kirjalla. Ensi vuoden saldo on toivottavasti parempi. Vielä huonommin kävi kivan 10 klassikkoa -haasteen kanssa, jossa en päässyt alkua pidemmälle. Ei haasteiden kanssa kumminkaan aivan penkin alle menty, sillä sain suoritettua oman Lapsuuden suosikit -haasteeni sekä Karoliinan Siskoskirjat- ja Suomalaisen keskiluokan arki -haasteet, vaikkakin kahteen jälkimmäiseen luin enemmän tuttuja, jo aiemmin lukemiani kirjoja, kuin uusia. Aivan haasteköyhä ei uudesta vuodestakaan tule, sen verran monia kiinnostavia haasteita olen nähnyt.

Suosittuja kirjatekstejä

Vilkaisin Bloggerin tilastoja (siirryin Google Analyticsiin vasta muutama kuukausi sitten, joten luotettavampia tietoja ei ole) ja sen mukaan vuoden 2011 viisi suosituinta kirjatekstiä olivat Adoptiomatka, Veljen vaimo, 3096 päivää ja Bagdadin prinsessa. Selkeänä ykkösenä keikisteli itselleni yllätyksenä Bridget Jones - elämäni sinkkuna. On yllättävää, mutta myös mukavaa, että yli kymmenen vuotta sitten ilmestynyt kirja kiinnostaa edelleen ihmisiä. Muiden kirjojen kohdalla kiinnostavuus näyttää korreloivan sen mukaan mikä on ollut eniten esillä mediassa.

Susan vuoden 2011 kirjahuiput

Vihdoin päästään itse asiaan eli omiin suosikkikirjoihin. Vaikka luin paljon hyviä ja mieleenpainuvia kirjoja, oli niiden joukosta kuitenkin helppo valita ne vuoden parhaimmat. Kaikki kirjat eivät ole ilmestyneet vuonna 2011, vaan joukossa on monia vanhempiakin kirjoja.

Vuoden odotetuin:

Anna-Leena Härkönen: Onnen tunti

Vuoden pettymys:

Marja Leena Virtanen: Kirjeitä kiven alle

Vuoden yllättäjä:

Kari Häkämies: Rehelliseksi tunnettu

Vuoden kaunein kirjankansi:

Iida Rauma: Katoamisten kirja

Vuoden lastenkirja:

Raili Mikkanen: Suomen lasten linnakirja

Vuoden nuortenkirja:

Sisko Latvus: Kaukana omalta maalta

Vuoden tietokirja:

Anna Kortelainen: Eri kivaa!

Vuoden tositarina:

Anna Pihlajaniemi: Adoptiomatka

Vuoden viihdekirja:

Annakaisa Iivari: Tyttöministeri

Vuoden kirja:

Nora & Alicia, Adoptiomatka sekä Metsäjätti kävivät tästä ankaraa taistoa, mutta voittajaksi selviytyi lopulta Metsäjätti.

Tässä vielä top kolme kotimaisista ja ulkomaisista kirjoista:

Kotimaiset:

1. Miika Nousiainen: Metsäjätti

2. Anna Pihlajaniemi: Adoptiomatka

3. Elina Hirvonen: Kauimpana kuolemasta

Ulkomaiset:

1. Cecilia Samartin: Nora & Alicia

2. Ian McEwan: Sementtipuutarha

3. Ros Wynne-Jones: Sade lankeaa

Kiitos tästä vuodesta ja railakasta, lukuelämysten täyttämää uutta vuotta kaikille!!

Meidän Marikki

Astrid Lindgrenin kirjoja luettiin meille paljon silloin kun olin pieni. Siitä huolimatta Kesäkummun Marikki on jäänyt minulle vieraaksi, vaikka äitini vahvistikin, että kyllä Marikkia on meillä luettu. Ehkä se on vain jäänyt kivempien kavereiden, Vaahteranmäen Eemelin, Melukylän lasten ja Pukarikadun Lotan alle. Bongasin sattumalta kirjaston jouluhyllystä kirjan Meidän Marikki ja ajattelin ottaa sen mukaan verestämään hieman lapsuusmuistoja. Meidän Marikki sisältää kirjat Marikki ja Marikki ja Kesäkummun tuikku.

Marikki on pieni tyttö, joka asuu Kesäkumpu-nimisessä talossa. Marikilla on pikkusisko Liisa, joka ihailee etevää isosiskoaan kaikessa. Sitten on vielä äiti ja isä ja perheen kotiapulainen Alva. Naapurissa asuu Abbe Nilsson, poika jonka perhe on kovin erilainen kuin Marikin, sillä Abben isä juo eikä perheellä ole rahaa. Marikin päivät täyttyvät kaikesta hauskasta, kuten leikeistä Liisan ja muiden kanssa, vappukokolla käynnistä ja huviretkestä, joka sitten keskeytyy vihaisten sonnien takia. Hauskaa on, kun koko perhe pääsee pormestarinnan tanssiaisiin tai he saavat mennä Liisan kanssa Omenakummun maataloon. Liisa ja Marikki ovat erottamaton parivaljakko ja vielä ihanampaa on, kun Marikissa ja Kesäkummun tuikussa heille syntyy uusi pikkusisko, Kaisa. Ikävyyksiäkin sattuu välillä, kun koulussa Miia kiusaa, mutta Marikki kyllä keksii keinon Miian taltuttamiseksi.

Marikki-kirjat on helppo tunnistaa Lindgrenin kirjoista, sillä päähenkilö on tomera ja päättäväinen tyttö, joka on pohjimmiltaan herttainen ja hyväätarkoittava mutta onnistuu välillä sähläämään. Muistelen, että lapsena oli hauska kuunnella Lindgrenin kirjoja juuri siksi, että vaikka ensin sählättiin, kääntyivät asiat kuitenkin lopulta parhain päin. Marikin perheen kotielämä näytti aika vanholliselta, sillä isä oli töissä ja kotona oli äidin lisäksi kotiapulainenkin ja pyykkipäivinä avustamassa kävi vielä erillinen pyykkäri. Olisi hauska tietää, millaista ajankuvaa tässä eletään. Ei tämä kirja itselleni antanut mitään nostalgiapuuskaa isompaa, vaikka herttainen kirja tämä oli ja Ilon Wiklandin kuvitus oli hienoa, vaikka kirja mustavalkoinen olikin. Marikin ja Liisan keskinäistä touhuamista oli hauska seurata enkä voinut taas olla ajattelematta, että olisipa ollut lapsena kova juttu, jos minulla olisi ollut pikkusisko.

***Luin kirjat osana Lapsuuden suosikit- ja siskoshaasteita***

3/5
Alkup. nimi: Madicken / Madicken och Junibackens Pims

Suom. Laila Järvinen / Kristiina Rikman

WSOY 2002. 6. painos.

372 sivua.