perjantai 16. huhtikuuta 2010

Vihan päivä

Se voisi olla onnea: talo lähellä jokea, kaksi pientä lasta, huolehtiva aviomies. Mutta mies on vasta vähän yli kolmenkymmenen ja hänellä on jo harmaita hiuksia. ”Asko on vanhentunut niin kuin jokainen minun kanssani vietetty vuosi vastaisi viittä”, Eliisa ajattelee.

Asko on ahkera ja yrittää pitää arkea pyörimässä, vaikka joutuu kiertämään putkitöissä ympäri Porvoota. Hän odottaa lomamatkaa ja pyytää Eliisaa tarkistamaan rahatilanteen perheen tilikirjasta. Eliisa tietää sen tarkistamattakin, mutta hän ei pysty kertomaan totuutta miehelleen.

Maksamatta ovat asuntolaina, kauppalasku, luottokorttilasku, Askon yrityksen velat ja jopa Lahjan koulukuvat. Ja sitten on ulosottoviraston kirje.

Lapset rakastavat Eliisaa ja Eliisa rakastaa lapsiaan niin kuin kuka tahansa äiti. Asko rakastaa Eliisaa, Eliisan mielestä siksi, ettei hän ymmärrä Eliisaa ja tämän sairautta. Eliisa kuvittelee ymmärtävänsä miestään, lapsiaan ja itseään, hän on lakannut miettimästä aikaa ja sitä millaista on haluta olla kuollut. Jostain näyttää tulevan valoa Eliisan elämään, se on iloa siitä että hänellä on ihanat lapset ja ihana mies. Ehkä se on myös huojennusta, ehkä kyllästymistä, ehkä vihaa tai kenties rakkautta.

Kerran Asko oli tullut kotiin haulikon kanssa, koska aseen omistaja ei ollut voinut säilyttää sitä omassa kodissaan. Haulikko pantiin piiloon mustaan jätesäkkiin eikä siitä puhuttu enää. Mutta Eliisa muistaa, että se on siellä. ”En keksi kuinka selviäisimme tästä”, hän miettii, ”tämän kevään jokaisena aamuna olen pelännyt etten näkisi tulevaa päivää, iltaisin olen pelännyt nähneeni sen oikein.”

Ja sitten se tulee, päivä jota Eliisa on odottanut. Päivä jolloin ”en vajoaisi maata myöten vaan nousisin jalkeille ja vihdoin lakkaisin kannattelemasta taivasta harteillani”.

Luin jo jokin aika sitten Markku Pääskysen Vihan päivän, mutta jotenkin se on jäänyt postaamatta tänne. Kirja oli sinänsä nopealukuinen, sillä siinä oli vain 117 sivua. Aihe oli kuitenkin todella ahdistava: masentunut äiti, jonka perhe painii talousvaikeuksien keskellä. Ei siis ihme, että kirjoittaminen on vähän nihkeää.

Kirja perustuu osittain tositapahtumiin, sillä joitakin vuosia sitten Porvoossa oli samanlainen perhetragedia, jossa äiti tappoi perheensä ja lopuksi itsensä. Muistaakseni syynä olivat perheen velat. Vihan päivää lukiessa loppuratkaisun tietää koko ajan, ja aluksi ajattelin, että se haittaa lukemista. Ei se kyllä loppujen lopuksi haitannut, vaikka tieto siitä, että kaikki kuitenkin loppuu ahdisti lisää.

Tästä kirjasta en kuitenkaan saanut muodostettua kunnollista mielipidettä, sillä vaikka kirja olikin hyvin kirjoitettu, en voi kuitenkaan sanoa pitäneeni kirjasta. Jos kirjailijan tarkoituksena oli saada lukija ahdistuneeksi, hän onnistui siinä harvinaisen hyvin.

Ei kommentteja: