10 klassikkoa -haaste

Kuva on Lumikin blogista

Nappasin klassikkohaasteen Lumikin blogista. Haasteessa on tarkoituksena lukea 10 klassikkoa vuoden 2011 loppuun mennessä. Klassikkotuntemukseni (etenkin ulkomaisten osalta) on hävyttömän huono, joten jospa tästä saisi kipinän tarttua klassikoihin useammin. Hesarin klassikkoautomaatti valikoi minulle mielenkiinnonkohteiden perusteella mm. seuraavat kirjat. Valikoin haasteen kirjat sillä periaatteella, että ne ovat kiinnostavia (ettei haaste tyssää kirjojen tylsyyteen) ja sellaisia, joita en ole lukenut aiemmin.

1. Aleksandre Dumas nuorempi: Kamelianainen
2. Louisa M. Alcott: Pikkunaisia
3. Margaret Mitchell: Tuulen viemää
4. Gustave Flaubert: Rouva Bovary
5. Robert Louis Stevenson: Tohtori Jekyll ja Mr Hyde
6. Zacharias Topelius: Välskärin kertomuksia I-III
7. August Strindberg: Neiti Julie
8. Henrik Ibsen: Nukkekoti
9. Minna Canth: Työmiehen vaimo
10. Sylvia Plath: Lasikellon alla

Tervetuloa mukaan kaikki innostuneet!!

Yksinäisten sydänten kerho

Tunnustan: en ole viikon aikana lukenut yhtään mitään muuta kuin vanhaa tuttua Enni Mustosta. Olen ollut harjoittelun takia ihan rättipoikki, etten ole iltaisin jaksanut lukea kuin muutaman sivun Yksinäisten sydänten kerhoa. Se ahdistaa, kun niin paljon joululahjakirjoja lukematta. Irja Virtasen Kenttäharmaita naisiakin on lojunut kesken jo ihan luvattoman kauan. Jospa viikonloppuna ottaisin itseäni niskasta kiinni ja lukisin sen loppuun.


Mutta takaisin Mustoseen. Yksinäisten sydänten kerhon keskiössä on kolme eri-ikäistä naista, jotka jakavat saman talon. Anna-Maija on eläkkeellä oleva leski, Sari hänen keski-ikäinen maskeeraajatyttärensä ja Hanna Sarin 16-vuotias tytär. Näistä naisista Anna-Maija ja Sari toimivat kertojina. Juoni on sellainen kuin yksinäisistä naisista kertovan kirjan juoni voi olla: sekä Anna-Maija että Sari etsivät rakkautta. Sarin aiemmat miehet ovat olleet miehen kokoisia lapsia, mutta olisiko vanhasta työkaverista Oikeaksi Mieheksi? Anna-Maija taas leskenä kaipailee uutta kumppania arkea jakamaan, mutta rakastuminen tuntuu vaikealta, kun ei ole ketään sopivaa miestä. Tosin sellainen löytyy napakymppimatkalta, jonne Anna-Maija kauhukseen joutuu.

Kyllä huomaa, että kirja on kirjoitettu 90-luvun alussa, koska tämä tuntui monissa kohdin ihan auttamattoman vanhalta. Esimerkiksi Anna-Maijan työ kirjekerhossa tuntuu näin nettideittiaikoina aika hupaisalta, mutta entäs sitten Napakymppi, jota kirjan naiset vahtaavat viikonloppuisin silmä kovana! Näissä Enni Mustosen kirjoissa parasta on se, että henkilöt ovat niin tavallisia, ja tässä kirjassa vielä poikkeuksellisen eri-ikäisiä, että samaistuttavaa löytyy takuulla monille lukijoille. Minusta tosin kiinnostavin henkilö ei ollut yksikään kirjan päähenkilöistä vaan naapurin ikinuori vauhtimummo-Kerttu, joka on Anna-Maijan hyvä ystävä. Tästä herkullisesta, joskin aika tavallisesti kuvatusta vauhtimummusta olisi saanut vaikka minkälaisen tarinan.

Tämän viihdepläjäyksen jälkeen on taas hyvä syventyä tuntisuunnitelmien ja oppikirjojen maailmaan.

Nostovara

Aina välillä turhauttaa postailla tänne näitä Enni Mustosen kirjoja, koska mulla ei ole näistä juurikaan mitään sanottavaa takakansitekstin lisäksi. Kirjat on hyviä ja realistisia mutta kuitenkin todellisuuspakoisia, okei, mutta ei sitä aina jaksaisi toistella. Välillä on ollut myös kirjablogeissa juttua siitä, miten ei kaikkia lukemiaan kirjoja jaksa/viitsi postata, jos kerran sanottavaa ei löydy. Niinpä olin jo nostamassa kädet pystyyn Mustosen kanssa, kunnes vilkaisin Bloggerin tilasto-osuutta ja vau: viikottain tänne löytää useita ihmisiä hakusanalla "Enni Mustonen", "Enni Mustonen sen-ja-sen kirjan juoni" tai suoraan jollakin Mustosen kirjan nimellä. Tästä innostuneena sitten ajattelin, että en lakkaakaan postaamasta näistä kirjoista, vaikka mulla ei juoniselostuksen lisäksi juurikaan muuta sanottavaa ole. Juoni näyttää kuitenkin olevan se, mikä monia tänne eksyineitä kiinnostaa.

Nostovara on ilmestynyt 90-luvun alussa. Sen päähenkilö on pankkivirkailija ja kahden kouluikäisen lapsen yksinhuoltajaäiti Anja Korpela, joka toimii pienessä savolaiskylässä konttorinhoitajana. Anjan elämä menee hetkeksi epäjärjestykseen, kun pääkonttori ilmoittaa sivukonttoreiden sulkemisesta. Kaiken lisäksi lasten isä ja Anjan ex-mies aiheuttaa tälle harmia, mutta lopulta kaikki kääntyy parhain päin. Mustonen kuvailee pientä kyläyhteisöä positiivisesti ja lämpimästi. Kaiken taustalla on kukkea Suomen kesä, ja ihmisten arki on täynnä pieniä sattumuksia: juhannusjuhlia, marjaretkiä, mattopyykkiä. Tätä kirjaa lukiessani melkein unohdin sen, että olen pesunkestävä kaupunkilainen, vaan näin jo itseni fillaroimassa hiekkaista viljapeltojen reunustavaa kylätietä pitkin! Sopiva kirja tunnelmointiin siis.

50 naisen kirjoittamaa kirjaa

Sara julkaisi taannoin blogissaan listan sadasta naiskirjailijan kirjoittamasta kirjasta, jotka pitäisi lukea ennen kuolemaansa. Innostuin Saran ideasta kovasti, mutta oman 100 kirjailijan listan keksiminen tuntui haasteelliselta, joten lähdin liikkeelle viidestäkymppistä. Alla olevaan listaan olen kerännyt 50 naisten kirjoittamaa kirjaa, jotka ainakin minä haluan lukea. Olen valinnut tähän kirjoja, joilla on joko kirjallista tai historiallista arvoa sekä niitä, joita ei kovin korkealle arvosteta, mutta joita luetaan paljon. Tunnen paremmin kotimaista kirjallisuutta kuin ulkomaista, joten se näkyy myös listassani. Yritin välttää sitä, että samalta kirjailijalta tulisi monta kirjaa, mutta kuten listassa näkyy, en siinä aina kovin hyvin onnistunut. Joiltakin kirjailijoilta on ihan sama minkä kirjan lukee, tässä on vain yksi esimerkki. Haluan vielä korostaa, että kirjat on valittu minun mieltymysteni mukaan - toiset painottavat eri kirjoja.

Pikainen laskutoimitus osoittaa, että olen lukenut 32/50 kirjaa. Ihan hyvä tulos, mutta yhtenä tämän vuoden tavoitteista voisi olla, että luen enemmän tämän listan kirjoja. Montako te olette lukeneet?

1. Adichien, Chimamanda Ngozi: Puolikas keltaista aurinkoa

2. Austen, Jane: Ylpeys ja ennakkoluulo

3. Brontë, Charlotte: Kotiopettajattaren romaani

4. Brontë, Emily: Humiseva harju

5. Canth, Minna: Anna Liisa

6. Canth, Minna: Köyhää kansaa

7. Fielding, Helen: Bridget Jones - Elämäni sinkkuna

8. Frank, Anne: Nuoren tytön päiväkirja

9. Hietamies, Laila: Hylätyt talot, autiot pihat

10. Hirvonen, Elina: Kauimpana kuolemasta

11. Honkasalo, Laura: Tyttökerho

12. Härkönen, Anna-Leena: Avoimien ovien päivä

13. Härkönen, Anna-Leena: Ei kiitos!

14. Härkönen, Anna-Leena: Heikosti positiivinen

15. Jansson, Tove: Muumipeikko ja pyrstötähti

16. Jotuni, Maria: Huojuva talo

17. Kallas, Aino: Sudenmorsian

18. Kauranen, Anja: Sonja O. kävi täällä

19. Lander, Leena: Käsky

20. Lehtolainen, Leena: Ennen lähtöä

21. Lessing, Doris: Viides lapsi

22. Lindgren, Astrid: Peppi Pitkätossu

23. Marck, Mary: Eevan luokka

24. Marklund, Liza: Uhatut

25. Mitchell, Margaret: Tuulen viemää

26. Montgomery, L.M.: Annan nuoruusvuodet

27. Morrison, Toni: Minun kanssani, minun rakkaani

28. Mustonen, Enni: Järjen ja tunteen tarinoita

29. Oksanen, Sofi: Puhdistus

30. Oksanen, Sofi: Stalinin lehmät

31. Onerva, L: Mirdja

32. Polva, Anni: Joku Tiina-kirja

33. Polva, Anni: Mikä tahansa aikuisten romaani

34. Poutanen, Kira: Ihana meri

35. Pulkkinen, Riikka: Raja

36. Pulkkinen, Riikka: Totta

37. Rowling, J.K.: Harry Potter ja viisasten kivi

38. Runeberg, Fredrika: Rouva Katariina Boije ja hänen tyttärensä

39. Saisio, Pirkko: Elämänmeno

40. Sapfo: Iltatähti, häälaulu

41. Shamsie, Kamila: Poltetut varjot

42. Snellman, Anja: Parvekejumalat

43. Swan, Anni: Iris rukka

44. Södergran, Edith: Maa jota ei ole (Landet som icke är)

45. Utrio, Kaari: Eevan tyttäret

46. Vala, Katri: Kaukainen puutarha

47. Valtonen, Hilja: Nuoren opettajattaren varaventtiili

48. Villa, Kyllikki: Kenttälotan kirjeitä

49. Woolf, Virginia: Mrs. Dalloway

50. Woolf, Virginia: Oma huone

Kirjallinen vuosi 2010

Vuosi 2010 läähättää kohti loppuaan ja muutaman tunnin kuluttua alkaa vuosi 2011. Nyt onkin hyvä aika katsoa, millainen vuosi 2010 oli kirjojen suhteen.

Vuonna 2010 luin 109 kirjaa. Se on vähemmän kuin kertaakaan aiemmin, mutta toisaalta opiskelukiireet verottivat aika tehokkaasti lukuaikaa. Erikoisinta tänä vuonna lukemissani kirjoissa oli ainakin se, että löysin vasta nyt Virpi Hämeen-Anttilan ja Outi Pakkasen kirjat, joista jälkimmäisiä luin ahkerasti. Muuten lukemani kirjat näyttävät siltä, että kotimaista on kulunut muiden vuosien tavoin paljon.

Olen tosi huono tekemään (lue: pitämään) uudenvuodenlupauksia. Mun on ihan turha luvata, että luen enemmän klassikoita tai oman hyllyn kirjoja tai etten osta kirjoja niin paljon, kun en sitä kumminkaan pysty pitämään. Viime syyskuussa kehittelin itselleni aakkoshaasteen, mutta en päässyt edes a:han asti. Nyt voisinkin tehdä sellaisen lupauksen, että luen edes jonkun verran tuon haasteen kirjoja.

Monissa blogeissa on vuoden lopussa listattu vuoden aikana luettujen kirjojen top kymppejä. Tästä innostuneena ajattelin itsekin laatia sellaisen. Se olikin varsinainen mission impossible, koska oli niin pirun vaikea päättää mitä kirjoja ottaisin ja mitä jättäisin. Ajattelin, että koska olen kumminkin lukenut aika paljon kirjoja, voin ihan hyvin tehdä Top 20 -listan. Siihen olen siis listannut vuonna 2010 lukemistani kirjoista parhaimmat, mielenkiintoisimmat tai muuten vain minua eniten liikauttaneet kirjat. Kirjat eivät ole paremmuus- vaan mieleentulojärjestyksessä, poikkeuksena ykkönen, koska se vain on ihan ykkönen.

Tässä siis Susan lista:
Klikkaamalla kirjan nimeä pääset lukemaan mielipiteeni kirjasta.

1. Chimamanda Ngozi Adichien: Puolikas keltaista aurinkoa

Sami Hilvo: Viinakortti
Veikko Huovinen: Pojan kuolema
Anja Snellman: Parvekejumalat
Riikka Pulkkinen: Totta
Kamila Shamsie: Poltetut varjot

Eve Hietamies: Yösyöttö

Miika Nousiainen: Maaninkavaara
Michael Cunningham: Tunnit
Paula Havaste: Kaksi rakkautta
Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja
Enni Mustonen: Lapinvuokko

Leena Lehtolainen: Minne tytöt kadonneet

Peter Franzén: Tumman veden päällä

Uma Karma: Kaiken se kestää

Jenny Downham: Ennen kuin kuolen

Ilkka Raitasuo & Terhi Siltala: Kellokosken Prinsessa

Helene Berr: Päiväkirja 1942-44

Hilkka Ravilo: Muovikassimies
Carol Ann Lee: Anne Frank 1929-1945


Hyvää kirjallista vuotta 2011 kaikille!!

Anne Frank 1929-1945

Olen Anne Frank -fani (jos siitä tässä yhteydessä voi puhua) ja lukenut kiinnostuneena kaikki suomenkieliset kirjat, jotka sivuavat hänen lyhyeksi jäänyttä elämäänsä. Historioitsija Carol Ann Leen kirjoittama teos Anne Frank 1929-1945 valottaa kiinnostavasti Anne Frankin henkilökuvaa ja elämää ennen juutalaisvainoja ja niiden aikana, unohtamatta tietenkään Annen muuta perhettä ja sukua. Kirja on tosi kiinnostava, koska se on ensimmäinen teos, joka kertoo Anne Frankin ja hänen sukunsa historian. Sain kirjan arvostelukappaleena Avain-kustantamolta jo aiemmin syksyllä, mutta osoitin hurjaa itsehillintää säästämällä kirjan joululomalukemiseksi. Carol Ann Leen elämäkerta on hyvin kattava, sillä hän on saanut käyttöönsä Frankien perheen arkiston, johon kuuluvat mm. Otto Frankin muistelmat ja tämän päiväkirjat Auschwitzin vapauttamisen jälkeen. Kirjallisuusluettelokin on varsin pätevä ja kattava ja viittauksia käytetään runsaasti, paikoin jopa liiankin paljon, sillä ne välillä häiritsevät lukemista.

Johdannossa Carol Ann Lee kuvaa omia intressejään, jotka vaikuttivat kirjan tekemiseen. Hänen tarkoituksenaan ei ole ollut toistaa Annen päiväkirjaa ja kuitata parilla luvulla ne tapahtumat, jotka tapahtuivat päiväkirjan loppumisen jälkeen, vaan hän on halunnut koota uuden ja tyhjentävän esityksen Annen elämästä ilman sitä "kohottavaa valoa, jossa hänet on usein kuvattu". Kirjoittaja pyrkii kuvaaman omana itsenään, lahjakkaana nuorena naisena. Erityisesti Carol Ann Lee on halunnut tuoda esille niitä sukulaisia ja ystäviä, jotka ovat tiiviisti kuuluneet Annen elämään. Kirjassa käytetäänkin runsaasti niiden ihmisten päiväkirja- ja haastattelukatkelmia, jotka tunsivat Annen. Monista Frankin perheen tuttavista ja heidän kohtaloistaan kirjoittaja mainitsee vielä erikseen alaviitteissä, mikä on erittäin kiinnostavaa luettavaa. Anne Frankin tunteneiden ihmisten kommentit tuovat mukavasti lisätietoa hänen persoonastaan ja on mielenkiintoista (toisaalta myös surullista) lukea Anne Frankin sukulaisten ja ystävien kohtaloista. Anne Frankin päiväkirja jätti minulle kiinnostuksen Margotia ja hänen äitiään Edithiä kohtaan. Erityisesti minua kiinnosti miksi Anne tunsi äitiään kohtaan välillä suoranaista vihaa. Tämä kirjaa avaakin jonkin verran heidän välejään ja antaa myös lisätietoa Margotista, Annen hiljaisemmasta ja viisaasti isosiskosta.

Kirja kuvaa Annen elämää lapsuudesta kuolemaan. Lisäksi Carol Anne Lee valottaa Annen vanhempien ja isovanhempien taustoja, keskitysleirielämää sekä Otto Frankin elämää sodan jälkeen ja Annen päiväkirjan julkaisuprosessia. Kirjan tapahtumat eivät etene kronologisesti, sillä heti kirjan alussa seurataan Annen ja Margotin viimeisiä päiviä Bergen-Belsenin keskitysleirillä. Tämä valinta on toimiva, sillä lopputuloshan on kaikkien tiedossa. Keskitysleirikuvaukset ovat kirjan ahdistavinta antia, kuvaukset sairaista ihmisistä, jotka nukkuvat pelkällä permannolla eritteiden seassa, jotkut jopa ilman rihman kiertämää. Nämä kohdat pursuavat hajua ja likaa. Näin tästä kirjasta painajaisia ja melkein teki mieli jättää koko kirja kesken. Toisaalta hämmästyin myös siitä, millainen henki leirillä parhaimmillaan oli: ihmiset lauloivat ja Anne esimerkiksi ilahdutti muita tarinoillaan.

Myöhemmissä osissa, kun kerrotaan Annen lapsuudesta, kirjoittaja piirtää Annesta kuvaa iloisena tyttönä, joka on suosittu ystävien seurassa, mutta joka saattaa välillä möläytellä ihmisille mitä sylki suuhun tuo. Pikku-Anne on selvästi isän tyttö ja monessa kohtaa Otto puhuu lämpimästi tyttärestään. Salaisen siiven tapahtumat kuitataan kirjassa hyvin lyhyesti, mikä on perusteltua: kaiken tämänhän voi lukea Annen päiväkirjasta. Yksi kiinnostavampia kohtia oli kirjan lopussa, missä selostettiin Annen päiväkirjan syntyvaiheita. Kirjasta on vuosien saatossa ja eri käännöksissä jätetty joitakin kohtia pois. Ennestään tiesinkin, että monet intiimit ja poliittiset kohdat on sensuroitu, kuten myös Annen kärkkäät mielipiteet äidistään (Otto Frank ei tahtonut, että hänen edesmenneestä vaimostaan puhuttaisiin pahaa), mutta myös esim. kuukautisista kertovia pidettiin liian intiimeinä. Itse päiväkirjan julkaiseminenkaan ei ollut aivan yksinkertaista, sillä sitä pidettiin rohkeana.

Kirja herätti minussa paljon ahdistusta ja raivoakin, mutta se lienee kirjan tarkoituskin. Siis tunteiden herättäminen. Vaikka Anne Frankista ja holokaustista on kirjoitettu paljon eri ihmisten näkökulmasta, on Carol Ann Lee onnistunut tekemään kirjan, joka ei vain toista vanhoja tuttuja juttuja. Suosittelen kaikille niille, joita Anne Frank kiinnosta.

PS. Pahoittelen onnetonta kuvaa, kamerassa on jotain vikaa.

Seuralainen

Luen parasta aikaa yhtä tosi ahdistavaa kirjaa ja kaipasin jotain kevyttä välipalalukemista siihen väliin. Joululahjaksi saamani uusin Outi Pakkanen oli juuri sitä. Seuralainen on kevyt, mukaansatempaava ja jännittävä, mutta siinä ei kuitenkaan mässäillä liikaa verisillä yksityiskohdilla, kuten ei muissakaan Pakkasen kirjoissa.

Pakkanen on valinnut kirjansa aiheeksi tosi mielenkiintoisen ilmiön, nimittäin naisille suunnatut seuralaispalvelut. Rebecca Koivisto on seuralaispalvelu Daylightin tyylikäs perustaja. Sampo Nyberg taas on raamikas ja pelivelkainen nuorimies, joka personal trainerin homman lisäksi haluaa tienata hieman lisärahaa leidien teatteri- ja ravintolaseuralaisena. Sampon paras kaveri Henkka ilahtuu tästä ansaitsemistavasta, takertuva ja mustasukkainen ex-tyttöystävä ei niinkään. Eikä aikaakaan kun tapahtuu murha.

Seuralaispalvelun ja varsinkin sen asiakkaiden ympärille olisi saanut kieputeltua vaikka minkälaisia juonenkäänteitä, mutta siihen Pakkanen en lähde. Tuntuu, että Sampon työpaikka olisi voinut olla mikä tahansa. Työ seuralaispalvelussa ei näyttäydy kovin ruusuisena, sillä asiakkaiden toiveet eivät ole mitenkään vähäisiä. Kovin kaunista kuvaa Pakkanen ei luo myöskään asiakkaista. Naiset ovat yksinäisiä reppanoita, jotka setelinippua heilutellen yrittävät ostaa luokseen nuoria poikia ja rakkautta.

Seuralainen on taattua Pakkasta. Vaikka murhaajan arvasikin aika helposti, oli murharouvalla vielä ässä hihassa, koska motiivi tulee ihan puun takaa. Kelpasi lukea.

Tumman veden päällä

Aiemminkin on ollut puhetta, että en oikein välitä julkkiskirjailijoista. Niinpä en ollut lainkaan ilahtunut, kun keväällä kuulin Peter Franzénin esikoiskirjasta Tumman veden päällä. Paitsi että kirjan on kirjoittanut julkkis, myös sen aihe (perheväkivalta lapsen silmin) ja omakohtaisuus saivat jarrut päälle: tällaista suoranaista lööppikamaa minä en halua lukea. Kevään mittaan sain lukea ylistäviä arvioita kirjasta ja sitten minunkin uteliaisuuteni alkoi herätä: voisin lukea tämän kirjan, jos löytäisin sen kirjastosta, mutta mitään en sen lukemisesta maksaisi. Sainkin kirjan yllättäen joulupukilta ja joulunpyhät kuluivat rennosti tätä kirjaa lueskellen. Sain yllättyä positiivisesti: kirja todella kannatti lukea.

Iltapäivälehdet antoivat kirjasta sen ilmestyessä aivan väärän kuvan: annettiin ymmärtää että kyseessä on Franzénin henkilökohtainen tilitys elämästä väkivaltaperheessä. Luulin siis, että kirja on täynnä itkua ja nyrkkitappeluja, mutta totuus olikin ihan toinen, sillä kirja kertoo hienovaraisesti ja herttaisesti pikku-Peten kasvutarinan. Kirja koostuu lyhyistä luvuista, mutta luvut eivät ole mitenkään irtonaisia vaan niistä muodostuu eheä kokonaisuus, Peten kasvutarina.

Pete asuu yhdessä äitinsä, isänsä ja pikkusiskonsa Suvin kanssa pohjoisessa, Kemin kupeessa. Peten elämään kuuluu tavallisia poikien juttuja, autoleikkejä, papan kanssa olemista ja muita tavallisia arkipäivän juttuja. Petellä on myös kaksi isoa salaisuutta: toinen on se, että isä ei ole Peten oikea isä vaan hänellä on toinen isä Helsingissä. Sitä ei ole kaikilla, ja reissut Kaken luo Helsinkiin ovatkin pieni ylpeilyn aihe. Toinen salaisuus on paljon tummempi: Peten isäpuoli saa viinapäissään mustasukkaisuuskohtauksia ja hakkaa silloin Peten äitiä. Silloin paetaan äidin ja pikkusiskon kanssa mummon ja papan luo, joka on varsinainen paratiisi. Mummolassa saa piparkakkuja ja maitoa ja pappa on Peten idoli. Siellä ei ole mitään pahaa.

Tykkäsin kirjasta erityisesti siitä, miten hyvin Franzén kuvaa Peten lapsenmieltä. Hän ei pyri anylysoimaan tai selittämään vaan näyttää lapsenmielen sellaisena kuin se on. Aitona. Hellyyttävää oli seurata Peten suhdetta vanhempiinsa. Kai se sitten on niin, että lapsi luottaa vanhempiinsa, olivat he millaisia tahansa. Erityisen sydäntäriipaisevasti Franzén kuvaa Peten suhdetta äitiinsä ja siskoonsa, rakkaimpiin turvajoukkoihinsa, kuten seuraava katkelma osoittaa.

...Minua ei haittaisi, vaikka maailmassa ei olisi ketään muuta kuin äiti ja pikkusisko, eikä olisi mitään muuta maailmaa kuin tämä meidän asuntomme. Tästä on tullut meidän kotimme, eikä täällä ole ketään muita kuin me, eikä täällä tuoksu kukaan muu kuin me. (S. 306-307.)

Tälle kirjalle minä antaisin Vuoden yllättäjä -palkinnon.

Mielensäpahoittaja

Kaverini on koko syksyn kysellyt, joko olen lukenut Tuomas Kyrön mainion kirjan Mielensäpahoittaja. Vastaukseni on tähän mennessä ollut aina sama: en vieläkään, kun kirja on niin suosittu ja aina lainassa kirjastosta. Visiitti piskuiseen sivukirjastoon kuitenkin kannatti, sillä löysin sieltä Mielensäpahoittajan ja muutaman muun jo pitkään himoamani kirjan. Luin Mielensäpahoittajaa ollessani lapsenvahtina ja kyllä en luule, että lapsi nukkui silmäystäkään kun hoitaja kikatti kirjan jutuille.

Kirja koostuu muutaman sivun mittaisista novelleista, joiden päähenkilö, mielensäpahoittaja, on kahdeksankumppinen ukkeli, joka saa lääkärissä kuulla verisuontensa olevan tukkeessa. Mielensäpahoittajan mielestä verisuonet eivät ole tukkeutuneet epäterveellisen ruuan vuoksi vaan siksi, että hän on 80 vuotta padonnut pahan mielen sisäänsä. Nyt on aika antaa tulla ulos kaikki, mikä vuosien varrella on pahoittanut mielen: ruokien perhepakkaukset, miniä lähettämä ystävänpäiväkortti (en ole lastenlasten ystävä), poliitikot jotka eivät avaa suutaan eduskunnassa mutta hölmöilevät telkkarin viihdeohjelmissa sekä ihmiset jotka eivät auta toisia mutta jotka auttavat, mutta antavat ymmärtää että 8-kymppinen on avuton vanhus, jonka paikka olisi vanhainkodissa.

Mielensäpahoittaja on riemastuttava kirja. Kyrö kirjoittaa tarkkanäköisesti mutta huumorilla suomalaisen vanhan miehen sielunelämästä ja marmatuksen aiheita. Yllättäen mulle ei lukiessa tullut sellaista oloa, että siinä vanha ukko urputtaa joutavia, vaan mielensäpahoittajan huomiot ovat oikeasti asiallisia. Hänen hahmossaan Kyrö onnistuu osoittamaan suomalaisen tyypillisen luonteenpiirteen eli negatiivisuuden ja jatkuvan jurputuksen. Mielensäpahoittaja on koomisuudessaan ja todellisuudessaan kerrassaan mahtava kirja.

Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun tämä kirja loppui.

Joulun kirjasatoa

Outi Pakkanen: Seuralainen

Peter Franzén: Tumman veden päällä

Virpi Hämeen-Anttila: Toisen taivaan alla

Elizabeth Gilbert: Eat, Pray, Love. Omaa tietä etsimässä

Audrey Niffenegger: Aikamatkustajan vaimo

Irja Virtanen: Kenttäharmaita naisia